tiistai 24. kesäkuuta 2014

Ilmaston muutos?

Hei hei shortsisuunnitelmat. Luovutan.

Ompelin sitten legginssien kaavalla itelleni terälliset leggarit, tai niinkuin sukkahousut, mutta trikoosta. Koska Suomen ilmasto. Mukakesä.

Tein eilen lasten kanssa retken Tammiston Eurokankaaseen (VIRHE! koskaan kuunaan ikinä en enää lähde Suuttujan kanssa kangaskauppaan!) ja löysin palalaarista lörppöä raitatrikoota juuri sopivan palasen hintaan 8€. Ja nyt päivän käytön jälkeen täytyy todeta, että tämä on aivan parasta leggarimatskua, joustaa ihan hitokseen paljon. Niin paljon, ettei tule edes polvipusseja ja se, jos mikä, on tärkeää!

Tällaiset niistä sitten tuli. Saa nauraa. Mutta hei, mun varpaat ei enää palele!



Läheltä piti, melkein onnistui kohdistukset...mutta se ei menoa haittaa! 

 


Samasta syystä tein myös PITKÄHIHAISEN puseron, korkealla LÄMPIMÄLLÄ kauluksella. Alunperin oli tarkoitus tehdä tästä trikoosta lapsille vaatetta, mutta nähtyäni Fb:n ompeluryhmässä naisten hupparin tästä kankaasta, oli minunkin käännettävä kelkkani ja tehtävä oma. Sorry ipanat.
 




keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Lollipop

Tämä trikoo on ihanaa! Voi miksi en ostanut enempää kuin metrin. Sain sen viimeistä tilkkua myöten käytettyä. Tästä huokuu jotenkin fiftari -henkisyys, karkkipurkka!

Vihdoinkin sain tehtyä itselleni kietaisupuseron ja vieläpä omalla kaavalla. Pientä fiksausta tämä vielä kaipaa, selkäkappale on minulle yläosasta vähän reilu. Tässä ei myöskään ole sitä perusjuttua, eli "kietaisuaukkoa" kyljessä, vaan tämä vain kiedotaan ja solmitaan. Matkin tämän idean Me&I kietaisupaidasta, jota kutsuilla sovitin, mutten raaskinut ostaa. Itse tekemällä kun saa halvempia ja juuri niistä kankaista kuin itse haluaa.




Alunperin oli tarkoitus tehdä tästä lyhythihainen, mutta vallitsevien sääolosuhteiden pakosta tein pitkillä hihoilla. Hihoissa on siis pitkät "resorit" tästä samasta kankaasta. Kangasta oli tosiaan vain se metri, joten piti vähän säveltää, että sai sen riittämään.


(Sorry likainen peili)



 

Juhannus saa tulla, räntäsateella tai ilman! 


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Vanha tuttu tuli kylään

Retro nimittäin. Ei se ehkä jäädäkseen tullut taaskaan, mutta mausteeksi kesään ja lomaan.

Instagramissa jo joku aika sitten vilautinkin tätä kuvaa mökin lähellä olevan kirpputorin kangaslöydöistä! Sieltä kotiutui kaksi vanhasta puuvillasta ommeltua patjanpäällistä, upeaa ruskeaa apilaa. Ja muutamalla kolikolla! 


Nyt sain idean ja leikkelin toisen patjanpäällisen Suuttujan kesävermeiksi. Tuli ihan yybersöpöt! 


Housut omalla kaavalla, ne on kopiot NÄISTÄ ja lippis on Noshin lippapipon kaavasta tehty, mutta ilman vuoria ja kaavan ohjeesta poiketen siis joustamattomasta kankaasta.




Kyllä katu-uskottavalla stadin kundilla pitää parit levarit olla kaapissa!



keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Munaton-maidoton raparperipiirakka

No niin, niihin hyötykasveihin palatakseni. Tällä kertaa ei kyseessä ole nokkonen.

Otin sunnuntaina mökiltä pari raparperinvartta mukaan kaupunkiin. Tyttö on tinkinyt vapusta lähtien raparperipiirakkaa, joten nyt on aika toteuttaa pienen ihmisen toive.

Tämä on taas Suuttujan allergioiden vuoksi munaton ja maidoton. Kaikinpuolin vegaaninen.


