Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuivakakku ohje. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuivakakku ohje. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Ruppasia banaaneja ja kadonnut kakkuvuoka

Mitä tehdä kun pöydällä seisoo kasa mustia banaaneja ja loman jälkeinen arkeenpaluu ahdistaa?
No leivotaan tietenkin!


 


Meidän hedelmävati sijaitsee vähän huonossa paikassa puuhellan viereisen kaapin päällä. Näin lämmityskaudella hedelmät tuppaavat kypsymään aika nopeasti siinä sijoillaan. Banaanit on parissa päivässä jo tummakylkisiä eikä niitä sen jälkeen kukaan kelpuuta syötäväksi.


 


Päätin siis leipoa pitkästä aikaa kakun! Itseäni ja aamuteetä ajatellen ajattelin leipoa gluteenittomista jauhoista, vaan kun totesin, ettei meillä ole yhden ainoatakaan kananmunaa, päädyin leipomaan kakusta myös vegaanisen. Minun aamuherkkukakusta tuli koko perheen kakku.


 


Loppuneiden kananmunien lisäksi ilmaantui toinenkin takaisku. Nimittäin kakkuvuoka, tai lähinnä sen katoaminen! Mihin ihmeeseen on yksi pyöreä iso kakkuvuoka joutunut? Ei auttanut kuin kipata taikina kahteen pienempään vuokaan. Vaan oikein söpöjähän ne on, ehkä teen jatkossakin kakut useampaan pienempään vuokaan!


 


Kakusta tulee banaanin ansiosta ihanan mehevää! 

BANAANIKAKKU
(gluteeniton, vegaaninen)

2dl Semper fin mix tai muita gluteenittomia hienoja jauhoja
1dl kaurajauhoja
1tl psylliumia
3 rupsahtanutta mustaa banaania
2tl kardemummaa
2dl hienoa sokeria
2tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
150g maidotonta margariinia
(vuokiin margariinia ja gluteenittomia korppujauhoja)
(päälle tomusokeria)

: Laita uuni kuumenemaan 175 -asteeseen. Sulata margariini mikrossa tai kattilassa ja lisää sokerit. Mittaa jauhot ja lisää niiden joukkoon psylliun, leivinjauho ja kardemumma. Sekoita rasva-sokeriseokseen. Muussaa kuoritut banaanit haarukalla mössöksi ja lisää taikinaan. Voitele vuoka margariinilla ja korppujauhota. Kaada taikina vuokaan. Älä täytä liian täyteen, sillä kakku kohoaa reilusti! Paista uunin keskitasolla n. 50 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä painamalla hammastikku kakun syvimpään kohtaan. Jos tikkuun tarttuu  taikinaa, on kakku vielä raakaa. Itse laskin vuoan uunin alimmalle tasolle paiston loppuvaiheessa, kun kakku oli vielä raakaa, mutta pinta alkoi ruskistumaan.


 


Tästä saankin hienon aasinsillan ja esittelen samalla teille lomalla tekemäni kirppislöydöt. Tuo klaffipöytä kutsui minua jo kaukaa sen nähtyäni! Hintalapun kohdalla pyöräytin silmiäni ja laitoin oitis miehelle viestin mahtuisiko pöytä hänen autoonsa, omaani en sitä olisi saanut tungettua mistään ovesta sisälle. Jo seuraavana iltana haettiinkin pöytä kotiin! 

Voi että se on ihana! Siinä on molemmin puolin klaffi -jatkeet ja siitä saa yllättävän suuren pöydän niin halutessaan. Ensimmäinen ajatus oli, että vien pöydän mökille ja pääsen eroon tuvan pyöreästä ruokapöydästä, johon olen kyllästynyt. Mutta jotenkin se kyllä sopii tänne kotiinkin. 
Saa nähdä minne pöytä lopulta sijoittuu.  


 


Tuossa puusohvan päällä olevassa naulakossa roikkuu toinen kirppislöytöni.
 En tiedä mikä minua tuossa peilissä niin viehätti, mutta paikkansa se löysi heti. 




 Peilin kehykset on jotenkin tosi kivat ja antaa paljon ilmettä koko naulakkoon. 




