5-vuotias

 *suuuuuuri huokaus*

Valitusvaroitus.

Kuuluuko 5-vuotiaan olla ihan kamalan ärsyttävä? Siis oli se jo 4-vuotiaana ärsyttävä, mutta nyt viimeiset kaksi viikkoa se on ollut aivan hirviö! Liittyykö se ikään ja johonkin kehitysvaiheeseen? Meneekö se ohi? Meneehän?

Se pänkkää ihan kaikessa vastaan, siis ihan kaikessa! Jää jankuttamaan;  -haluun lastenohjelmia, haluun, haluun, haluun. Nyt mä painan kaukosäätimestä kakkosta ja laitan lastenohjelmia. Haluun haluun haluun.
Ikäänkuin sille ikinä koskaan olisi annettu periksi?! Nimittäin ei ole, mutta silti se jaksaa kokeilla, mankua ja marista. Lopuksi sille joutuu suunnilleen kiljumaan EI KÄY, ennenkuin se menee sille jakeluun. Sitten se menee huoneeseensa tekoitkemään ja tulee minuutin sisällä takaisin siihen viereen mankumaan samaa asiaa!!!!!!! Voiko tämä olla tottakaan?!

Sillä on järjettömän pitkä muisti. Joo, voi kiva.
-Äiti, sä sanoit että mä saan kaupassa ottaa takin pois, miksen mä sitten saa?! Sä lupasit! Miks sä AINA huijaat? (et saa ottaa takkia pois, koska kaupan pakasteosastolla on kylmä ja sulla on jo valmiiksi näpit jäässä ja nuha, kaikilla muillakin on takki päällä, sulla ei voi olla kuuma) Mikään perustelu ja järkevä selitys ei riitä, vaan se jää jankkaamaan ja marisemaan. Hiihtää ostoskärryjen perässä ja marisee. Kunnes äitihirviö taas kiljuu EI KÄY. sitten se hiihtää ostoskärryjen perässä ja niiskuttaa niin kauan että päästään kassalle ja se keksii uuden syyn marista. Miksen mä koskaan saa karkkia, millon se karkkipäivä on, voinksmä saada sit hubbabubbaa, ei se oo karkkia, mä haluun haluun haluun. Ja taas se äitihirviö kiljuu EI KÄY.

Oikeasti aika raskasta. Vaikka kuinka sille kauniisti rauhallisessa tilanteessa silmiin katsoen selittää asiat, niin silti sama homma jatkuu aina vaan. Äitihirviöllä on jatkuvasti paha mieli kun joutuu kieltämään ja käskemään ja kiljumaan. Eikö vois edes yksi päivä mennä silleen kivasti, räyhäämättä. Olen tämän sille myös kertonut, kuinka paha mieli kaikille tulee.

Kokeiltu olla suuttumatta, olla antamatta sille sitä huomiota (ts.kiljuntaa), mitä se mankumalla ja tuhmia tekemällä kaivamalla minulta kaivaa. Muttei sekään toimi. Se tyynesti kohauttelee olkiaan ja jatkaa pahantekoa. Uskomaton.

Pahanteolla tarkoitan sitä, että se nostelee ja kanniskelee 1-vuotiasta luvatta ja tasantarkkaan tietää ettei saa niin tehdä. Ja sekin on selitetty miksei niin saa tehdä (pikkuveli tippuu, sinä nostat sitä väärin ja sen selkään sattuu...) Tai kun se kiipeää ostoskärryjen reunalle roikkumaan (ne keikkaa ja kaatuu), tai hyppii sohvalla (sohva hajoaa), lotraa vesihanan alla hihat ja paidan märäksi, heittelee sängystä peitot ja tyynyt pitkin lattioita, paiskoo oveaan jne. Toisinsanoen tekee typeriä vaikka tietää ettei saisi ja että siitä tulee sanomista. Tahallaan kiusaa.

Kaikki kiellot pitää toistaa vähintään neljä kertaa ja viimeisen kerran todella tiukasti, eikä se siltikään meinaa uskoa ja lopettaa.

Eilenkin lähdin iloisella mielellä molempien kanssa pihalle, haettiin pulkat ja mopot ja vaikka mitä leluja. Yhdessä leikkimään hyvässä säässä. Marina alkoi heti pihalle päästyämme. -Mä haluun ton kelkan!!!!!!!!!!! -Mä vedän pikkuveljeä!!!! Saikin vetää ja vaikka monta kertaa sanoin ettei saa vetää lujaa eikä juosta, niin juoksihan se, niin ,että veli tippui kyydistä. Sitten se parkui kun en enää antanut vetää, kerta se ei totellut. Mä haluun sisälle!!!!!!!!!! Ei ei ei, mä haluun olla pihalla!!!! Miks kaikki lumet on aurattu niin ettei lapset voi laskea pulkalla!!!!!! Ääääää!
 Varmaan sekin on minun syytäni? Lopputuloksena oltiin tytön kanssa molemmat kiukkuisia kun tultiin sisälle. Ainoa joka ilahtui ulkoleikeistä oli pikkuveli.

Lisäksi se ei enää leikkisi yhtään yksin. Ennen se saattoi pitkiäkin aikoja muovailla muovailuvahalla, piirtää tai leikkiä petshopeilla ym. omassa huoneessaan, mutta nyt sitä pitäisi jatkuvasti viihdyttää?

Mikä sitä vaivaa? Ymmärtäisin jos tämä olisi alkanut silloin vuosi sitten pikkuveljen synnyttyä ja olisi huomionkipeä ja huonokäytöksinen. Mutta nyt meinaa huumori ja ymmärrys loppua pitkäpinnaiselta äitihenkilöltäkin.  

Super nanny tule meille!!!

Nyt se jankkaa tuossa että miksei sillä ole enempää talvihaalareita! Kun sillä on vaan kolme. Miksei olla ostettu enempää ja kivempia. Nii. (jos ei mikään noista kelpaa niin jää sitten sisälle, uusia ei osteta eikä tarvita. *huokauuuuuus*)

Jaxuhaleja kiitos. Nyt ei sekään sana aiheuta inhoväristyksiä. Kuinka te muut 5-vuotiaiden vanhemmat jaksatte? Onko teillä samanlaista taistelua ja marmatusta aamusta iltaan?

Tänään väsynyt ja marinaan kyllästynyt äitihirviö ottaa omaa aikaa isähenkilön kanssa ja ilman lapsukaisia suuntaa Helsingin keskustaan illalliselle. Ihan kahdestaan. Tämä tilaisuus tuli, ettenkö sanoisi, todella hyvään aikaan.