torstai 31. toukokuuta 2018

Rakkaudesta sitruunaan ja sokeriin!

Meillä sattui olemaan kaapissa viikon sisällä erääntyvä tuorejuustopaketti. 

Ja mansikoita. 

Ja avattu purkki Lemon Curdia. 

...siitä se ajatus sitten lähti. 
 Juustokakku ❤


 





Näistä löytämistäni aineksisa innostuneena ryhdyin googlaamaan sitruunaisia juustokakku -ohjeita. En löytänyt MITÄÄN, missä olisi ollut samat ainekset kuin meidän jääkaapissa, enkä aikonut lähteä kauppaan mitään erityistä hankkimaan. Siirryin hakukoneen kanssa sanoihin: Juustokakku ilman kermaa. Edelleenkään en löytänyt yhtään ohjetta, johon ei olisi tullut jotain kaapista löytymätöntä vaahtoutuvaa. Aina oli ohjeessa joko vispattua kermaa, soijakermavaahtoa tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Pah. 


 
 


Arvaattekin jo, että päästin jauhopeukalon valloilleen ja ryhdyin säveltämään ohjetta itse. Lopulta täytteeseen tuli vaahdotettuja kananmunan valkuaisia, tuorejuustoa, rahkaa ja lemon curdia. Enkä yhtään huijaa, kun sanon, että se oli hyvää!

 
 


Päälle puolitin kotimaisia mansikoita ja sulatin tummaa suklaata. 

 
 


Melko tuhtia evästä tuollainen juustokakku. Siitä nimittäin riitti useaksi päiväksi siivuja, sillä kovin suurta palaa tuollaista ei pystyny kertaistumalta hotkimaan. Edes herkkupehva meikäläinen!

Eilen tyttö kavereineen söi koulupäivän jälkeen välipalaksi viimeisetkin kakun muruset ja hyvä niin, sillä seuraavat herkut herkutellaan viikonloppuna mökillä. Minä ryhdyn pakkaamaan meille matkakamppeita huomiseksi! Meille luvataan sinne aurinkoista ja mukavan lämmintä säätä, joten toivon pääseväni istuttamaan muutamia kesäkukkia purkkeihin! 

Aurinkoista kuunvaihdetta ja ihanaa alkavaa kesäkuuta!  ❤








torstai 24. toukokuuta 2018

Ekat kesävaatteet!

Ensimmäiset kesävaatteet pääsivät alkuviikolla paininjalan alta! Pitkään kaapissa muhineet kankaat (en ole ostanut uusia yli puoleen vuoteen!!) saivat vihdoin uuden olomuodon lasten vaatteina. 

Tuntuu, että viime kesäiset vaatteet ovat kutistuneet kaapissa (myös äidin, voi ei!) ja uusille on taas tilausta. Kaikki kaavatkin on taas jääneet pieniksi ja ensitöikseni sain ryhtyä piirtämään uusia, paria kokoa suurempia kaavoja lapsille. 

Pojalle ompelin tästä hauskasta maatilakuosista raglanhihaisen t-paidan. Ajattelin, että poika olisi syttynyt tähän kankaaseen, mutta ei. Tuolla se paita kaapissa lojuu ja aamulla päälle valikoituu ihan muuta. Pah. Shortit taas nousivat heti lemppareiksi pallokuoseineen ja pitkine lahkeineen! Onneksi. Sillä uhkasin jo lopettaa lapsille ompelun jos ei vaatteille löydy käyttöä ;) 

Voi katsokaa noita polvia ja sääriä! Kyllä huomaa kesän tulleen, kun löytyy mustelmaa ja ruhjetta taas.


 


Onpas ylivalottuneita kuvia. Tämä alkukesän valoisuus tekee kuvaajalle tepposet näköjään. 

Noshin farkkutrikoosta ompelin pojalle t-paidan lasketuilla hihoilla. Pieneksi twistiksi lisäsin keskelle palan Vimman lettijerseytä ja valkoisen pääntie-, ja helmaresorin. Myös tikkaukset ompelin tarkoituksella valkoisella langalla, jotta ne erottuvat sinisestä kankaasta. Tästä tuli mukavan raikas ja se jäikin loppupäiväksi pojan päälle. Saa nähdä valikoituuko se käyttövaatteeksi kun tulee pyykistä. Toivottavasti, sillä itse tykkään tästä kovasti! 


