Mitä onni on?

 Kun kaikki päivät tuntuvat samanlaisilta,
ihmiset eivät enää huomaa,mitä hyvää heidän
elämässään tapahtuu joka kerta, kun aurinko
matkaa poikki taivaan kannen.
(Paulo Coelho)

Olen jo pitkään miettinyt tekeväni jonkun pitkäkestoisemman jutun, kuukauden koosteen tai jonkun "viikon kuva" -tyyppisen homman täällä blogissa.

Päätin nyt sitten aloittaa koko vuoden pituisen projektin. Kirjoitan joka kuukauden viimeisellä viikolla postauksen asioista ja huomioista, jotka ovat kuluneen kuukauden aikana ilahduttaneet ja joista olen kiitollinen.
Vähän niinkuin positiivisuushaaste, mutta pitkäkestoisempi vain. Uskon, ettei liika positiivisuus haittaa ja ehkä näitä pieniä itseä ilahduttaneita asioita on kiva lukea joskus myöhemmin?

Mitäs tuumitte, onko tässä ideaa?

Tammikuun positiiviset 

* Huomasin, että meillä on uskomattoman sitkeä pieni tyttö! Se on upeasti pitänyt lupauksensa karkittomasta tammikuusta, vaikka houkutuksia ja huijaustilaisuuksia on ollut useita! Ihana tyttö <3

* Vaikka tammikuun säät ovat olleet vaihtelevat, ollaan silti päästy kivasti ulkoilemaan ja erityisesti tyttö on viihtynyt viereisellä luistelukentällä ahkerasti.

* Herra jäniksen karvanlähtö on ollut järkyttävä! Mutta...nyt se alkaa taas näyttää lemmikiltä, eikä kaatiskanilta. Sen uusi turkki on paksu ja kiiltävä ja kuinka iloiseksi tuleekaan huomatessaan lemmikin voivan hyvin.

* Meitä aikuisia ilahdutti oikein maltillinen sähkölasku. Ei turhaan olla polteltu puita tänä talvena. Kannustavaa!

* Kävin yhtenä lauantaina Helsingissä alennusmyynneissä ja päivällisellä kaverin kanssa. Ja ilta vierähti isähenkilön kanssa elokuvissa. Erittäin tervetullutta vaihtelua ja niin kiva päivä!

* Olin kuun puolivälin tienoilla leikkauksessa ja sen jälkimainingit olivat aika ikävät. Sitä muistaa taas arvostaa terveyttä ja arjen toimintakykyä. Kun äiti on kipeä, on arki lasten kanssa aikamoista.
Totesin myös, että olemme olleet (isähenkilöä lukuunottamatta) terveinä koko syksyn ja talven tähän mennessä! Ei yhtään flunssaa, rokkoa tai vatsatautia viime kevään jälkeen, ohhoh!

* Arjen pienet asiat on ilahduttaneet; Suuttuja on petrannut hienosti leikkien siivouksen kanssa ja on muutaman kerran ilman kehoitustakin siivonnut lattialla lojuneet lelut koriin. Tyttö on saanut hyvää palautetta koulusta ja tuntuu viihtyvän siellä.

* Päivät alkavat pidentyä ja sen kyllä huomaa. Itsekin tuntuu jaksavan paremmin kun iltapäivällä on tunnin pidempään valoisaa ja eilenkin paistoi aurinko niin, että oikein häikäisi. Ihanaa!

 Tällaisia ajatuksia tuli mieleen kuluneesta kuukaudesta nyt äkkiseltään. Ensi kuussa pistän enemmän asioita "korvan taakse"!

Kiiik-aaa, Kiik-aa!

Miten minä en ole esitellyt teille tätä uutta ihanuutta aikaisemmin? Meillä on nimittäin asunut i-h-a-n-a, vanha keinutuoli nyt muutaman viikon jo!

Kävin kirppiskierroksella kaverin kanssa tovi sitten, ja ihastuin oitis nähdessäni tämän keinutuolin siellä nurkassa kyhjöttämässä. Laitoin miehelle kuvaviestin tekstillä: -Mä haluuuuuuun!
Ja niin minä varasin tuolin ja se haettiin seuraavana iltana miehen isommalla autolla kotiin.

