sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Heinäkuun savut korvista


Ampiaiset.

Muurahaiset. 

Lentävät ja pistävät muurahaiset. 

Banaanikärpäset. 

Paarmat.

Kanin suolisolmu. 

Pimeys.

Ähky. 

Koivut.

Mies.

Pyykki.

Uutiset.

Puolustelu.

Itsekkyys.

Laskut.


En nyt avaa sanoja sen enempää, 
jokainen varmasti osaa päätellä mikä noissa on aiheuttanut harmitusta ;)





ps. ihan hyvä kuu tämä on oikeasti ollut ja kaikkea kivaakin täynnä. 



perjantai 29. heinäkuuta 2016

Juustokakku

Viikonloppu on tulossa, mutta joskus on kiva tehdä arjestakin juhlaa. 
Leipoa kakkua ja istua yhdessä rauhassa alas. 
 



Tein eilen pitkästä aikaa juustokakkua, joka onnistuikin aika hyvin,
vain sokerin osuutta olisi voinut omaan makuuni lisätä. Lisää siis täytteeseen sokeria mikäli pidät makeammasta kakusta!

Tällä ohjeella varmistetaan, ettei saavutettu kesäkunto hiivu kesken kesän. 
Mitä me muutoin laihdutettaisiin ensi syksynä?? Ehe-ehe.


MINTTUSUKLAA JUUSTOKAKKU

Täyte:
200g maitorahkaa
400g tuorejuustoa
2tl vanilliinisokeria
1pss marianne crush
2dl kuohukermaa

Pohja:
150g (gluteenittomia, Semper)suklaakeksejä
35g voita
4 liivatelehteä
 
Koristeluun:
pari riviä maitosuklaata

: Murenna pohjaan tulevat keksit, sulata voi ja lisää muruseokseen. 
Sekoita niin, että voita on koko keksiseoksessa. 
Aseta leivinpaperi irtopohjavuuan pohjalle 
ja painele muruseos sen päälle tasaiseksi levyksi. 

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.

Vatkaa tuorejuustot, rahka ja vanilliinisokeri yhteen. 
Ota kermasta 0,5dl ja kiehauta se kattilassa. 
Lisää puristetut liivatelehdet kerman joukkoon ja anna jäähtyä hetki. 
Vatkaa sillä välin loput kermat löysäksi vaahdoksi. 
Lisää liivate-kerma-seos tuorejuustoseokseen ohuena nauhana kokoajan vatkaten. 
Lisää lopuksi pussi Marianne crushia ja kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. 
Kaada täyte keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin. 

Sulata suklaa joko vesihauteessa tai mikrossa 
(Varoen! Sekoita vähän väliä, äläkä kuumenna liikaa!)
Laita sula suklaa pursotinpussiin tai kuten minä, 
pieneen minigrip -pussiin ja leikkaa pussin kulmasta pieni pala pois. 
Pursota pieniä ympyröitä tai muita haluamiasi kuvioita leivinpaperin päälle ja anna jähmettyä. 
Jähmettyneet suklaalastut voi nostella hyytyneen kakun päälle ennen pöytään nostamista. 



Herkullista viikonloppua teille ihanat!  


keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Kesällä kerran

Tuota hästägiä on tullut viljeltyä viime viikkoina. 
Se vaan sopii niin hyvin tämän kesän tunnelmaan. 

Tässä kohtaa kesää alkaa mieleen saapua kaiho. 
Kesä on pian ohi, 
pyykkejä ei voi enää kuivata pihalla kosteuden vuoksi, 
illat pimenevät ja arki alkaa. 


Moni keväällä suunniteltu juttu on yhä tekemättä. 
Kesälle tulee ladattua niin paljon odotuksia ja suunnitelmia. 
Sitä ei muista, kuinka nopeasti kesän viikot menevät.
 

Onneksi on vielä lämmintä ja valoisaa. Lapset ovat ruskeita ja iloisia.

Tasan kaksi viikkoa vielä arjen alkuun ja paljon mukavia tapahtumia vielä elokuullekin. 


Eletään vielä hetki kiireettömästi 
ja ammennetaan näistä päivistä iloa ja energiaa syksylle. 


maanantai 25. heinäkuuta 2016

Retkeily avartaa

Kiitos kaikille tänne blogiin ja fb-sivuille retkikohteita vinkanneille! Meillä oli todellinen reissuviikonloppu ja niin kivaa! Laitan tähän teille muillekin vinkiksi muutamia kohteita missä voi lasten kanssa vierailla, jos jollain on suunnitelmat yhtä auki kuin minulla useimmiten :D

Perjantaina otettiin suunnaksi Helsinki, jossa käytiin isähenkilön lempiputiikissa Street Beatissa (klik) ostoksilla ja Alppilassa Weeruskassa (klik) syömässä. Helsinki on niin kesäkaupunki! Siellä on aina tekemistä ja nähtävää!

