Saatiin kaunis ja aurinkoinen viimeinen mökkeilyviikonloppu ja haikeudella suljettiin ovet sieltä lähtiessä.
On siitä tullut niin rakas paikka.
Ei sieltä ole koskaan ollut helppo lähteä, on siellä niin paljon kivaa puuhaa ja aivan oma tunnelmansa, mutta näin puoleksi vuodeksi hyvästien jättö on suorastaan raastavaa.
Täällä huomasi hyvin, kuinka rytinällä ja äkkiä syksy lopulta tulikaan. Pelargoniat olivat täynnä nuppuja, kesäkurpitsa samoin. Ruusupavut ei ehtineet kukkia loppuun, eikä tehdä yhtään papua ja porkkanatkin jäi baby-porkkanoiksi. Kylmät yöt olivat tehneet tehtävänsä keskellä parhainta kukoistusta. Surkeutta.
Päikkärihetki retrotäkkien keskellä on muuten täällä ihan parasta <3 Siinä mieli lepää niin lapsella, kuin äitihenkilölläkin. Takassa rätisee puut, radio soittaa sävelradiota ja tuuli humisee peltikatossa, sinä hetkessä voisi elää tuokion jos toisenkin uudelleen.
Pakko oli ottaa yksi täkki kotiin mukaan. Siinä voi täkin alla talvi-iltoina muistella mennyttä mökkikesää ja suunnitella kevääksi uusia juttuja.
Ensi vuonna me palataan taas uudella innolla ja pää ideoita täynnä!
Voi hyvin vanha ihana torppa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)