Se on juuri sellainen mitä olen halunnut; suuri, tukeva ja kaunis! Isoksi tuoliksi se on yllättävän siro.

Ja ei, en aio maalata sitä valkoiseksi. Se on hyvä juuri sellaisenaan ja antaa tummuudellaan hienon kontrastin meidän valkoiseen kotiin!

Kiikkua pestessä löysin sen pohjasta vanhan Iskun tarran. Ei ole mitään hajua minä vuonna tämä malli on ollut siellä myynnissä, mutta ihan uusi tämä ei kyllä ole.

Vaihdettiin tosiaan sohvien paikkaa, kun saatiin kantoapua kodinhoitohuoneen lattiavalun aikaan. Vietiin se beige nahkasohva takkahuoneeseen ja tuotiin siellä ollut vanha sohva tänne ylös, tämä sijoittelu toimii olohuoneen värimaailman kanssa paremmin. Ja ennenkaikkea antaa tilaa tuolle keinutuolille.

Viskasin keinuun nyt lampaantaljan ja tyynyn pehmusteeksi. Ne sellaiset keinutuolimatot on aika karmeita, vaikka varmaan oikein toimivia. Joku voisi kuitenkin uudistaa niiden värit ja ulkoasun nykypäivää vastaavammiksi?

Tämä hankinta taisi tosin naulata sen viimeisenkin naulan tämän mummon arkkuun. Viime postauksessa juuri uhosin haluavani opetella neulomaan ja virkkaamaan, kuuntelen pääsääntöisesti iskelmäradiota ja nyt ostettiin kiikkustuoli, joten...

Mahtavaa viikonloppua kaikille! Olkaa kiltisti :)

 

Seitsemän

Sain Arjen helmiä -Kristiinalta 7 kysymyksen haasteen, johon tartun ilolla.

Eli minun tulee vastata seitsemään Kristiinan antamaan kysymykseen, keksiä uudet seitsemän kysymystä ja haastaa joku vastaamaan niihin, sekä laittamaan haastetta eteenpäin.


(postauksessa esiintyvät kuvat ovat vanhoja, jo aikaisemmin blogissa näkyneitä kuvia)


1. Oletko keittiön hengetär ja mikä on bravuuriruokasi?

No kyllä minä jossain määrin varmasti olen. Arkena tulee valmistettua vähintään yksi, usein kaksi ja parhaimmillaan jopa kolme eri ruokaa allergioiden takia.

Olin liki 10 vuotta kasvissyöjä, joten kokolihaa en osaa oikein valmistaa ja se onkin isähenkilön heiniä. Eli viikonloppuisin keittiöön hyökkää mies ja hauduttelee lihapataa tai paistaa pihvejä.

Tykkään kovasti leipoa, mutta omat ja Suuttujan allergiat aiheuttavat tähän haasteensa.

Bravuurini on varmasti parmesaanileipä. Ja ikisuosikit; letut!

2. Mitä harrastat? Muuta kuin bloggaamista?

Harrastan ompelua, lähinnä vaatteiden. Mieluiten ompelen joustavista materiaaleista oman perheen tarpeisiin. Seuraan nettiin tulevia kangasuutuuksia ja luen ompeluun liittyviä blogeja ahkerasti. Haaveilen myös alan opiskeluista.

Lemmikkikanit on kai omalla tavallaan harrastus myös. Minulla on 6-vuotiaasta saakka ollut aina lemmikki/lemmikkejä ja olen erittäin eläinrakas! Meillä olisi varmasti tarhallinen eläimiä, jos asuisimme yhtään enempää maaseudulla. Olen jo vuosia haaveillut vuohista <3

Haluaisin harrastaa/opetella neulomaan ja virkkaamaan, maalaamaan öljyväreillä ja valokuvaamaan sekä käyttämään kuvankäsittelyohjelmia. Eikä lenkkeilykään pahaa tekisi, tsih-hih.


