Ja siis kuinka helppo tapa saada lapsille vitamiinit napaan!
Eilen tein smoothien, johon tuli 2 banaania, 2 pientä tölkkiä ananasrenkaita ja 1dl kookosmaitoa. Tuli aivan etelä-fiilis! Kuin olisi istunut palmujen alla auringon paahteessa.
Tänään suristelin mango-mansikka smoothiet aamupalaksi. Tuoreita mansikoita, pakastettuja mangopaloja ja loraus appelsiini-ananasmehua. Tämä on tosi raikas ja lapset sanoivat, että ihankuin mehujätskiä. Joo, koostumus jäi aika tönköksi jäisten mangojen vuoksi ja annoinkin lusikat joilla "sorbetin" sai vauhdilla alas.
Tyttärellä on "massa"-kausi menossa ja se söisi vaikka pieniä kiviä. Niin kovin nälissään se on koko ajan. Se seisoo vieressä kun valmistan ruokaa, huokailee kun se ei ole jo lautasella ja tinkii maistiaisia. Ruokapöydästä noustuaan se jo kysyy mitä seuraavaksi syötäisiin. Vaan onhan se hujahtanutkin niin, että vaatteet jää pieniksi. Melkein kuulee kuinka se milli milliltäkasvaa.
Sillä on ihan pienestä pitäen mennyt kasvu kausittain. Ensin tulee kausi, jolloin mikään ruoka ei maistu ja kaikesta kiukutellaan ja uhmataan. Tämä on "aivojen kasvun kausi", jota seuraa sitten massakausi, joka oikeammin on "fyysisen kasvun kausi", jolloin lapsi on leppoisa ja hyvin syövä ja kasvaa pituutta.
Oletteko te huomanneet lapsillanne tällaista kausittaista kasvamista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)