Puunhalaajien syysleiri

Lapset löysivät mökiltä puun, joka oli kasvanut selvästi siihen tontin reunaan ihan vain kiipelyä varten. Kiipeilypuu. Parkouria kuulemma. Se kiipeily ja hyppiminen. Ja pienin parkuu puun alla kun ei pääse toisten mukana ylös. Suoranaista draamahuutoa.

Pitihän senkin päästä kokeilemaan. Edes hetkeksi oksalle kököttämään. Oli jännää! Ja taas parku pääsi kun piti tulla alas.

Isommat yrittivät harhauttaa suuttujan pois jaloista. Ei ihan niin vaan enää onnistukaan. Siellä se taas parkui puun alla.

Olihan taas ahdistavaa tulla mökiltä kotiin, tänne kaupunkiin betonibunkkeriin. Mökillä on niin helppo olla. Vaikka arkiset askareet vievät aikaa ja on vaivalloisempia kuin täällä kotona, on siellä silti vaan aika ihanaa. Lapset kulkevat tuvan ja pihan väliä, milloin kummankin vanhemman perässä. Suuttujakin kiskaisee teletappikumpparit jalkaan ihan itse ja lähtee isähenkilön perään saunaa lämmittämään. Sitten se hetken päästä kurkkaa ovenraosta tupaan, posket punaisina ulkoilmasta. Pitää varmistaa, että äiti on vielä tallella.

Tytön kanssa kaivettiin nurmikkoon ura ja istutettiin kukkasipuleita. Ehkä vähän liian myöhään, mutta toivotaan, että ne krookukset sieltä alkukesästä puskee pintaan. Ensi viikonloppuna otetaan haravointitalkoot ja päälle tietenkin avotulella paistettua höyryävää makkaraa.