3. Unelma-ammattisi lapsena ja miten haaveillesi kävi?

Hahhaa, tämä onkin kuulkaa hauska. 6-vuotiaana minun haaveammattini oli lentoemäntä ja tekisin 12 (kaksitoista!) lasta.
Ihan ei toteutunut! Ensinnäkään en täytä lentoemännän pituus (ja ulkonäkö) standardeja, enkä oikeastaan pidä erityisemmin vuorotyöstä, tai ahtaista ja haisevista lentokoneista.
Ja kaksitoista lasta saattaisi olla jopa minun sietokyvylleni hieman liikaa.

 

4. Sisustuksesi kulmakivet? Värit, materiaalit, tyyli -vai jokin muu?

Meillä on valkoista. Sanoisin tyyliä lähinnä skandinaaviseksi, selkeäksi, muttei ihan minimalistiseksi. Osin romanttiseksikin.

Pidän tosi tosi paljon vanhoista huonekaluista, lankkulattioista ja esineistä sekä taloista, joissa on historiaa. 

Inhoan pikkukrääsää ja sekaisuutta kotona. Olen vähän väliä siirtämässä isähenkilön ja lasten jättämiä esineitä, leluja ja vaatekasoja, nykimässä tyynyjä suoraan ja oikomassa päiväpeitonkulmia.


5. Millainen on musiikkimakusi ja onko sinulla lempiartistia?

Kotimainen. Toki kuuntelen joitain ulkomaisiakin artisteja, mutta kyllä kotimaiset vaan on enemmän minun juttuni. Nuoruuden lempparini olivat Apulanta ja Tehosekoitin, ja pidän niistä edelleen!

Kuuntelen useampaakin tyylilajia, mutta eniten niitä kuvaa varmasti sana iskelmä. (joo mä oon ihan mummo!)
Muutamia suosikkejani ovat mm. Juha Tapio, Anna Puu, Chisu, Samuli Edelmann, Vesa-Matti Loiri ja Jukka-Poika.

Sanni ja Robin iskee myös ja niitä kuunnellaan meillä lähinnä automatkoilla lasten toiveesta.

6. Jos saisit valita, millä historian vuosisadalla tai vuosikymmenellä eläisit, minkä valitsisit ja miksi?

En ehkä haluaisi elää millään muulla vuosisadalla tai vuosikymmenellä, mutta voisin käydä piipahtamassa sata- parisataa vuotta takaperin olevissa maisemissa. Olisi hauska nähdä miten isovanhempani ja heidän vanhempansa ovat eläneet. Miltä Helsinki on näyttänyt silloin? Olisi myös hauska nähdä ketkä rakensivat kesämökkimme ja millaisia ihmisiä he olivat.

7. Pakopaikkasi -onko sinulla sellaista ja jos on, niin mikä?

Voi kun olisikin ihan oma huone, jonka oven voisi joskus laittaa kiinni!

Voisi ehkä sanoa, että välillä pakenen tuonne alakertaan takkahuoneeseen ompelemaan. Tosin harvoin sielläkään saa ihan keskeyttämättä ja rauhassa keskittyä omiin juttuihinsa, mutta aina voi yrittää! Perhe jo tietää, että jos menen sinne ja ryhdyn leikkelemään kaavoja, ei minua pariin seuraavaan tuntiin näy.

Tietynlainen pakopaikka on myös kesämökki. Siellä mieli lepää eikä arki pakota.

Sitten 7 keksimääni kysymystä eteenpäin! Näissä on tietysti "oma lehmä ojassa" eli ongin teiltä varastettavia ideoita!


1. Matkakohde, joka on tehnyt suuren vaikutuksen ja minne haluaisit matkustaa uudestaan?

2. Top 5 arkiruokaanne?

3. Missä uimarannoilla käyt kesäisin/ paras uimaranta evö?
 
4. Pääsiäisperinteesi? -Onko niitä?


5. Minkä ikäisenä sait lapsesi? Oliko se mielestäsi hyvä ikä?

6. Rakkain aarteesi sisustukseen liittyen? -Esine, huonekalu, taulu tai muu mistä et luopuisi mistään  hinnasta?

7. Mitä teksisit jos nyt saisit 2000 euroa?


Heitän haasteen eteenpäin:

Neanomat -Nealle
Opparallaa -Tuulialle
Täydellisen epätäydellistä elämää -Teijalle
Kanelia ja kardemummaa -Marialle
Raparperin alla -Lauralle.