Tässä vielä muutama kuva kakunmaistajaisista. Katoin lapsille poikkeuksellisesti kakkulautaset olohuoneen pikkupöydälle (huomaatteko muuten pöytien yhtäläisyyden? Hih.) eikä meillä edelleenkään syödä mitään salassa karvalapsilta.




 Kylläpä tuo meidän Kauhu näyttääkin isolta jo! 
Viime viikolla meillä juhlittiin tuon saman pöydän ympärillä Kumun 2v. synttäreitä ja Kauhun 6kk juhlia maksalaatikko -kakulla.




Mutta se kakuista ja juhlista tällä erää. Kivaa alkanutta viikkoa!






maanantai 19. joulukuuta 2016

Porkkanakakku



Olen kaivannut hyvää, helppoa ja gluteenitonta porkkanakakku -reseptiä jo pitkään 
ja nyt vihdoin sain sen aikaiseksi toteuttaa.

Tästä tuli niin hyvää, että jopa nirso (ja normaalia ruokavaliota noudattava) 
siskoni pyysi ohjetta! Eli täältä pesee: 

Gluteeniton porkkanakakku
pellillinen

 Pohja:
300 g voita
3,5 dl fariinisokeria
2 tl vanilliinisokeria
4 kananmunaa
5 dl semper fin mix -jauhoseosta
2 dl mantelijauhoa
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
1,5 rkl kanelia
5 porkkanaa raastettuna

Kuorrutus: 
200 g maustamatonta Philadelphia -tuorejuustoa
50 g pehmeää voita
2 dl tomusokeria

: Vatkaa pehmeä voi ja fariinisokeri yhteen. Lisää yksitellen kananmunat reippaasti sähkövatkaimella vatkaten. Sekoita jauhot, mantelijauho, kaneli, leivinjauhe, sooda ja vanilliinisokeri yhteen. Lisää jauhoseos sähkövatkaimella sekaan ja lisää viimeiseksi porkkanaraaste. 

Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 190 asteessa uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 25-30 minuuttia.
Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen kuorrutuksen tekoa. 

Sekoita kuorrutteen kaikki aineet yhteen ja levitä kakkupohjan päälle. 
Koristele halutessasi pinta mantelirouheella tai strösseleillä.


 

Tämä kakku vain paranee yön yli jääkaapissa levättyään; 
maut tiivistyvät ja porkkanaraaste mehevöittää kakkua.  

Suosittelen kokeilemaan! 

Halutessasi "normaalin" kakun, 
korvaa vain Semper fin mix -jauhot tavallisella vehnäjauholla! 



Mukavaa ja oikein herkullista jouluviikkoa kaikkiin koteihin! 

Täällä vielä töhötetään pari päivää jouluvalmisteluja tehden ja sitten heitetään itsemme "villasukkamoodiin", nostetaan jalat ylös ja nautitaan!




tiistai 17. helmikuuta 2015

Suusta-suuhun -resepti

Sain viikonloppuna ohjeen marjapiirakkaan ystävältäni Nealta, joka taas sai tämän ystävältään Kristiinalta.

Ja mikä meitä kaikkia kolmea naista yhdistää?
-Kananmuna-allerginen lapsi.

Joten nyt minä jaan sen, (tavoilleni uskollisesti hieman tuunattuna,) teidän kanssanne!

MARJARUUDUT
(Munaton-maidoton-vegaaninen)

4dl vehnäjauhoa
1dl sokeria
2rkl fariinisokeria
1tl vaniljasokeria
2,5tl leivinjauhetta
1dl sulatettua maidotonta margariinia
2,5dl omenanehua
3dl pakastevadelmia (tai nitä vaan marjoja mitä pakastimesta löytyy!)

:Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon omppumehu ja sulatettu margariini, sekoita tasaiseksi, itse vatkasin taikinan sähkövatkaimella. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille tai uunivuokaan ja ripottele hieman sulaneet marjat päälle. Paista uunin keskitasolla 200-asteessa n. 25-30 minuuttia. 



