Polttopuita ja kuvausassistentteja

Paukkupakkasia pitelee! Ja niin aurinkoisia talvipäiviä, että aurinkolaseille on käyttöä! Niin hyvää tekee tämä valo ja pidentyneet päivät pienen ja vähän isommankin ihmisen sielulle.  
Koiranjolpista puhumattakaan, öhöm. No siitä karkurista sitten toisella kertaa...

Tulin kertomaan teille meidän uudesta "sisustuselementistä".

Ainakin se on aika hallitseva kokonsa ja sijaintinsa puolesta.
Puhumattakaan sen tarpeellisuudesta.

 

Minusta se on silti aika kiva, vaikka käytännöllisyys edellä tässä mennäänkin. 

 

Meidän talo tosiaan lämpiää pääsääntöisesti pelkällä puulla ja se tarkoittaa sitä, että puuta myös kuluu paljon. Ainakin näinä pidempinä pakkasjaksoina. 

 

Näin Pinterestissä kuvan tällaisesta polttopuutelineestä ja kun tuo olohuoneen takanvierusnurkka oli tyhjillään joulukuusen lähdettyä, niin siitähän se ajatus sitten lähti. 

 Minusta tämä sopii oikein hyvin tällaiseen vanhaan taloon jossa on näkyviä tulisijoja. Aika rouhea ulkomuodoltaan eikä sen enempää millimetrin tarkkuudella maalattu. Maalaistunnelmaa kerrakseen! Ja pari hämähäkkiä.

 

Minä näytin kuvan, paikan mihin haluan telineen ja annoin "noin suunnilleen" -mitat. 

Mies toteutti ja tytär maalasi. 

Siinä polttopuut nyt sievästi seinän vieressä lämpenee ja kuivuu. 

Tuosta on kätevä ottaa kalikka ja viskata uuniin tai takkaan.  

Jokunen kalikka on kyllä löytänyt tiensä myös koiranpennun kitaan. Siitä sievästä pinosta on niin kätevä ottaa "hammastikkuja". Kun eihän meillä tietenkään muuta ruokaa lapselle anneta.

 

 Ja meillähän ei tehdä mitään yksin. Enää koskaan.  

Aina on joku taustajoukoissa, assistenttina tai muuten vaan mukana hengailemassa ja aiheuttamassa yleistä sekasortoa.

 Ketään en syyttävällä sormella osoita, mutta...