Olen kaivannut hyvää, helppoa ja gluteenitonta porkkanakakku -reseptiä jo pitkään
ja nyt vihdoin sain sen aikaiseksi toteuttaa.
Tästä tuli niin hyvää, että jopa nirso (ja normaalia ruokavaliota noudattava)
siskoni pyysi ohjetta! Eli täältä pesee:
Gluteeniton porkkanakakku
pellillinen
Pohja:
300 g voita
3,5 dl fariinisokeria
2 tl vanilliinisokeria
4 kananmunaa
5 dl semper fin mix -jauhoseosta
2 dl mantelijauhoa
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
1,5 rkl kanelia
5 porkkanaa raastettuna
Kuorrutus:
200 g maustamatonta Philadelphia -tuorejuustoa
50 g pehmeää voita
2 dl tomusokeria
: Vatkaa pehmeä voi ja fariinisokeri yhteen. Lisää yksitellen kananmunat reippaasti sähkövatkaimella vatkaten. Sekoita jauhot, mantelijauho, kaneli, leivinjauhe, sooda ja vanilliinisokeri yhteen. Lisää jauhoseos sähkövatkaimella sekaan ja lisää viimeiseksi porkkanaraaste.
Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 190 asteessa uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 25-30 minuuttia.
Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen kuorrutuksen tekoa.
Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen kuorrutuksen tekoa.
Sekoita kuorrutteen kaikki aineet yhteen ja levitä kakkupohjan päälle.
Koristele halutessasi pinta mantelirouheella tai strösseleillä.
Tämä kakku vain paranee yön yli jääkaapissa levättyään;
maut tiivistyvät ja porkkanaraaste mehevöittää kakkua.
Suosittelen kokeilemaan!
Halutessasi "normaalin" kakun,
korvaa vain Semper fin mix -jauhot tavallisella vehnäjauholla!
Mukavaa ja oikein herkullista jouluviikkoa kaikkiin koteihin!
Täällä vielä töhötetään pari päivää jouluvalmisteluja tehden ja sitten heitetään itsemme "villasukkamoodiin", nostetaan jalat ylös ja nautitaan!
Leivoin porkkanakakkua jouluksi, on se vain niin hyvää. Omassa ohjeessani pohjaan tulee voin sijasta ruokaöljyä, kuulostaa oudolta mutta toimii loistavasti tuossa.
VastaaPoistaPorkkanakakku sopiikin joulun jälkkäripöytään hyvin, kun siinä on kanelinen maku! <3 Minäkin olen muuten nähnyt joskus reseptin mihin tulee öljyä, kiva kuulla että sekin toimii! :)
PoistaOi näyttää niiiiin hyvältä, porkkis on ihan suosikkiani! ❤️
VastaaPoistaPorkkanakakku on vaan niin hyvää ja mehevää!! <3 Ihan liian harvoin on tätä herkkua tullut leivottua!
PoistaPorkkanakakku on niin hyvää! Mukavaa jouluviikkoa sinne <3
VastaaPoistaNiin on! Ja tuo kuorrute vie kielen mennessään :P
PoistaOikein ihanaa jouluviikkoa sinne myös Eerika! <3
Tuo on muuten ihan totta! Varsinkin kakut ja piirakat, joissa muna ja sokeri vaahdotetaan, toimii gluteenittomat jauhot todella hyvin!! Pullassa ja leivässä taas vehnäjauhon sitko on vertaansa vailla. Ja kun miettii, niin eihän vehnäjauho miltään itsessään maistu...niinkuin ei gluteenittomissa jauhoissa käytetyt riisi-,maissi- ja perunajauhotkaan, kyllä se maku tulee niistä muista aineksista :P
VastaaPoistaIhanaa jouluviikkoa sinulle Satu! <3
Porkkanakakku on yks mun lemppari leivonnainen <3 Ihanaa jouluviikkoa!
VastaaPoista