Tästä voisi marjat poisjättämällä tehdä (kerma)kakkuunkin pohjat, niin kuohkea ja hyvä tämä oli koostumukseltaan!


Isähenkilö kehui maukkaaksi ja tyttö veti samalta istumalta kaksi palaa, joten olettaisin hyväksi! Se itse allerginen ei suostunut edes maistamaan, mutta se kuuluu luonnetyyppiin ja uhmaikään enemmän kuin piirakan ominaisuuksiin, heh. 


Kiitos ohjeesta Nea ja Kristiina! :) 



ps. TÄÄLTÄ löytyy se Kristiinan ohje!

lauantai 24. tammikuuta 2015

Vieno toteamus

Tänä aamuna Suuttuja tuli meidän sängyn jalkopäähän seisomaan ja hyvin totisena sanoi; -Äiti, sun pitäis tehdä mulle kakkua. 


Edellisestä kakusta onkin jo tovi. Siis sellaisesta, joka sopisi allergiselle Suuttujallekin. Ja se oli menestys.
Huono äiti, kun ei ole tehnyt lapselle kakkua aikoihin...vissiin yli vuoteen. En tehnyt edes sille sopivaa synttärikakkua, vaikka muita juttuja leivoinkin. 


Jauhokaappia penkomaan ja leipomaan siis heti aamusta!

Kananmuna on leipomuksien kuohkeuden ja taikinan koostumuksen kannalta aika oleellinen asia ja kun sitä ei voi käyttää, niin pitää vähän soveltaa. Tässä käytin koostumuksen parantamiseen banaania ja hilloutuvaa sokeria.


Tässä ohje teillekin.

Banaani-suklaa muffinssit
(vegaaninen, munaton, maidoton)

100g maidotonta margariinia
1,5dl hillosokeria (tavallinenkin varmasti käy)
1tl vaniljasokeria
2rkl tummaa kaakaojauhetta (Van Houten)
1 kypsä banaani
2dl kaurakermaa (Nordic maustamaton)
3dl vehnäjauhoa
2rkl mantelijauhoa
1,5tl leivinjauhetta

: Sulata margariini ja sekoita sokerin ja vaniljasokerin kanssa. Survo joukkoon banaani. Mittaa vehnäjauhot ja lisää jauhoseokseen mantelijauho, leivinjauhe ja kaakao. Lisää jauhoseosta vähitellen samalla vatkaten (tehosekoittimella) ja lorauta aina välillä sekaan kaurakermaa. Taikinasta pitäisi tulla tasaista, notkeaa ja sitkoisaa. 

Laita taikinaa muffinssivuokiin kahden ruokalusikan avulla, älä täytä piripintaan, nämä kohoavat yllättävän paljon! 

Paista uunin keskitasolla 200-asteessa 10-15 minuuttia. Muffinssit on kypsiä kun siihen tuikattuun hammastikkuun ei tartu yhtään taikinaa. 




Nämä eivät vaadi mitään kuorrutusta, mutta koska kaapista löytyi vajaa paketti mansikanmakuista tomusokeria, niin...
Ja päälle tietysti suklaanomparelleja!



Näistä tuli yllättävän kuohkeita ja silti juuri sopivan kosteita sisältä. Jos sitä näin onnistuneen kokemusen jälkeen vaikka vähän ahkerammin leipoisi pienelle miehelle.


 Makoisan mukavaa viikonloppua kaikille sinne ruudun toiselle puolelle! 





tiistai 7. tammikuuta 2014

Toiset ne...

...aloittaa laihdutuskuurin pyhien jälkeen. Toiset päättävät alkaa leipomaan.

Tässä teillekin (niille jotka eivät laihduta) ohje suklaakakkuun. Vähän niinkuin mokkapalat, mutta kakkuna. 

