sunnuntai 3. elokuuta 2014

Nimipäivän iltapäivä

Tytöllä on tänään nimpparit ja päätettiin viettää ne kahvikekkereiden merkeissä omenapuiden alle asetetuilla vilteillä. Helppo, nopea ja söpö pieni juhla syntyy parista värikkäästä retrotäkistä ja puuhun ripustetuista paperikoristeista.

Huomattiin kyllä siinä tovi istuttuamme, että elokuun alku, hellepäivä ja sokeriset herkut tuovat kutsumattomia vieraita mukaan juhliin. Hitsin ampparit.





Kanit pääsivät vihdoin pihalle nuuskimaan uusia hajuja, kun saimme ulkohäkin koottua. Talon edessä, kuistin vieressä, oli hyvä suojaisa paikka häkille. Tähän ei käy tuuli ja se on hyvin varjossa lähes koko päivän, lisäksi paikka on hyvin näkysällä keittiön ikkunan alla. Näkysällä, silmien alla,  siis siinä mielessä, jos joku villieläin (tai jonkun naapurin kissa) päättäisi käydä liian uteliaaksi tai kanit päättäisivät ryhtyä kaivamaan itseänsä häkin ali vapauteen.
Hyvin tuntuvat puputkin viihtyvän uudessa kodissa, molemmat ovat uteliaina tutkineet kellarin joka kolon ja sopukan ja kiivenneet jopa jyrkät betoniportaat ylös keskikerrokseen!


 

Se olisi viimeinen lomaviikko alkamaisillaan ja pitäisi alkaa rukkaamaan lasten sisäistä kelloa arkisempaan rytmiin. Meidän pieni tyttö aloittaa koulutien ihan pian, miten jännää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)