 


 


Tytölle muokkailin perus raglanpaitakaavasta topin. Yläosaa kiertää trikoinen nauha, joka toimii topin olkaimina ja se solmitaan sopivaan mittaan toiselle olkapäälle. Tein helmasta aika pitkän toivoen pitkää käyttöikää topille. Tyttö täyttää kesän lopulla 11 -vuotta ja paidan kaava on kokoa 158! Huimaa! Meillä on jo saman kokoinen jalka tämän neidin kanssa ja pituuseroa vajaat 10 senttiä. Tyttö totesikin, että ollaan kohta ihan samiksia, paitsi että sulla äiti on kyllä aika paljon isompi maha. Lasten suusta se totuus taas tulee ;)

 
 


 


 

Samaan syssyyn surautin lopuista leteistä leggarit tytölle. En halunnut vyötärölle kuminauhaa, joten tein vain leveän vyötäröresorin housuihin. 

 
 


 


Tyttö oli koulun käsityötunneilla ommellut itselleen pienen pussukkarepun farkusta. Se on tosi hieno! Sille löytyi heti käyttöä kun tyttö otti repun luokkaretkelle huvipuistoon mukaan. Hyvin kulki vesipullo ja puhelin mukana koko reissun ajan.

 
 


Musta on tosi kivaa, että koulun käsityötunneilla tehdään juttuja, joilla oikeasti on käyttöä! Ja miten ylpeitä lapset onkaan näistä itsetekemistään jutuista, niinkuin kuuluukin!

 
 


Nyt toivottelen aurinkoista viikonjatkoa ja lähden hakemaan pojan eskarista. Ensi viikolla onkin kevätjuhla ja siihen loppuu meidän perheen päiväkotitaival kun pieni mies lähtee ekaluokalle. Snif.




maanantai 21. toukokuuta 2018

Kesä alkoi viikonloppuna

Me tultiin eilen mökiltä! ❤

Saatiin vihdoin yhteinen vapaa viikonloppu ja suotuisa sää avata mökkikausi! Samalla tuli vahva tunne siitä, että nyt on kesä, siis ihan oikeasti kesä, ja lomakausi aluillaan!


 


Oli ihana kuurata mökki talven jäljiltä, pedata puhtaat petivaatteet vuoteisiin ja nostaa pesusta tulleet matot lattioille. Tämän reissun jälkeen mökille on helppo lähteä koska vain, kun mökki on kunnossa, tullessa voi vain sytyttää tulet takkaan ja purkaa vaatekassin tuvan kaappiin .


 
 


Mies lämmitti savusaunan ja siinä illalla lintujen laulaessa ja ilta-auringon paistaessa pihakeinuun, hiukset vielä savusaunalta tuoksuen, oli todella onnellinen olo. 

 
 


Oli ihanaa huomata miten lapset ja koiratkin viihtyivät mökillä. Meistä kukaan ei olisi halunnut vielä sunnuntaina lähteä kotiin! 

Tämä oli pienen Kauhun ensimmäinen mökkireissu ja miten hienosti pentu matkustikaan koko pitkän matkan ja rakastui välittömästi mökkielämään! Se tutki kaikki paikat niin sisällä kuin ulkonakin, joi kaivovettä pihan saavista ja haukkui lähitilan lehmistä kantautuville äänille. Se nukkui selällään niin onnellisena lasten jalkopäässä, samoissa lakanoissa, pehmeällä patjalla, etten raaskinut sitä siitä hätistää. Kauhu pieni perhekoira ❤

 
 


Poika puhui kotona, että kerää mökiltä kaikki vanhat ja tylsät vauvalelut kassiin ja tuo kotiin ja kirppikselle ne myyntiin. Vaan miten kävikään? Poika meni ensimmäisenä kammarin lelukaapille, otti esiin jokaisen lelun, leikki varmaan tunteja ja järjesteli kaikki kauniisti takaisin kaappiin. Ilmeisesti luopumisen aika ei ole vielä, ja hyvä niin. 

 Tyttökin innostui leikkimään ja askartelemaan pikkuveljen kanssa ja illalla tietenkin pelattiin koko perhe korttia tuvan pöydän ympärillä.

 
 


Niin ihanaa oli nukkua mökillä, koko perhe lähekkäin, vanhojen hirsiseinien suojassa. Ja miten suloista sieltä olikaan herätä, aamuauringon säteisiin pitsiverhojen lomasta. Radio, kaasuliedellä keitetty tee ja tuvan ikkunan takana hyppelevät rastaanpoikaset kuuluvat jokaiseen mökkiaamuun. 

 
 



Ensi viikonloppuna mulla on taas töitä, mutta parin viikon päästä lähtee tämä perhe taas tien päälle ja kohti länsirannikkoa. En malta odottaa!


 
 

 

ps. Tein aika hassuja ostoksia kotimatkan varrelta, tulen pikapuoliin esittelemään ne teillekin! Pysykäähän kuulolla! 