Munaton-maidoton suklaakakku:

Tarvitset:
4,5dl vehnäjauhoja
3-4rkl tummaa kaakaojauhetta
3dl sokeria
3tl leivinjauhetta
2tl vanilliinisokeria
1dl kaurakermaa
1dl kuumaa vettä
1dl sulaa margariinia (maidoton Keiju)

Kuorrute:

3rkl kahvia
3rkl sulatettua margariinia
2,5dl tomusokeria
2tl vanilliinisokeria
1rkl tummaa kaakaojauhetta

: Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää niiden joukkoon kaurakerma, sula margariini ja kiehuva vesi. Kaada korppujauhotetun (irtoreuna)vuyan pohjalle ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä ja tee kuorrute sekoittamalla kaikki aineet keskenään töhnäksi. Levitä kuorrute kakun päälle ja nauti! 


Vegaaninen suklaakakku

Tästä tuli yllättävän mehevää, isähenkilökin kehui maukkaaksi.



 

Suuttujakin piti herkusta ja etenkin noita pieniä sokerikoristeita oli kiva nyppiä kakkupalan päältä suuhun. Vink vink, tästä ruokailuepisodista on muuten hauska video instagramissa, minut löytää sieltä nimimerkillä palanutta, käykää kurkkaamassa! 


sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Iltapäivän välipala; banaanikakkua

Uunista leijailee herkullinen tuoksu. Se on banaanikakku. Isosiskolta saatu ohje. Tällä tulee myös hyviä muffinsseja. Kokeilkaa!

Itse en ole mikään suuri kuivakakkujen ystävä, jouluiset taatelikakut ja rusina-hedelmä-yökötykset, yyh, mutta tämä on oikeesti hyvää eikä ollenkaan kuivaa ja tiivistä vaan sellaista kuohkeaa ja kosteaa! Maistuu lapsille ja aikuisille, kesällä ja talvella!

Tarvitset:

2dl sokeria
200g margariinia
3 kananmunaa
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vanilliinisokeria
2tl kardemummaa
2 kypsää banaania (mitä mustempia ja kypsempiä, sen parempi)

: Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri sekaisin. Lisää yksitellen munat, samalla vatkaten. Laita kuivat aineet yhteen ja lisää sekaan. Lopuksi haarukalla muussatut banaanit mukaan. Voitele ja korppujauhota vuoka ja viskaa taikina siihen. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa 50-60 min. Kakun kypsyyttä voit testata hammastikulla. Jos tikkuun tarttuu taikinaa, on kakku vielä raaka.

Itse tein tämän maidottomana, käyttämällä margariinina sinistä Keijua.

Olen tehnyt tällä samalla pohjalla lukuisia erilaisia kakkuversioita. Jättämällä kardemumman ja banaanin pois ja lisäämällä esim. pakastemustikoita, vadelmia, tuorejuustoa...Nam.




perjantai 14. joulukuuta 2012

Perjantai aamun ex-tempore kakku

Sain aamulla WhatsAppilla yllätyskutsun ihanalta naapurin äidiltä, hän kutsui minut lasten kanssa lounaalle. Tartuin oitis tarjoukseen ja päätin tehdä meille jälkkäriä.

Kurkistus pakastimeen; raparperia, puolukkaa ja mustikkaa! Siispä tein mustikka-tuorejuusto kahvikakkua.  Ai nam, että siitä tuli hyvää. Jopa niin hyvää että jos meillä vaan olisi aineksia niin tekisin huomiseksi toisen. (onneksi ei ole!)




Tässä ohje herkkusuille:

Mustikka-tuorejuusto-kakku

2dl sokeria
150-200g voita tai margariinia
3 kananmunaa
2tl leivinjauhetta
2tl vanilliinisokeria
3dl jauhoja
100g maustamatonta tuorejuustoa
2dl (pakaste) mustikoita


: Voitele ja korppujauhota vuoka. Vispaa pehmennyt voi ja sokeri sekaisin. Lisää yksitellen munat ja sekoita voimakkaasti. Yhdistä vanilliinisokeri, jauhot ja leivinjauhe ja lisää seokseen. Yhdistä tuorejuusto ja sulaneet mustikat töhnäksi ja sitten taikinan sekaan. Laita vuokaan ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa 50-60 minuuttia. Voit kokeilla kakun kypsyyttä hammastikulla. Jos tikkuun jää taikinaa niin paista vielä hetki ja kokeile uudelleen. Kakku on kypsää kun tikkuun ei tartu mitään.