Koiranpentu lapsiperheessä

Ajattelin kirjoitella millaista elämä on ollut koiranpennun kanssa, 

kun samassa taloudessa asustaa kaksi lasta. 

Meidän koirahan on edelleen pentu, vasta viisikuinen honkkeli, joten voi olla tarpeen tehdä uusi postaus vuoden -parin päästä, kun koira on ohittanut pentuvaiheen 

ja ehtinyt tekemään kaikki pentuaikojen temppunsa, hehhe.

Pentu tuli meille todella hyvään aikaan, vähän ennen vappua. Se ehti tottua olemaan muutamia tunteja  yksin kotona ja pääsi säännölliseen lenkitysrytmiin. Nyt kesällä ollaan oltu vähemmän rytmeissä, mutta uskon niiden palaavan helposti kun pohjatyö on ihan pikkupentuaikana jo tehty.

Minulla on ollut pitkä kesäloma aikaa olla koiran ja lasten kanssa ja olen pystynyt puuttumaan nopeasti epäkohtiin, kuten koiran kiusaamiseen ja sen sisäsiistiksi opettamiseen. Tuhojakaan tuo ei ole päässyt tekemään kun ollaan oltu kotona sen kanssa niin paljon. Alkava arki näyttää onko hyvät kesän aikana opitut käytöstavat iskostuneet sen mieleen vai alkaako se yksin jäädessään keksimään kepposia?

Alussa pentuhampaat oli ehkä kaikkein koettelevin asia. Ne olivat kuin neulaset, joissa oli väkäsiä ja tarttuivat kovasti kohteeseen kuin kohteeseen. Voin sanoa, että Suuttujalla ei ole kovin montaa ehjää paitaa kaapissaan tällä hetkellä. Sääntöjä on saanut luoda ja kerrata vielä kertaamisen peräänkin. Niin kivaa on riehuttaa koiranpentu ja lähteä juoksemaan karkuun! Yllättäen koira kirmaa perään ja nappaa siitä mistä kiinni saa, eli paidan helmasta. 

Alusta alkaen on lapsille toitotettu, että nukkuvan koiran annetaan olla rauhassa. Alkuun pennulla oli oma nurkkansa, mihin laitettiin sille patja ja se rauhoitettiin nukkumiseen. Nyttemmin se kolahtelee milloin mihinkin nurkkaan koipineen ja nukkuu pieniä hetkiä jopa sohvalla. Yleensä sille tulee parissa minuutissa jo liian kuuma ja se siirtyy viileämpään paikkaan lattialle.

 Alkuun sai herätä kerran yössä koiran kanssa pissille, mutta nyt se nukkuu läpi yön ja aamuisin sitä saa oikein suostutella nousemaan ylös ja pissalle. Iltaisinkin se käy yöunille paljon ennen meitä aikuisia, viimeistään puoli kymmeneltä se kuorsaa sikeää unta. Muutenkin se tuntuu nukkuvan hirvittävän paljon! Kai se on niin, että kasvava lapsi tarvitsee paljon unta ja lepoa, oli se sitten karvainen tai vähemmän karvainen lapsi?

Isähenkilön kanssa ollaan oltu tyytyväisiä rotuvalintaan (tai tässä tapauksessa ehkä kokovalintaan.) Tämä isokokoinen lapsi ei juurikaan hauku, säntäile tai kouhota. Leikkiin se ryhtyy mielellään ja jaksaa painia ja kiskoa leluja vaikka kuinka pitkään, mutta leikin jälkeen se rauhoittuu nopeasti. Pennuksi tämä on lähes flegmaattinen, niin rauhallinen ja tuumaileva se on. 

 

Lapsia se rakastaa ja on niiden kanssa u s k o m a t t o m a n pitkämielinen.

Lapsilta saa herkkuja ja varsinkin tyttö on nyt innostunut opettamaan sille temppuja. 

Se osaa istua, antaa tassua ja haukkua pyynnöstä. 

Lapset halaavat, ottavat kainaloon ja rapsuttavat koiraa. Suuttuja leikkii ja painii sen kanssa nauraa käkättäen ja tyttö on nähty muutamasti halaamassa koiraa ollessaan oikein pahalla mielellä. Koiralle voi kertoa surut ja murheet eikä se karkaa pois halauksesta <3

 Iltalenkille meillä lähtee aina koko perhe! Lapset kulkevat milloin pyörällä, milloin cruiserilla mukana ja lenkistä on tullut yhteinen jutteluhetki, jolloin vaihdetaan päivän kuulumiset. Ihan tervetullut lisä tähän hektiseen elämään, jolloin tuntuu, ettei oikein tiedä miten kenenkin päivä on sujunut. Lenkillä on aikaa jutella kaikki mieltä painavat pois.

 

Aika iso tämä poika alkaa olla sylivauvaksi. 

Se on säkäkorkeudeltaan nyt 66cm ja painaa kolmisenkymmentä kiloa. 

Aikuiskarva kasvaa vauhdilla ja nurkissa pyörii pehmeää pentuhahtuvaa. Hampaat on vaihtunut isompiin ja vähemmän teräviin, eikä niillä ole enää niin kovaa tarvetta napata kiinni. 

Koira kulkee meillä usein mukana. Tänäkin aamuna se hyppäsi auton takapenkille kun lähdin viemään tyttöä kouluun. Onnellisimmillaan se on kun se saa olla perheen kanssa. Autoiluun se totutettiin jo ihan pienenä ja pitkät monen tunnin mökkimatkat menee sen kanssa rutiinilla. 

Ainoa minua vaivannut seikka on ollut pennun tai ylipäätään lemmikin sitovuus. Minusta olisi ollut kiva lähteä kesällä parin päivän risteilylle tai peräti viikoksi jonnekin reissuun. Mutta koira. Koirahoitola kuulostaa ikävältä (ei mun vauvaa sinne <3) ja paras olisi, jos hoitaja tulisi meille koiran kanssa asumaan loman ajaksi. Sellaisia henkilöitä on vaan kovin vähän tarjolla. 

Mutta en olisi voinut kuvitella, miten paljon koirasta on iloa ja miten paljon koko perhe voikaan sitä rakastaa! Tämä iso, karvainen, haiseva kaveri on paikkansa lunastanut tässä perheessä <3 Miten me ollaan edes ikinä eletty ilman koiraa?