Niin, ja ihanaa, aurinkoista viikkoa! 


pps. Tämä valo ja lämpö tekee niin hyvää. Vielä nyt puoli yhdentoista aikaan illalla on niin valoisaa, ettei valoja tarvitse laittaa päälle ja ikkunatkin saavat olla auki eikä tule kylmä.




 

torstai 17. toukokuuta 2018

Elä kuin viimeistä päivää

Täällä ollaan ihan pihalla! Kotipiha on muuttunut olohuoneeksi, kun tuolien ja penkkien pehmusteet on kaivettu esille ja levitelty ympäri pihaa. Radio soi ja koirat sekä lapset leikkivät ympärillä. Aika ihanaa!

Kun lämpö ja aurinko hellii tällä tavalla, tulee sydänalaan pelko, että pian se loppuu ja se tarkoittaa sitä, että nyt on pakko nauttia 100 lasissa joka hetkestä. Kotipiha kukkii jo kauniisti kun hedelmäpuut availevat nuppujansa ja alkavat kukkimaan! Myös marjapensaissa on hurjasti kukkia, joten satoisa vuosi kenties tiedossa?



 


Olen istutellut pelargonioita ja orvokkeja ruukkuihin ja ripotellut yhden sinne, toisen tänne. Lapset pelkäävät pörriäisiä, mutta minusta niiden puuhia on hauska seurata, kunhan eivät aivan iholle tule. Tein pörriäisbaarinkin, mutta se taisi houkutella enimmäkseen pelkkiä muurahaisia...no ensi keväänä liikkeelle uudella yrityksellä ja mehu-hedelmä -coctaililla! Eilen pelastin neljä pörisijää pihalle, kun raukat eksyvät avoimista ikkunoista sisälle. Pyydystän ne ikkunaa vasten juomalasin sisälle, ujutan paperin väliin ja vapautan pihalle. 


 


 Istutin kukkapenkkiin talon varjoisammalle seinustalle heinien ja rikkaruohojen joukkoon äitienpäivälahjaksi saamani alppiruusun. Voi että se on kaunis! Nyt toivon, että se viihtyy sijoillaan ja alkaa leviämään. 


 


 Kun minä vietin helteistä viikonloppua ja äitienpäivää töissä, on isähenkilö ahkeroinut täällä kotipihalla tehden terassia kesähuoneen päätyyn. Siinä puolivalmiilla terassilla olen viihtynyt tänäänkin useampaan kertaan aurinkovuoteella lojuen ja ihastellen armaan aviomiehen kädenjälkeä. Terassista tulee aivan ihana jatke kesähuoneelle! Olen jo nyt ihan fiiliksissä siitä! 

Eilen vietin tovin jos toisenkin hioen ja maalaten terassipöytää. Tulen esittelemään sen tänne teillekin pian tarinansa kanssa! 


Ihana kesä! Ollaanko teilläkin "ihan pihalla"? 




keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Mitä mulle kuuluu?

Täällä on vietetty blogin osalta hiljaiseloa viime viikot. Olen istunut niin paljon tietokoneella naputellen kevään viimeisiä koulutehtäviä, joten koneella kököttäminen on alkanut maistua puulta. Nyt on kuitenkin pahin tehtäväsuma helpottanut ja ajattelin katkaista hiljaisuuden vastaamalla haasteeseen. Nappasin jo kauan aikaa sitten Kristiinan Arjen helmiä -blogista haasteen, jossa bloggaaja kysymyksiin vastaten kertoo mitä hänelle sillä hetkellä kuuluu. Tänään tähän on hyvä vastata, kun takana on aurinkoinen vapaapäivä ja sellainen on luvassa myös huomenna!


Miten voit?
En voi sanoa, että voisin loistavasti, mutta voin sanoa voivani aika hyvin. Allergiaoireet hieman vaivaavat, samoin sappikivet muistuttavat itsestään säännöllisesti, mutta muuten olo on oikein hyvä ja  pirteä. Olen jonossa sappikivileikkaukseen ja toivon, ettei koko kesä mene pilalle sitä odotellessa.


Mitä toivot tällä hetkellä? 
Toivon lämmintä kesää ja että tämän kuun lopulla päästäisiin vihdoin aloittamaan mökkikausi. On jo kova ikävä sinne! Mies myös kysyi äsken, mitä toivon äitienpäivälahjaksi. Vastasin samalla tavalla kuin viime vuonnakin, että toivon kodin ikkunoiden pesua ja autoni pesua niin sisä- kuin ulkopuolelta. Ne olisi ihan huippulahjat!

