keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Eka kerta

Muttei vika. Tein ensimmäistä kertaa isähenkilölle paidan. Ilman kaavoja, vanhan t-paidan pohjalta ja vitsi se olikin hankalampaa kuin etukäteen ajattelin. Ei niitä trikoisen t-paidan kappaleita tahtonut saada niin tasaisesti leikattua, että niistä olisi saanut suorat kaavat. Vähän vastusti siis.

Suuttuja valitsi kankaaksi tämän musta-valkoisen Metsolan polkupyörän ja sitä oli sen verran kapea pala, ettei se ihan riittänyt toiseen hihaan. Piti vähän soveltaa. 




Ja vaikka yritin laittaa väljyysvaroihin vähän extraa joustocollegen takia, niin silti siitä tuli aika slimmi. Miehellä onkin leveämpi rinta kuin luulin, hih. Mutta kerrankin paita on riittävän mittainen pitkäselkäiselle miehelle!


 

Eilen illalla isähenkilö kysyi, mitä toivoisin joululahjaksi. Vastaus oli helppo. JOKATYYPIN KAAVAKIRJAN! Siinä on miestenkin kaavoja ja kaipaamani aikuisten raglanhihaisten kaavat! 

On minulla toki muitakin lahjatoiveita, pitkä lista kerrassaan, mutta tämä kirja tulisi kyllä tarpeeseen. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)