Lauantaina retkikohteena oli Olgan farmi (klik) ja voi kuinka ihana paikka se onkaan! Päästiin rapsuttelemaan vapaana kulkevaa aasia, ponia ja koiria. Lisäksi silityksiä sai aitauksiinsa lampaat ja kanit. Syötiin eväitä, juteltiin alpakoille (Ne vastasi lasten ujellukseen! Niin huppanoita eläimiä!) ja lapset leikkivät leikkipaikassa ja ihmettelivät traktorin vimpaimia, Suuttuja yritti jalka polkimella epätoivoisesti käynnistääkin sitä, hahhaa!


Tässä suloisessa kahvilassa sai maistella Olgan paistamia vohveleita!

  Olgan farmilta ajettiin Benjamin maatilatorille (klik). Voin lämpimästi suositella käymään mikäli tykkää puhtaasta lähiruuasta! Me ostettiin saman aamuna leivottu ruislimppu ja pala kotijuustoa <3 Ensi kerralla pitää ostaa ainakin vaniljakahvia!

Tässä välissä käytiin kotona nappaamassa koira matkaan ja lähdettiin Kotkaan Katariinan meripuistoon (klik) ja Santalahden uimarannalle (klik)
 

Sunnuntaina lähdettiin ystäväperheen kanssa Laurilan strutsitilalle (klik)
 


ja siitä matka jatkui Strömforsin ruukkiin (klik) jossa syötiin lounas ja ihasteltiin miljöötä ja pikkuisia käsityöläisputiikkeja.
 
 

Minun oli pakko kotiuttaa yhdestä putiikista tällaiset suloiset pöytäliinapainot! Nämä on ihan täydelliset meidän kotipihan valkoisen liinan kanssa!
 

  Ajettiin myös Haukkavuoren näkötornille (klik) vain todetaksemme sen olevan sunnuntaisin suljettu. Joten ensi kerralla sitten! 

Lopuksi uitettiin lapset ja isähenkilö Mansikkalahden uimarannalla. Tuon poukaman vesi oli huomattavasti lämpimämpää kuin muualla meressä. Plussana vielä matala ranta ja kivat leikkitelineet lapsille!


Tästä alkaneesta viikostakin luvataan ihanan lämmintä ja aurinkoista, joten retkieväitä pakkaillaan jatkossakin! 

Toivottavasti näistä vinkeistä oli iloa! Nyt on aika retkeillä! 




torstai 21. heinäkuuta 2016

Niin paljon suunnitelmia, niin vähän aikaa

Onko teillä muilla taipumusta vaihtaa alkuperäisiä suunnitelmia säätiedotuksen mukaan?

Meillä oli suunnitelmana lähteä tänään illalla mökille pitkäksi viikonlopuksi, 
mutta nyt kun sääennuste näyttää ihan hyvältä täällä Suomen toisella reunallakin niin mietin pitäisikö sittenkin pakata retkieväät ja tehdä päivävisiitti tai pari jonnekin päin?!

Minua kiinnostaisi kovasti Pulsan asema, 
Hangon ihana hiekkaranta vesikaruselleineen, 
Olgan farmi tuossa lähellä ja toisaalta Helsingin Kaivopuisto ja lauttamatka lähisaariin, 
korkeasaarikin on käymättä ja Tampereellakin olisi paljon kivoja kohteita missä käydä! 

Voi valinnan vaikeutta!



Ongelmana meillä on koira. Tai ei ongelmana, vaan pikanttina lisämausteena ;) 
Ei millään haluttaisi jättää sitä kovin pitkiksi ajoiksi yksin kotiin. 
Eikä se tykkää jäädäkään, 
vaan aina huomatessaan meidän lähtöaikeet se parkkeeraa itsensä ulko-ovelle 
ja on ensimmäisenä autolla. 
Toki se on jäänyt muutamiksi tunneiksi yksin ja kaikki on sujunut tosi hyvin, 
mutta mieluummin otettaisiin se matkoille mukaan.



Pitää vielä illalla jatkaa suunnitelmia ja googlailla vähän kohteita. 
Ehdotelkaas jotain kivoja paikkoja missä käydä tai jos tiedätte jossain olevan tulevana viikonloppuna tapahtumia?




keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Vaihtelevaa pilvisyyttä

One word.
Tai kaksi.

Suomen kesä.

Katsoin aamulla päivän säätiedotteen; luvassa koko päivälle joko aurinkoista tai puolipilvistä.
Vein kanin ulos ja asettelin pihapöydälle valkean liinan...
Voin vannoa, että kului 30 sekuntia kun ensimmäiset vesitipat tipahtelivat maahan.
Hetken päästä satoikin jo kaatamalla!!

