torstai 20. joulukuuta 2012

Joulun herkkuja, rakkaudella valmistettuja

Täällä on syntynyt muutamia jouluun kuuluvia herkkuja lähipäivinä. Tein samalla ohjeella piparitaikinan taas kerran (http://palanuttasiirappia.blogspot.fi/2012/12/itsenaisyyspaivan-piparitalkoot.html) ja omin käsin rakentelin seinät ja kattoa piparkakkutaloa varten. Siitä tuli aika omintakeinen ja jännittävän näköinen. Mutta tuoksu on aivan ihana ja maistiaisista päätellen oikein herkullinen. Edelleen hehkutan tuota piparin ja valkosuklaan yhteismakua! Eikä nuo vaahtokarkitkaan pöllömpiä tuossa ole.






Tein myös Rocky Roadia. Se jotenkin kuuluu meidän jouluun, vaikkei se varsinainen jouluherkku olekaan. Tähän satsiin tällä kertaa laitoin suolattuja ja paahdettuja cashew-pähkiöitä ja vaahtokarkkeja. Päälle sulattelin Fazerin sinistä ja valkosuklaata ja koristelin nonparelleilla.


Asiasta viidenteen.
Tytön kanssa askarreltiin toissailtana lumiukkoja (erään aika ihanan blogin innoittamana...) Aika huippusöpöjähän niistä tulikin ja toimii meidän valkoisessa kodissa oikein kivasti! Ne sai paikkansa keittiön lampunvarjostimesta. Kivaa näissä on se, ettei ne ole pelkästään joulukoristeita, vaan koko talven koristeita eli näitä ei tarvitse laittaa kaapinperukoille loppiaisena.



maanantai 17. joulukuuta 2012

Suklainen juustokakku ilman liivatetta!

Tässä teille paras löytämäni juustokakku-resepti. Ja vieläpä ilman liivatteiden kanssa pelaamista! Tämä on Ala Sara -kirjasta.

Sara La Fountain: Kerrosjuustokakku

Kakkupohja:5dl murskattuja Digestive-keksejä
5rkl sulatettua voita
4rkl sokeria

Täyte:4pkt (800g) Philadelphia -tuorejuustoa
4 kananmunaa
1rkl vaniljasokeria
4dl tummaa suklaata paloiteltuna (n.250g)
1,5dl sokeria
1dl maitoa

: Sekoita Digestive-keksimurut, sokeri ja sulatettu voi hyvin keskenään. Leikkaa leivinpaperista irtopohjavuoan muotoinen pala ja aseta se vuoan pohjalle. Painele murotaikina sekä paperin päälle että vuoan reunoille. Paista -180 asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Tee juustokakkuun täyte. Vatkaa tuorejuusto, sokeri ja vaniljasokeri hyvin keskenään. Lisää kananmunat ja sekoita täyte tasaiseksi. Kaada puolet täytteestä muropohjan päälle. Sulata suklaa maidon kanssa kattilassa. Sekoita jäljelle jääneeseen täytteeseen suklaa-maitoseos. Lisää nyt suklaatäytettä vaniljatäytteesseen ruokalusikallinen kerrallaan ja sekoita veitsellä niin saat kauniin marmorikoristeen.
Paista juustokakkua 40-45 minuuttia 180 asteessa. Kun täyte on hyytynyt, anna kakun jäähtyä hyvin ja nosta se jääkaappiin useaksi tunniksi





Huomatkaa rasvaiset ja tahraiset kannet ja reseptisivut, hehhe.

Minullapa köllöttelee jääkaapissa vasta tehty piparkakkutaikina, illalla kokeilen tehdä elämäni ensimmäisen piparkakkutalon. Lasten avustuksella tietenkin.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Jouluinen Porvoo

Tehtiin päiväretki kauniiseen jouluiseen Porvooseen lauantaina. Siellä oli joulumarkkinat ja paljon nähtävää ja koettavaa. Aivan ihania pieniä putiikkeja ja niin kauniita jouluikkunoita ja koristeita, tunnelma oli aivan ihana! Nähtiinpä torilla joulupukkikin jakamassa toffeekaramelleja lapsille.


Harmi ettei kuviin saa mitenkään sitä tunnelmaa ja kaikkea kaunista vangittua :/



Kovasta tuulesta ja tuiskusta huolimatta oli paljon ihmisiä liikkeellä





Tällä kertaa ei käyty Brunbergin tehtaanmyymälässä, ehkä ensi kerralla sitten!

Mutta löydettiin tällainen ihana paikka!!

Siellä oli pöydät täynnä mitä ihanampia juttuja!! Olisin voinut seistä siellä tunnin...tai kaksi ihan vaan katselemassa. Hiukan jäi himottamaan termos-suojapussi, johon voi laittaa höyryävän kattilan ja nostaa suoraan pöytään. Ja pari muutakin kivaa juttua.


perjantai 14. joulukuuta 2012

Tontut loikkii, muori vielä nukkuis *haukotus*

Voisiko ensi vuonna joulujuhlat ajoittua alkuiltaan varhaisen aamun sijaan, kiitos?