Pohjaan tarvitset:

100 g maidotonta margariinia (esim. tumman sininen Keiju)
3 rkl sokeria
3 rkl kauramaitoa (tai jotain mehua)
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja

Täyte:

Raparperin varsia (oman maun mukaan)
1 dl kaurakermaa 15%
kanelia
sokeria (oman maun mukaan)
0,5 dl kaurahiutaleita
1 rkl margariinia

: Vatkaa pehmennyt margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaniliinisokeri, kauramaito ja vehnäjauhot. Seoksesta pitäisi tulla tasaista ja pehmeää. Voitele matala piirakkavuoka ja painele taikina vuuan pohjalle. Laita uuni lämpenemään 200-asteeseen.

Kuori ja paloittele raparperit pieniksi palasiksi. Laita raparperit, sokeri ja margariini kattilaan ja pehmitä seosta hetki, lisää kaneli ja kaurahiutaleet ja kiehuta mössöksi. Ota kattila pois liedeltä ja lisää lopuksi kaurakerma ja sekoita. Lisää täyte piirakkapohjalle ja paista uunissa 200-asteessa keskitasolla noin puoli tuntia.

Tarjoile jäätelön, kermavaahdon tai vaniljakastikkeen kanssa.


tiistai 10. kesäkuuta 2014

Pimp my dress

Toisinsanoen tuunaa mekko. 

Ostin mökkiviikolla kirppikseltä kolmella eurolla tunikan, tietäen, että se on minulle rintavarustuksen kohdalta pieni. Materiaali oli kuitenkin niin henkäyksen ohutta ja silkkisen pehmeää, etten voinut jättää sitä rekkiin. Ostin sen pois, tuunaus mielessäni.
 

Tässä ennen tuunausta. Kaunis, mutta liian pieni. Liian lyhyt mekoksi ja liian leveä topiksi.



Ja jälkeen. Puolivälistä naks ja valkoista resoria putkeksi ja vyötärölle!


Helminauha ja pitsiballerinat kaveriksi, toimiiiiiii!



Tuli omasta mielestäni superihana! Ja supermukava!





maanantai 9. kesäkuuta 2014

Nokkonen



Meillä kasvaa tänäkin vuonna mökin pihalla hyötykasveja. Osa onneksi ihan tarkoituksella istutettuja ja kasvatettuja. Kuulemma maaperä on hyvä silloin, kun nokkonen viihtyy. Tästä on vaikea olla iloinen. Pärjäisin kyllä ilmankin. 

Viime kesänä kokeilin suihkuttaa niihin etikka-fairy-suola-liuosta, mutta se teki vain osasta lehdistä ruskeita. Ei todellakaan tappanut koko kasvia, niinkuin tarkoitus oli.
Tänä kesänä on isähenkilö ruiskuttanut rikkakasvien torjunta-ainetta niihin isoimpiin puskiin, mutta ilmeisen turhaan, siellä ne kasvaa ja kukoistaa. Joten. kerään niitä ja teen niistä ruokaa. (en siis kerää niitä myrkytettyjä, vaan ihan toisesta paikasta. Niitä kasvaa siis ympäri tonttia oikein hyvin.)

Erittäin hyvää ruokaa tämä kurja pihojen pilaaja kuitenkin on!

Viime vuonna tein nokkossämpylöitä, niistä tuli maukkaita. Viime viikolla tein nokkoslettuja, ja voi pojat, ne vasta maistuivatkin! Niin minulle kuin lapsillekin! Näiden valmistus on kivan helppoa myös mökillä.

Tässä teille ohje, hurrrrjan herkullisiin nokkoslettuihin!
(munaton-maidoton-vegaani)

5dl kauramaitoa
3rkl sinistä maidotonta Keiju-margariinia
2-3dl vehnäjauhoja
2dl ryöpättyjä nokkosenlehtiä
1tl vanilliinisokeria
3rkl hienoa sokeria
vajaa tl suolaa

: Irrota nokkosten varsista lehdet ja huuhtele ne kunnolla käännellen isossa määrässä vettä, esim. kattilassa. Valuta likainen vesi pois. Lisää reilu määrä puhdasta vettä ja anna lehtien kiehua noin 5 minuuttia. Valuta lävikön läpi ja hienonna veitsellä silpuksi. 