Kania tilanne ei näyttänyt haittaavan, pääsihän se kasvihuoneeseen sisälle sadetta pitelemään.
Minua kyllä sapetti kaninkin edestä.
Ei siis pihalounasta tänään. Eikä myöskään nurmikon leikkuuta.

Kiskoin shortsit jaloistani ja vedin tyylikkäästi verkkarit ja villasukat kaapista päälleni.
Ja voin taas vannoa, että kului 30 sekuntia kun aurinko alkoi paistaa! Ei hel...!

No pihan pöytäryhmä liinoineen oli jokatapauksessa märkänä eikä nurmeakaan voisi hetkeen leikata, joten päätin ryhtyä ompelemaan.




Kiitos sateen, meillä valmistui tänään 18 kappaletta hernepusseja!

Osan annan lahjaksi ja lopuista saa lapset valita itselleen mieluisimmat leikkeihinsä. Meillä hernepussit on toimineet niin unikaverin virassa kuin nukketalossa majailevien petsien nukkuma-alustoinakin. Monikäyttöisiä leluja siis.




Ja pääsinpä taas eroon kasasta ylimääräisiä tilkkuja!

Mutta voisko huomenna silti olla satamatta?
Nurmikko tarvitsisi ihan oikeasti jo lyhennystä ja mulla olis kivempiakin kenkiä kaapissa kuin kumisaappaat.



tiistai 12. heinäkuuta 2016

Hei taas ystävät!

Täällä on lomailtu blogimaailmasta ihan tosissaan. Pieni tauko teki hyvää ja hetken oli jo sellainen kevyt fiilis, että näinkö tänne palaankaan, mutta enhän minä osaa täältä poiskaan olla :D

Instagramia olen päivittänyt lomallakin ahkerasti, joten sinne vaan seurailemaan jos haluaa pysyä meidän käänteissä mukana jatkossakin!

Mietin tuossa, että koskakohan tämä blogimaailma vaihtuu kokonaan puhelimien appeihin? Vähän pelottava ajatus...mutta totta puhuen puhelimella kuva palvelimeen ja pieni päivitys on niin helppo ja nopea vaihtoehto, etten yhtään ihmettele jos blogeja alkaa tippumaan pois tässä hektisessä maailmassa...




Meidän loma meni mukavasti ja jälleen kerran aivan liian nopeasti. Lähdettiin tosiaan juhannuksen alla mökkeilemään ja oltiin paria päivää vajaat kaksi viikkoa putkeen mökkihöperöinä ihan oman perheen kesken.

Meille sattui tuolle ajalle tosi ihanat säät ja minä maalasinkin monta iltaa mökkiä kaiken maailman telinevirityksillä korkeuksissa kieppuen. Tykkään kyllä lopputuloksesta tosi paljon! Vaikka punamulta on perinteinen ja omalla tavallaan kovin romanttinen, niin omaa silmää se vaan ei miellytä. Onni on keittomaalit, joilla voi maalata punamullan piiloon! Seuraavalle mökkireissulle pitää ostaa mukaan lisää maalia, sillä leikkimökki ja sauna on vielä kirkuvan punaiset.




Yksi sateisempi päiväkin mahtui pariviikkoiseen, jolloin leivottiin tuvassa kaurakeksejä ja valmistettiin raparperikiisseliä. Mökillä leipominen on sellaista jännän äärellä olemista pikkuruisen kaasuhellan kanssa, mutta näin yksinkertaiset leipomukset onnistuvat onneksi hyvin!




Keksejä natustellessa sitten pelattiin lautapelejä, korttia ja koottiin palapelejä. Taustalla Radio Suomi soitti mitä ihmeellisimpiä kappaleita :D Kaksi viikkoa sitä kanavaa riitti oikein hyvin! Mökillä kun ei oikein muut kanavat hyvin kuulu...paitsi ne ruotsinkieliset pohojammaan -kanavat. 




Eikä me pelkästään rehkitty tönön kimpussa tai leivottu vaan tehtiin myös päiväretki Raumalle ja veneretki Ouran karunkauniiseen saaristoon. Tutuksi tulivat myös lähimmät rannat, jonne tehtiin uimaretkiä eväiden kanssa.  




Me siis tehtiin kaikkea sitä mitä lomalla ajateltiinkin! Grillattiin, uitiin, saunottiin, kunnostettiin mökkiä ja vietettiin laatuaikaa perheen kesken.
Minä nautin lomailussa ehkä eniten siitä, ettei ole aikatauluja ja päivärytmikin kääntyi koko perheellä iltapainotteiseksi. Ei ole ihanampaa kuin valoisat kesäyöt!




Tänään tulee kuluneeksi viikko siitä kun palattiin kotiin ja pikkuhiljaa on lomalla kertyneet pyykit saatu selätettyä ja paarmanpuremat paranneltua. Voi siis alkaa taas suunnittelemaan uutta mökkireissua ;)