maanantai 27. lokakuuta 2014

kana-kookoskeitto

Saatiin eilen etukäteen appivanhemmiltani tupaantuliaislahjaksi kymmenen litran jättikattila ja pitihän sitä heti testata! Meillä ei olekaan koskaan ollut näin suurta kattilaa, eikä uudella liedellä niin suurta levyä kuin kattilan pohja vaatisi. Joten...heittelin puuhellaan puita ja tein keitoksen siinä.


 
Tällaisen tuulisen ja kylmänkolean päivän maittava keitto syntyy kasviksista, broilerista ja purkillisesta kookoskermaa.

3 suurta perunaa
puolikas bataatti
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 isoa tai 3 pientä porkkanaa
pieni pussi pakaste maissia
4 isoa broilerin rintafilettä tai valmiiksi suikaloituja fileesuikaleita
2dl kookoskermaa
2tl öljyä

1 kasvisliemikuutio
1 tl curryä
1 tl valkosipulijauhetta
ripaus rouhittua mustapippuria
ripaus (oman maun mukaan) chilijauhetta
suolaa

: Paloittele broilerin rintafileet pieniksi suikaleiksi ja heitä öljyn kanssa pannulle ruskistumaan. Lisää curry, valkosipulijauhe ja mustapippurirouhe. Kuori ja pilko sipuli ja heitä samalle pannulle pehmenemään.

Kuori ja viipaloi kasvikset, laita ne ja noin 3 litraa vettä isoon kattilaan kasvisliemikuution, suolan ja chilijauheen kanssa kiehumaan.  Purista sekaan valkosipulinkynsi ja lisää maissit. Kun broilerit ovat ottaneet vähän väriä ja sipulit kuullottuneet, lisää ne kasvisten sekaan ja anna keiton porista liedellä. Kasvikset ovat kypsiä kun ne tuntuvat pehmeiltä haarukalla pistäessä. Lisää lopuksi purkillinen kookoskermaa, sekoita hyvin ja napsauta liedestä lämmöt pois. Anna muhia kannen alla vielä tuokio ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)