Sisäfileestä makaroniin

Eli perus. Kivan viikonlopun jälkeinen maanantai...arki.

Kun koko perhe on nukkunut aamu yhdeksään ja syönyt aamupalaa vasta kymmeneltä. Katsonut yöpuvuissa telkkaria vielä puoliltapäivin. Syönyt pihviä ja valkosipuliperunoita vatsantäydeltä. 

Sitten tulee se aikainen herätys, täysi tiskikone, makaronilaatikko ja ketsuppi. Äh.

Arjesta huolimatta, aloitin muuten eilen taas pitkästä aikaa maalausprojektin! Tänään aamulla vielä  hioin ja maalasin toista kerrosta eilisen maalin päälle. Laittelen kuvia tännekin, kunhan se on valmis!

Nyt kun pensseliin on taas tartuttu, niin sormet syyhyää kovasti päästä maalaamaan piharakennuksen sisätiloja! Toki ulkopinnatkin kaipaavat maalia, mutta tällähetkellä minulla on mielenkiinto siellä sisäpuolen sisustuksessa. Seinät ja seinähylly, pirttipöytä ja penkit...niin ja lipasto. Ainakin. Niin ja ikkunakin sinne pitäisi ostaa ja asentaa. Joooo, ja siihen ikkunan eteen leveä ikkunalauta, johon voi laittaa kesäkukkia purkkeihin. Tai vaikka ruohosipulia ja salaattia itämään! 

Litroittain maalia tulee kulumaan kevään aikana kaikkiin näihin projekteihin mitä minulla nyt on mielen päällä! Pitäisi ehkä järjestää talkoot? Voisiko se kevät jo tulla?

Vieno toteamus

Tänä aamuna Suuttuja tuli meidän sängyn jalkopäähän seisomaan ja hyvin totisena sanoi; -Äiti, sun pitäis tehdä mulle kakkua. 

Edellisestä kakusta onkin jo tovi. Siis sellaisesta, joka sopisi allergiselle Suuttujallekin. Ja se oli menestys.
Huono äiti, kun ei ole tehnyt lapselle kakkua aikoihin...vissiin yli vuoteen. En tehnyt edes sille sopivaa synttärikakkua, vaikka muita juttuja leivoinkin. 

Jauhokaappia penkomaan ja leipomaan siis heti aamusta!

Kananmuna on leipomuksien kuohkeuden ja taikinan koostumuksen kannalta aika oleellinen asia ja kun sitä ei voi käyttää, niin pitää vähän soveltaa. Tässä käytin koostumuksen parantamiseen banaania ja hilloutuvaa sokeria.


Tässä ohje teillekin.

Banaani-suklaa muffinssit

(vegaaninen, munaton, maidoton)

100g maidotonta margariinia

1,5dl hillosokeria (tavallinenkin varmasti käy)

1tl vaniljasokeria

2rkl tummaa kaakaojauhetta (Van Houten)

1 kypsä banaani

2dl kaurakermaa (Nordic maustamaton)

3dl vehnäjauhoa

2rkl mantelijauhoa

1,5tl leivinjauhetta

: Sulata margariini ja sekoita sokerin ja vaniljasokerin kanssa. Survo joukkoon banaani. Mittaa vehnäjauhot ja lisää jauhoseokseen mantelijauho, leivinjauhe ja kaakao. Lisää jauhoseosta vähitellen samalla vatkaten (tehosekoittimella) ja lorauta aina välillä sekaan kaurakermaa. Taikinasta pitäisi tulla tasaista, notkeaa ja sitkoisaa. 

Laita taikinaa muffinssivuokiin kahden ruokalusikan avulla, älä täytä piripintaan, nämä kohoavat yllättävän paljon! 

Paista uunin keskitasolla 200-asteessa 10-15 minuuttia. Muffinssit on kypsiä kun siihen tuikattuun hammastikkuun ei tartu yhtään taikinaa. 

