Tultiin eilen illalla viikonlopun mökkireissulta.
Voi että siellä oli kasvanut heinä ja joka paikka viheriöi aivan villinä.
Isähenkilö taltutti tuota kaikkea kasvillisuutta monta tuntia ruohonleikkurilla
ja trimmerillä ja silti sitä vaan jäi vielä ensi kertaankin.
Isähenkilö aikoo silloin ottaa mukaan astetta järeämmän aseen, nimittäin raivaussahan :D
Pari mutkaa oli taas matkassa, mutta kaikesta selvittiin kunnialla.
Niin ja seuraavan kerran mennäänkin siis juhannuksena
ja jäädään siltä reissulta mökkeilemään peräti pariksi viikoksi.
Minä olin pakkaillut pari isoa kassillista erilaisia tekstiilejä mukaan mökille
ja sormet syyhyten aloin heti perjantaina aamulla laittelemaan paikkoja uuteen uskoon.
Erittäin tyytyväinen olen tähän keksintööni huputtaa tuo pastellivihreä divaani valkoisella helmalakanalla! Siitä tuli todella eri näköinen! Ja miten helppo on vain napata likaantunut lakana tarvittaessa kotiin mukaan pesuun, kätevää!
Mökin värimaailmasta tuli ihan pelkällä sohvan päällisen vaihtamisella paaaaaaljon rauhallisempi! Pellavaisia ja pitsisiä tekstiilejä vaan sohvalle ja valmis!
Pelastin tuon hanhen jo kerran koiranpennun naskalihampaista,
joten päätin sijoittaa sen toistaiseksi yläilmoihin.
Lapsia nauratti kovasti simpukka-amppelissa keinuva hanhi,
mutta ehkä sen tuon koiruuden pahimman tuholaisvaiheen jälkeen voi palauttaa sohvalle istumaan?
Ompelin torstaina aamulla ennen mökille lähtöä mukaan pari viirinauhaa.
Toinen on valko-harmaaraidallista puuvillaa ja toinen valkoista pitsiä.
Pitsiset jätin yksinkertaisiksi, sillä muuten pitsien kuviot ja reiät eivät olisi päässeet kunnolla näkyviin.
Raidallinen pääsi roikkumaan tuvan ikkunaan ja pitsisen ripustin pihalle keinuun.
Vielä ruokailuryhmän vaihto ja sitten tupa alkaa näyttää siltä miltä haluan!
Nyt jatketaan hetki lomailua kotosalla ja saadaan odotettuja vierailijoita ihan ameriikoista asti!
Jännää!
Iloista ja aurinkoista viikkoa kaikille!