Sulata margariini ja sekoita se maidon joukkoon. Lisää sokeri, vanilliinisokeri ja suola ja lopuksi vehnäjauhot. Sekoita taikina tasaiseksi vispilällä tai sähkövatkaimella. Lisää silputut nokkoset ja anna taikinan turvota vartin verran. Paista pienellä pannulla margariinissa kullanruskeiksi ja tarjoile lämpiminä! Maistuu hillolla, marjoilla ja kermavaahdolla. 





Letuista saa suolaisen version jättämällä sokerin ja vanilliinisokerin pois. Tällöin voit tarjota niiden kanssa puolukkasurvosta tai muita kylmiä suolaisia täytteitä (sienisalaatti, kinkku-tuorejuustotäyte, maustettu jauheliha...)

Tämä meidän versio on allergisen suuttujan säännöillä tehty, mutta voit oikein hyvin tehdä taikinan myös tavalliseen maitoon, käyttää voita ja lisätä kanamunan tai kaksi!

LomakesäKesäloma

Syy blogin hiljaisuuteen on yksinkertaisesti loma ja kesämökki.

Olin lasten kanssa melkein kaksi viikkoa putkeen mökillä ja tultiin eilen illalla takaisin. Isähenkilö paahtaa töissä vielä monta viikkoa ennen lomaansa, joten ajattelin viettää laatuaikaa lasten kanssa mökkeilemällä; poissa kaupungin pölyistä.

Maalla on lasten kanssa jotenkin helpompaa ja yksinkertaisempaa olla. Lapset viipottavat pihalla ja mukana päivän touhuissa. Joskus on hyvä keskittyä olennaiseen. Kun ei ole juoksevaa vettä, eikä lämmintä vettä ja sähköäkin rajallisesti, täyttyvät päivät siitä olennaisesta. Siitä, että tupa on lämmin ja lapsilla on ruokaa, illaksi lämmintä pesuvettä ja sauna.
Ei tietokonetta, ei televisiota. Vain paristoilla toimiva mökkiradio. No joo, ja tabletti, josta lapset saivat katsoa aamuisin hetken lastenohjelmia ja joilla ne sai viihtymään pitkät automatkat mökille ja takaisin.

Meillä kävi kivoja vieraitakin viikolla viihdyttämässä, kun kaverini lapsineen tuli pariksi yöksi mökille. Käytiin uimassa, paistettiin vohveliraudalla vohveleita ja saunottiin, noin muutaman asian luetellakseni. Lapsista oli mukavaa saada leikkikavereita ja olihan se hauskaa, meillä kun ei juuri kuluneina kesinä ole mökkivieraita ollutkaan.

Eilen kyllä huvitti huomata, kuinka lapsetkin ovat vajaassa parissa viikossa "mökkiytyneet". Sanoin Suuttujalle, että kävisi pissalla, ja mitä tekee tuo pieni ihminen? Laittaa kengät jalkaan ja on menossa ulos...puskapissille! Sitäkin nauratti, kun ohjattiin se vessaan ja pöntölle siitä eteisestä. Itsekin löysin itseni tutkailemasta nakkipakettia ja muita roskia "sillä silmällä" että laitanko takkaan, nuotioon vai roskapussiin. Kerrostalossa. Heh.







Perjantaina tuli isähenkilö mökille, mukanaan mummu ja mummun paksu mäyräkoira. Huomionkipeä karvainen otus. Ja kyllä lapset sitä rapsuttivatkin. Ja ulkoiluttivat. Ja juoksuttivat. Luulen, että kyseinen koira on nukkunut kuluneen vuorokauden aikana melko paljon, päästyään takaisin omaan kotiin ja rauhalliseen arkeen.





Meillä meni järjestys sekaisin tuvassa, kun ostin käytetyn divaanin itselleni luku- ja löhöilypaikaksi. Se hakee vielä paikkaansa ja tuo keinutuoli tuntuu nyt pienessä tuvassa "ylimääräiseltä", joten sillekin pitäisi löytää oikeampi paikka.



Heti kotiinpäästyä ja matkakamppeet purettuani istahdin yllätys, yllätys saumurin ääreen! Oli aika tiukka pariviikkoinen ilman kankaita ja konetta! Yllättävän koukkuun sitä on reilussa vuodessa jäänyt tähän harrastukseen!

Ottobre 3/13 lasten mekkokaavalla tuli "Neiti Hirsi" -trikoosta minulle kesämekko. Kangas on ihanaa! Kaavasta poiketen tein tähän pienet puolikaaren muotoon leikatut hihat ja helmaan "frillan".