Nämä eivät vaadi mitään kuorrutusta, mutta koska kaapista löytyi vajaa paketti mansikanmakuista tomusokeria, niin...

Ja päälle tietysti suklaanomparelleja!

Näistä tuli yllättävän kuohkeita ja silti juuri sopivan kosteita sisältä. Jos sitä näin onnistuneen kokemusen jälkeen vaikka vähän ahkerammin leipoisi pienelle miehelle.

 Makoisan mukavaa viikonloppua kaikille sinne ruudun toiselle puolelle! 

Kyllä ei oo mukavaa

Mikä siinä on.

Kun kuvittelet pääseväsi helpolla. Tai edes asiallisella olotilalla.
Kun luet netin keskustelupalstalta, että toimenpide on ihan iisi, eikä mitään kipujakaan tule, jos nyt yhden Buranan illalla tarvii. Niin tasan tarkkaan itse olet viidettä päivää toimintakyvytön ja surkea, vaikka syöt kourakaupalla kipulääkkeitä.

Kun haluaisit päästä edullisesti hyvään lopputulokseen.
Kun toteat haluavasi vaaleanpunaisia kevätjuttuja kotiin. Niinkuin tyynyjä ja vilttejä ja kynttilöitä. Ja tulppaaneja.
Löydät "ihankivoja" ja "kyllänoikelpaa" H&M nettivalikoimista. Sitten menet paikanpäälle toteamaan, ettei ne sittenkään ole kymmenen euron väärti. Eikä oikein muualtakaan löydy mielikuvaasi vastaavia juttuja.
Sitten pahaa aavistamatta selaat instagramin kuvatulvaa ja tajuat haluavasi, tarvitsevasi oikeastaan, ne sadankuudenkymmenen euron vaaleanpunaiset tyynyt, eikä mitkään muut näytä enää yhtään hyviltä.

Kun kuvittelet lapsen nukahtavan nopeasti päiväunille. Ja ehdit rauhassa syömään puoli levyä suklaata ja juoruta puhelimessa kuulumiset ennenkuin se herää. Se perhana ei nukahda, ei millään. Se kaikin keinoin (pieruhuumori jne. you know...) yrittää saada äitihenkilön nauramaan ja kyselee sitten, -Äiti miksi olet iloinen?
En ole.
-NUKU!!!


Kun kyttäät huutiksessa yhtä ihanaa juttua ja ovelana olet varma voitostasi. Katsot, että se sulkeutuu kohta.
...ja otat yhden puhelun.
No voi ny kettu!!!



Nii, että mikä siinä on? Osaako kukaan kertoa?

Okei. Olen oikeasti iloinen, että tämän päivän ongelmat ovat juuri näin pieniä.

Karsinogeeniöverit

Sitäpaitsi kesään on vielä pitkä aika. Käyn sitten lenkillä...joskus. Ja teinhän mä lumityöt...eilen. Ja lääkäri juuri kertoi, ettei minulla ole normaalia suurempaa riskiä saada veritulppaa. Nii.

Saanko esitellä; pekoniperunat! 

Miten voikin niin simppeleillä raaka-aineilla saada maistuvan aterian! 

Eilisestä jääneitä keitettyjä perunoita, muutama siivu pekonia ja vähän grillausmaustetta. Pekonin tietenkin pitää olla niin rapeaa, että se raksahtaa veitsen alla halki. Ja kaikki se pekonista irronnut rasva imeytyneenä perunoihin. Uh. 

Ei mulla muuta. 

Hyvää viikonloppua! 

Kyllä kai, joku päivä?

Kävin maanantaina tässä lähellä kampaajalla. Yep. Viime kerrasta taitaa olla lähes neljä vuotta. Nyt on pitkien hiusten tilalla 15 senttiä lyhyempi girly girl -look vaaleilla keväisillä raidoilla.

Mutta, ei se ollut se tämänpäivän aihe. 

Kampaaja ystävällisenä siinä jutteli niitä näitä (ehkä hän huomasi hermostuneisuuteni?) ja kysyi sitten kuinka ollaan kotiuduttu tänne uuteen kotipaikkaan. 

