torstai 21. heinäkuuta 2016

Niin paljon suunnitelmia, niin vähän aikaa

Onko teillä muilla taipumusta vaihtaa alkuperäisiä suunnitelmia säätiedotuksen mukaan?

Meillä oli suunnitelmana lähteä tänään illalla mökille pitkäksi viikonlopuksi, 
mutta nyt kun sääennuste näyttää ihan hyvältä täällä Suomen toisella reunallakin niin mietin pitäisikö sittenkin pakata retkieväät ja tehdä päivävisiitti tai pari jonnekin päin?!

Minua kiinnostaisi kovasti Pulsan asema, 
Hangon ihana hiekkaranta vesikaruselleineen, 
Olgan farmi tuossa lähellä ja toisaalta Helsingin Kaivopuisto ja lauttamatka lähisaariin, 
korkeasaarikin on käymättä ja Tampereellakin olisi paljon kivoja kohteita missä käydä! 

Voi valinnan vaikeutta!



Ongelmana meillä on koira. Tai ei ongelmana, vaan pikanttina lisämausteena ;) 
Ei millään haluttaisi jättää sitä kovin pitkiksi ajoiksi yksin kotiin. 
Eikä se tykkää jäädäkään, 
vaan aina huomatessaan meidän lähtöaikeet se parkkeeraa itsensä ulko-ovelle 
ja on ensimmäisenä autolla. 
Toki se on jäänyt muutamiksi tunneiksi yksin ja kaikki on sujunut tosi hyvin, 
mutta mieluummin otettaisiin se matkoille mukaan.



Pitää vielä illalla jatkaa suunnitelmia ja googlailla vähän kohteita. 
Ehdotelkaas jotain kivoja paikkoja missä käydä tai jos tiedätte jossain olevan tulevana viikonloppuna tapahtumia?




5 kommenttia:

  1. Miten olis Lappeenranta? Sataman alue on kiva, piknikille linnoitukseen... Siitä kun jatkaa Joutsenoon, niin voi käydä kotieläinmetsässä alpakan purtavana (vähän sattui, ei paljon). :D Ja Vääksyn seutua suosittelen lämpimästi myös. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me itseasiassa käytiin viime kesänä Lappeenrannassa ja tykättiin kyllä! Käytiin hiekkalinnassa, satamassa ja kanavaristeilyllä, katujunan kyydissä kiertoajelulla ja Myllysaaren perhepuiston uimarannalla. Voin suositella kaikkia!

      Toi Vääksy olis kiva, mutta mietin onko siellä lapsilla kuinka kivaa :P

      Poista
    2. Niin no, ehkä se kanava ei jaksa kovin kauaa kiehtoa. :D Mut Pulkkilanharju on kyllä elämys kaikenikäisille. Kovin toiminnallinen paikka se ei kyllä lasten kannalta ole. :)

      Poista
  2. Vääksyyn on sopivan lyhyt matka ja koirulin voi pudottaa ohiajaessa meille leikkimään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Me kateltiin tota Vääksyä, mutta lapset ei välttämättä jaksa tarpoa missään harjulla tms. Niille pitäisi keksiä joku "porkkana" ;)

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)