Hei taas ollaan viikkoa lähempänä joulua!
Sain toissalauantaisesta Millan putiikki -vierailusta todellisen joulukuumeen ja olen sen jälkeen penkonut vintin joulukoristelaatikkoa ja kolunnut kauppojen paperitähtihyllyt. Kaikista ripustamistani tähdistä päätellen meidän tämän vuoden jouluteema on valkoiset tähdet, tirsk. Tämän tädin joulumopo karkasi kertaheitolla!
Lupasin myös edellisessä postauksessa näyttää mitä kaikkea ihanaa kotiutin sieltä Millan putiikista, joten laitan tähän muutaman viikontakaisen kuvan.
Kuten jo mainitsin, niin olen aika onneton kattausten tekijä, mutta
sitäkin enemmän rakastan kauniita astioita! Ostin siis kaksi uutta ja
niin söpöä mukia, että nyt tekee mieli keittää glögiä joka välissä. Ja
niinkuin tiedätte, olen ihan mahdottoman aamu-uninen, joten minua
nauratti mukien teksti Early bird special. Haha, ihankuin olisin koskaan
se, joka herää aikaisin :D
Tuo kahvalla istuva pieni lintu on jotenkin ihana!
Lisäksi ostin kivan autokynttilän, josta tyttökin totesi, etten tule varmasti sitä koskaan polttamaan! No eihän tuota taida raaskia polttaa, on se niin söpö.
Katsokaa nyt tuota lavalla pötköttävää kuusta ja kaikkia hauskoja yksityiskohtia. Voi suloisuus!
Pari pientä lumihiutaleen mallista kuppia tarttui alunperin tytön ostoskoriin, mutta saatoin omia ne itselleni. Ajattelin nimittäin laittaa niihin glögin "roskat" eli mantelilastut ja rusinat joulun jälkkäripöytään!
Ja keittiöpyyhkeitä tarvitaan aina. Ostin viime vuonna muutaman punaisen astiapyyhkeen jouluksi, mutta en tiedä onko meillä tänä vuonna punainen joulu, joten valkoinen ainakin menee oli joulun väri mikä vain.
Myös tämä pieni tarjotin teksteineen ihan pyysi saada lähteä meille. Täytyyhän glögimukien ja lumihiutalekuppien lisäksi saada joulupipareille oma alustansa?!
Lahjakassista löytyi mitä kaunein valkoinen tähtikynttilä, kahviservetit ja pieni viinicooleri! Ja tietysti iltaluettavaksi uusimmat Riviera Maison kuvastot, joita onkin selattu hartaudella sen jälkeen. Suuri kiitos näistä Millalle ja Riviera Maisonin väelle!
Yhtäkään astiaa en ihan oikeasti tarvitse, mutta täytyy myöntää, että olen viimepäivinä kurkkinut nettikaupasta myös kaakaomukeja ja jouluisia lautasia. Joulumopo senkun jatkaa holtittomasti matkaansa ;) Vielä kun lähimarkettiin tulisi hyasintteja ja pihalle ohut lumikerros!
Tuntuu, että viikot menevät niin nopeasti, että joulu on ihan justiinsa jo täällä enkä ole ehtinyt jouluttelemaan vielä tarpeeksi kun huomaan, että joulu on jo ohi! Onko muita jouluhöyrähtäneitä jo liikkeellä?
SuperSöpöjä ostoksia ♥ Mä tekisin varmaan aika samanlaisia. Kynttilöitä ostan aina kun niitä jossain näen ja nyt asetin itselleni hetkellisen ostokiellon, ennenkuin olen entisiä vähän poltellut :) Mä en oo viel ihan höyrähtänyt, mutta hyvää matkaa alkamassa.
VastaaPoistaKivaa viikkoa!
Tuolta kaupasta olisi voinut ostaa ihan kaiken näkemänsä, joten oli kamalan vaikeaa tehdä valintoja, kun kaikkeen ei vaan opiskelijan lompakonnyörit taivu :D Täytyy sanoa, että valitsin viisaasti sillä kaikki ostamani jutut menivät käyttöön ja olen ollut niistä niin iloinen vielä kotonakin ❤ Kynttilät on kyllä paha, kun niitä kuluu niin niitä myös tulee ostettua aina (ehkä jopa yli oman tarpeen!) :D Meilläkin palaa joka ilta tuikut ❤
PoistaKiitos Maiccu ja hyvää viikkoa sulle myös ja isot tsempit operaatioon ja toipumiseen! ❤
_O/ Jouluhöyrypää täällä huitoo!!
VastaaPoistaEnsimmäiset koristeet on esillä, valoja vaikka missä ja lisää tahtoisin.... =)
Ihanaa aikaa tämä odottaminen!! Tykkään!
Hih, hauskasti sanottu tuo jouluhöyrypää! :D Mutta ah niin totta se on, ihan tuntee kuinka höyryn paine täyttää pään ja tonttujen asettelun jälkeen se paine hetkeksi laskee :P
PoistaValot on kyllä tähän (sysi)pimeään vuodenaikaan ensiarvoisen tärkeitä ja meilläkin niitä on joka huoneessa ja pitkin pihoja. Ihanaa että meitä on muitakin jouluttajia liikkeellä jo marraskuussa! ❤ Hyvää ja jouluista viikonloppua sinne!
Ihania löytöjä olet tehnyt. Todella kivat tuli noista paperitähdistä:)
VastaaPoistaVoi kiitos Hilu! ❤ Paperitähdet oli hauska väliaskartelu tässä joulua odottaessa :D Ihanaa alkavaa joulukuuta sinulle! :)
Poista