Mitä olet syönyt tänään?
Ai kauheeta! Tänään on ollut mun vapaapäivä ja olen syönyt lounaaksi kaupan gluteenittoman pakastepizzan, jota tuunasin juustoraasteella ja ananaksella. Päivälliseksi mies grillasi maissia ja makkaraa, kaikki grillattu kun on suurta herkkua taas talven jälkeen. Illaksi laitettiin kuohuviini kylmään ja jatketaan eilen aloitettua Netflix -sarjaa, sillä huomenna on ihana koko perheen vapaapäivä.





Mikä on suosikkihedelmäsi?
Onpas vaikeaa valita yhtä! Tykkään päärynästä tosi paljon, samoin viinirypäleistä ja vesimelonista. Banaanille olen allergiatestin mukaan allerginen, mutta syön sitä silti välillä. Omenaa taas välttelen sappikivien takia.


Mitä ajattelit tehdä huomenna?
Huomiseksi luvataan kaunista säätä, joten tiedossa on ainakin ulkoilua. Viereisessä kaupungissa järjestetään kirpputoritapahtuma, joka kiinnostaisi myös. Varmaa on, että aion ainakin nukkua pitkään ja syödä terveellisemmin kuin tänään!  

Kenen kanssa nukuit?
Yö meni tutussa ja turvallisessa, oman aviomiehen, kainalossa.




Mitä luet tällä hetkellä?
Sain juuri luettua saattohoitoa, kivunhoitoa ja johtamista käsittelevät kirjat. Niitä taisi olla kaikkiaan yli kymmenen, jotka tuli kahlattua läpi huhtikuun aikana. Seuraavaksi pitäisi jatkaa mielenterveystyön kirjojen parissa. Eli luen paljon ja hyviä juttuja, mutta viihdekirjallisuuden lukeminen on jäänyt opiskelun aikana lähes kokonaan. Viimeksi taisin lukea kesällä jotain romaaneja mökillä.


Viimeeksi katsottu elokuva?
Koston liekki, joka oli juoneltaan jännittävä, varmaan trilleri, jossa Denzel Washington esittää CIA -agenttia, joka palkataan turvaamaan 9-vuotiaan tytön henkeä. Ihan ok leffa. Kauhuelokuvia en uskalla katsoa ja useimmiten valitsen jonkun romanttisen hömpän tai komedian. En myöskään koskaan aloita katsomaan elokuvaa, jos tiedän etten ehdi katsoa sitä kertaistumalta loppuun.


Kuka soitti sinulle viimeksi?
Aviomies soitti ja kysyi mitä toisi kaupasta kotiintullessaan. Tilasin maissia ja limpparia ja poika soitti vielä perään, että kaapista puuttuu kauramaitoa ja mehukatti -mehua.




Kolme viimeksi tullutta tekstiviestiä? 
Elloksen tarjousviesti, viesti äidiltä, että saunareissu oli onnistunut ja viesti esimieheltä liittyen tulevan kesän työvuoroihin.


Mitä lukee viimeksi lähettämässäsi viestissä?
-Oon töissä 20 saakka!
Lähetin sen äidilleni, joka yritti soittaa kun olin töissä. 

Milloin nauroit viimeksi?
Minä kyllä nauran ihan joka päivä. Tänään nauroin, kun poika vahingossa rikkoi vesi-ilmapallon päähänsä. Onneksi oltiin pihalla ja sää oli lämmin. Eilen töissä nauratti monikin asia kun työparin kanssa toljailtiin ja vitsailtiin.


Viimeisin ostos?
Eilen ostin lähimarketista iltapalaa ja kukkia työvuoron päätteeksi. Ostin myös koirille kalapuikkoja. Ne on niiden suurta herkkua jäisinä! Ai niin, ostin myös yhden pienen jutun äitienpäivälahjaan!




Mitä pelkäät? 
Saattohoidon ja kivunhoidon kurssien materiaaleja lukiessa tuli moneen kertaan kyyneleet silmiin lukiessani syövän läpilyöntikivuista ja lasten saattohoidosta ja heidän perheidensä kohtaamisesta. Kyllä minä syöpää pelkään ja että lapsille tai perheelle sattuisi jotain. 

Minne haluaisit matkustaa juuri nyt?
Jonnekin ihanaan kaupunkikohteeseen miehen kanssa kahdestaan tai mukavassa aikuisporukassa! Ehkä Nizzaan tai johonkin kivaan Italian kaupunkiin? Koko perheen Kreetan matka varattiin elokuun loppuun ja sitä kyllä fiilistellään ja odotetaan kovasti.



 
Nyt olisi kiva kuulla mitä teille kuuluu? 
Napatkaas haaste tästä ja vinkatkaa kommenttikenttään niin hoksaan tulla lukemaan!



Aurinkoista helatorstaita ja kivaa vapaapäivää niille, joilla sellainen sattuu olemaan! Nautitaan auringosta!