Aika moni on kysynyt muuton jälkeen, että kuinka olette viihtyneet kotikylällä. Ja aina olen vastannut, että ihan hyvin me viihdytään.

Mutta nyt iski palan kurkkuun.

Kyllä, ihan oikeesti ollaan viihdytty ja tykätty asua täällä. Koti on ihana ja kokoajan enemmän omanlaisempi. En ole hetkeäkään katunut, että muutettiin pois kerrostalosta ja tänne vanhaan taloon elämään. Talo tuntuu kodilta ja rakkaalta.
Mutta kotiuduttu. Ei. En minä ole vielä kotiutunut. 

On täällä ystävä ja miehen sukulaisia; tukiverkostoa. Helsingin kavereita on käynyt kylässä, samoin omia sukulaisiani, puuhaa ja touhuakin on riittänyt. Lähikaupan kassat muistaa jo naamakertoimesta, samoin postin ja apteekin. Mutta se jokin vielä puuttuu. Se tuttuuden tunne kai? 

Kyllä minulla on ollut ikävä pk-seudulle, kavereita, kirppiksiä, naapureita, tuttuja katuja. Ja aina Helsinkiin mennessä se ilo, että tän mä tiedän, tää on tuttu, tuolla me käytiin ja tuolla asuttiin, tossa aina odotin bussia ja tonne mentiin uimaan. Tolla bussilla pääsee sinne ja sinne ja toi toinen numero taas kuljettaa toisaalle, mutta tuttuun ympäristöön sekin.

Ehkä minusta ei koskaan tulekaan pikkukaupungin ihmistä? Vai tekeekö aika tehtävänsä? Se jää nähtäväksi. 

Mikähän siinä on

Kun joka vuosi viimeistään helmikuussa iskee mökkikuume?

Ensimmäiset mökkikuumeet muistan sairastaneeni jo alta parikymppisenä. Se tulee ilmeisesti valoisampien päivien myötä, salakavalasti hiipien, ja iskee tajuntaan. 

En osaa eritellä, onko se mökkikuumetta, kesänkaipuuta, lomankaipuuta tai peräti lapsuuden kesien kaipuuta. 

Hmm, ei, kyllä se on kaipuuta mökille. Ihan fyysisesti. Sitä, kun illalla kuulet lehmien huuteluita ja käen kukuntaa jossain ihan lähellä. Käsin tiskaamista ulkosalla, polkua pitkin juoksentelua saunamökille, vanhojen hirsiseinien tuijottelua.

En tosiaan ollut paljon yli 20-vuotias, kun aloin haaveilla omasta kesämökistä. Joka kevät istuin tietokoneella tovin jos toisenkin selaillen tarjolla olevia vapaa-ajan asuntoja. Toisella välilehdellä oli tietysti auki karttasivu. Eihän minulla ollut silloin edes autoa saatika ajokorttia! Eli mökin tuli sijaita hyvien kulkuyhteyksien päässä.
No onneksi näin ei ole enää.

Nyt meillä on ollut se oma ihana, rakas ja suloinen mökki, kolmen kesän ajan. Mutta mökkikuume ei helpota, päinvastoin! Nyt vasta ikävöinkin mökille, näköjään jo ennen tammikuun puoltaväliä! Enää en katsele myytäviä mökkejä, mutta Pinterestin kuvat valtaavat näytön ja päähän iskee ajatus jos toinenkin. Alkaa pyöriä suunnitelmat, mihin tänä kesänä ryhdyttäisiin, mitä siemeniä tällä kertaa istutan kasvihuoneeseen ja istutuslaatikkoon? 

En nyt ehkä muutenkaan ole mikään hetkessä eläjä, carpe diem -ihminen. Minä kun tuppaan aina elämään katse jo tulevassa. Oli se mikä hyvänsä. Joulu alkaa viimeistään marraskuun alussa, kevät tammikuussa, pääsiäinen helmikuussa ja pääsiäisen jälkeen onkin jo vappu eli kesä. 

Onko muita, jotka aina odottaa jotain tulevaa, vaikkei nykyhetkessäkään ole mitään vikaa?