...pikkuinen tonttu hyppeli näin, jaloissa tossut väärin päin, pikkuinen tonttu hyppeli näin -Tästä se joulu alkaa!
Aika liikuttavia nämä lasten joulujuhlat ja esitykset, joita on harjoiteltu ja jännitetty jo jonkin aikaa.

(makaan vaikka lattialla että saan tonttulakin pois)





10 päivää jouluun!!!!!!!!!!!!!!!

Hyvää viikonloppua!

Perjantai aamun ex-tempore kakku

Sain aamulla WhatsAppilla yllätyskutsun ihanalta naapurin äidiltä, hän kutsui minut lasten kanssa lounaalle. Tartuin oitis tarjoukseen ja päätin tehdä meille jälkkäriä.

Kurkistus pakastimeen; raparperia, puolukkaa ja mustikkaa! Siispä tein mustikka-tuorejuusto kahvikakkua.  Ai nam, että siitä tuli hyvää. Jopa niin hyvää että jos meillä vaan olisi aineksia niin tekisin huomiseksi toisen. (onneksi ei ole!)




Tässä ohje herkkusuille:

Mustikka-tuorejuusto-kakku

2dl sokeria
150-200g voita tai margariinia
3 kananmunaa
2tl leivinjauhetta
2tl vanilliinisokeria
3dl jauhoja
100g maustamatonta tuorejuustoa
2dl (pakaste) mustikoita


: Voitele ja korppujauhota vuoka. Vispaa pehmennyt voi ja sokeri sekaisin. Lisää yksitellen munat ja sekoita voimakkaasti. Yhdistä vanilliinisokeri, jauhot ja leivinjauhe ja lisää seokseen. Yhdistä tuorejuusto ja sulaneet mustikat töhnäksi ja sitten taikinan sekaan. Laita vuokaan ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa 50-60 minuuttia. Voit kokeilla kakun kypsyyttä hammastikulla. Jos tikkuun jää taikinaa niin paista vielä hetki ja kokeile uudelleen. Kakku on kypsää kun tikkuun ei tartu mitään.


torstai 13. joulukuuta 2012

Viime hetkillä

Saatiin kortit tehtyä, kirjoitettua, ja postitettua! Tänään torstaina 13.12. on viimeinen jättöpäivä Postin punaiselle kuorelle. Ehdinpäs!

Ei niistä nyt niin hirmu hienoja tullut kun eilen illalla vähän väsyneinä niitä tytön kanssa kahdestaan askarreltiin, mutta ei kai kukaan arvostele lasten tekemiä askartelujapaskarteluja kovin rankalla kädellä, eihän?

Tytär: -En mä saa näitä (lumihiutaleita) leikattua, mä en osaaaaa, äääää.
Minä: -Hyvinhän toi menee, kokeile noilla toisilla saksilla.
Tytär: -Äiti leikkaa sä nämä loput.
Minä: -Okei, voisitko sitten liimata näitä noihin kortteihin.

(hetki väkerrystä, ehkä noin 5 korttia liimattuna)

Tytär: -Onks näitä vielä paljon, en mä jjjaksa! Voinksmä jo kirjottaa näillä ihanilla tusseilla ja laittaa  tota kimalleliimaa?
Minä: -Ai että mä teen kaikki tylsät (leikkaus+liimaus) jutut ja sä vaan kivat?
Tytär: -Nii just, sitä mä tarkotin!

Tässä tulos, liimaklimppejä ja silppua kuoressa. Näitä tuli noin 20 kpl.




Mutta tulipahan vietettyä kallisarvoista äiti-tytär aikaa jos ei muuta! Ja ajatushan se tärkein on, eikö?



ps. tyttö halusi lähettää myös "poikaystävälleen" henkilökohtaisen joulukortin. Ihania nämä 5-vuotiaat!

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Tontun suloinen koti

On tietenkin kauppakeskus Jumbossa! Oletteko käyneet? Käykää! Se on hirmu söötti ihan aikuisenkin mielestä. Keskiaukiolla on siis jouluisin pieni mökki, jossa asuu metsäneläimiä ja tonttuja. Siellä asuu nytkin mm. siilien perhe pöydän alla, hiiri koristelee joulukuusta ja toiset leipovat piparkakkuja, tontut paketoivat lahjoja. Takassa "palaa" kotoisasti tuli ja mökin pihalla liikkuu (ihan oikeasti!) pupujusseja ja kettu noin ainakin.

Mökin pihalla on postilaatikko, jonne voi jättää kirjeen joulupukille! Aika mukava idea!

Joulupukki ja muori vierailevat tuvalla viikonloppuisin ja jos jaksat jonottaa niin pääset jopa pukin polvelle istumaan ja yhteiseen valokuvaan hänen kanssaan. (Lauantaina 11-13 ja 14-16 ja sunnuntaina 13-15 ja 16-18)







Huomenna torstaina 13.12. Jumbon keskusaukiolla kulkee Lucia-kulkue klo 18.