Vuoden vanha pitkänenäinen lapsemme

Meidän rakas karvalapsi täyttää huomenna vuoden! 

Tällaisena pienenä nallekarhuna se meille tuli silloin ennen vappua, 8-viikkoisena <3

Tuo luottavainen pennun katse <3

Minun täytyy myöntää, että sytyin siihen melko hitaasti, mikä on hyvin tyypillistä minua, mutta nyt olen korviani myöten rakastunut. Päivä päivältä se on ihanampi enkä osaa enää kuvitella elämää ilman sitä. Edelleen hämmästelen, miten meillä ei ole aikaisemmin jo ollut koiraa, niin hyvin se sukelsi meidän perheen arkeen mukaan. Tähän voisi myös todeta, että pienoinen koirakuume on alkanut nostaa päätään ja olisi ihana hakea tälle kaveri, iiiks.

Siellä missä muutkin.

Rotu oli meille molemmille mysteeri. Toki olimme lukeneet koiran hankintaa suunnitellessamme laumanvartijoista, mutta suurin tieto on tullut vasta koiranpennun muutetua meille ja liityttyämme facebookin laumanvartijat -ryhmään. Nyt vajaan vuoden jälkeen voimme myös todeta, että tämä nallemme on hyvinkin tyypillinen laumis; itsenäinen, vartioiva ja ennenkaikkea oman perheen jäsen. Vieraista se ei oikein välitä, mutta käyttäytyy toistaiseksi ainakin suopeasti vierailijoita kohtaan. Kunhan sen päähän ei kosketa. Ulkona se viihtyy ja useimmiten sen näkee makoilevan ulko-oven edessä, hieman korkealla tähystyspaikalla vartiossa. Hienosti se on alkanut ilmoittamaan pihalle tulijat matalalla haukahduksella, mutta turhista se ei möykkää. Siis hänen mielestään turhista. Lähestyvän fasaanikukon huuteluun toki täytyy vastata ja orava ja kissat ajaa pihasta pois. Samoin se ilmoittaa haukulla kaipaavansa leikkikaveria tai olevansa jumissa narun kanssa omenapuussa ja tarvitsevansa pelastajaa. Ensimmäiseen haukkuun liittyy kiinteä tuijotus keittiön ikkunan edessä ja etutassujen maahan lyönti. Jälkimmäinen taas on sellaista -äitiiiii, mua harmittaaaaa...omenapuu kiusaaaaa...tuuu pelastamaaan -tyyppistä pöh pöh -haukahtelua.

Jumissa vol.1.

Jumissa vol.2.

Koirakoulun Kauniin käytöksen -kurssille osallistuttiin tänä keväänä kaverin ollessa 10-kuinen. Kurssilta saatiinkiin paljon hyviä vinkkejä koiran käsittelyyn ja joita me nyt ahkerasti käytämme. Kuonopannasta on ollut oiva apu hihnassa vetämiseen. Vähän se herättää ihmetystä tuolla kylällä kulkiessa, mutta sen kanssa koiraa on helppo ohjata, eikä se tuolloin saa vetämiseen voimaa. Minä en enää pystyisi ilman kuonopantaa pitelemään sitä jos se päättäisi rynnätä suinpäin jonnekin. Tietenkin toivomme, että kuonopannasta voidaan luopua jossain kohtaa, mutta ihan vielä ei koulutus ole siinä pisteessä. Saimme jonkin verran muista roduista eriävää opetusta ja neuvoja, koska rotu eroaa käytökseltään ja luonteeltaan melko paljon monista roduista. Meidän tyyppi ei esimerkiksi ole ruokasyöppö, joten sitä voi useimmiten olla vaikeaa motivoida käyttäytymään herkujen avulla. Se ei myöskään ole riippuvainen meidän olemassaolosta ja ottaa hatkat jos vain pääsee. Perään on turha huudella. Ei sitä kiinnosta.

Kävele vaan yli. En väistä.

Nyt tästä vuosikkaasta on pikkuhiljaa alkanut lähteä karvaa. Sellaista hienonhienoa ohutta pohjavillaa sekä pidempiä paksumpia päällikarvoja. Sen turkki on aivan uskomattoman paksu ja tiheä ja useimmiten se suunnistaa kohti ulko-ovea, kun laitamme tulet hellaan tai takkaan. Tänään se hyppi ja sukelsi lumihangessa kolme tuntia eikä siltä kastunut kuin päällikarva. Tämä koira ei siis herkästi palele! (Sattuneista syistä se uusi, ei valkoinen, ei helmava, sohva kiinnostaa päivä päivältä enemmän...voi kun se oma, meidän kotiin sopiva löytyisi pian!)

Mukana kuin peräpukama. Vaikka sitten pää katossa.

Olen kuullut useasta eri lähteestä, että isot rodut aikuistuvat hitaasti. Toisaalta odotan sen rajapyykin tulevan, toisaalta en. Olen kuullut, että kaksi vuotiaana laumiksilla tapahtuu yleensä "jotain". Joko se muuttuu lempeäksi lussuksi tai sitten se alkaa vartioimaan armottomammin ja suhtautuu vieraisiin jopa vihamielisesti. Joku välimaasto olisi kiva. Aikuiskokonsa se saavuttaa myös vasta kahden vuoden iässä. Sanotaan, että ensimmäisen vuoden se kasvaa korkeutta ja toisen massaa. Tällähetkellä sen säkä hipoo 80 senttimetriä ja painoa sillä on liki 50 kiloa. Aikamoinen jörrikkä siis!

En päästäisi sitä leikkimään enää kovin pienikokoisen koirakaverin kanssa, sillä sen voima ja leikkitapa ovat aika rajuja. Se pyrkii kaatamaan leikkikaverin ja ryhtyy painimaan tämän kanssa. Mielellään se kaataa myös tuota meidän viisveetä Suuttujaa. Yleensä yllättäen ja takaapäin hyppäämällä. Mutta kauniisti se leikkii eikä satuta tahallaan <3 Ja se nimittäin leikkii! Mielellään, monta kertaa päivässä! Se tuo lelukoristaan leluja ja toivoo jonkun ryhtyvän sen kanssa vetoleikkiin. Yleensä se kantaa leluja minulle, mutta isähenkilön se haastaa painiin tarttumalla hampaillaan käsivarteen (yleensä sohvalla raukeana pötköttelevän isähenkilön käsivarteen) Erehdyttiin antamaan sille vanha ja kärsinyt lampaantalja leikkeihin. No...se talja ei kauaa hengissä pysynyt, sillä koira repi sen tuhannen päreeksi alta aikayksikön. Voi että se tykkäsi siitä! Nyt sen taljan kymmenet pienet karvatukot on ripoteltuna ympäri pihaamme ja jäätyneenä maahan kiinni. Naureskeltiin, ettei meidän pihaan kukaan uskalla tulla, kun vastassa on pitkä koiranhihna, suolestettu lammas ja isoja luunkappaleita (se rakastaa valtavia naudanluita!), hehhee! Ja tietysti hyvä niin. Parempi vieraan onkin ilmoittaa etukäteen tulostaan.

Tässä vielä tänä aamuna lumitöiden tohinoissa otettu kuva. Kyllä se vaan alkaa miehistyä eikä ole enää pelkkää koipea. Mutta äiskän vauva se on aina <3

Pitää huomenna muistaa pientä synttäripoikaa jollain sen herkulla!