Voi sentään!

Minun pieni esikoiseni täyttää tänään 7 vuotta! Niinkö kauan siitä tosiaan jo on, kun sain oman pienen tytönpalleron ensi kertaa syliini?

Nyt se on jo niin isoa tyttöä että. Koululainen jo ensi viikolla. Hyvin innokas sellainen.

Eilen käytiin valitsemassa mieluinen reppu, penaali ja kyniä. Kauhea kiire olisi kynät teroittaa valmiiksi ja reppu ja tavarat nimikoida.
Kiire kasvaa isoksi. 

Jaa, että millainen on kouluikään tuleva tyttömme?

Se on hurjan reipas ja kekseliäs.

Ihan älyttömän näsäviisas ja ärsyttävä.

Se huolehtii paremmin pikkuveljen asioista, kuin omistaan.

Sen uteliaisuus jaksaa yllättää ihan joka päivä ja kysymystulva on loputon.

Eilen se yritti opettaa pikkuveljeä polkemaan pyörää ja riiteli sen kanssa lastenohjelmista, hammaspesusta ja monesta muustakin asiasta.

Sen toinen yläetuhammas puuttuu vieläkin ja ollaan jo perheen kesken epäilty tyypin jäävän harvahampaaksi.

Sille ei kelpaa enää äitihenkilön valitsemat vaatteet vaan se pääsääntöisesti joka aamu kiikuttaa ne takaisin kaappiin ja valitsee "paremmat" tilalle. Silti se kysyy äitihenkilön mielipidettä, että -Sopiiko nää ja nää niinku hyvin yhteen?

Se osaa lukea ja kirjoittaa sekä laskea helppoja laskutoimituksia. Sitä on vaikea enää huijata.
Se myös pelaa korttia (seiskaa) paremmin kuin aikuiset ja päihittää äitihenkilön mennen tullen muistipelissä.

Rahanarvo on alettu ymmärtämään pelottavan hyvin ja se onkin tinkimässä viikkorahaa joka välissä. Jokaisesta roskapussin viemisestä ja pienimmästäkin kotitöissä auttamisesta.Viikkorahansa (silloin harvoin kun se sitä sattuu saamaan) se tuhlaa joko karkkiin tai Littlest PetShoppeihin.

Hello Kitty ja MinniHiiri on ihan lällyjä, p i e n t e n juttuja. Vaatteiden pitää olla MAGEET, niinkuin pillifarkut ja Converset ja aurinkolasit, lepakkohihapuserot ja napapaidat. Hiukset pitäisi saada pitää auki, eikä niitä viitsisi oikein harjatakaan.

Herkut maistuisi, mutta ruuat ei. Paitsi jos on  jotain, minkä voi dipata majoneesiin. Nirsoilu on ihan uusi juttu tytöllä, joka ennen oli kaikkiruokainen ja hyvä syömään.

Kavereiden mielipiteet vaikuttavat kovasti omaan mielipiteeseen ja niiltä omitaan hassuja sanontoja ja puheita, joita lauotaan aikuisille totuuksina. Koska se ja se sanoi, että se on niin. 

Aikuisia uhmataan, nakellaan niskoja, poljetaan jalkaa ja meinataan haljeta raivosta. Ainakin kaksi kertaa päivässä.

Nyt kevään ja kesän mittaan on tyttö kovasti alkanut laajentamaan reviiriään. Se käy kaverin kanssa kaupassa ostamassa milloin mitäkin on lupa. Se vierailee nyt uuden kodin lähellä olevassa leikkipuistossa yksin ja haluaisi pyöräillä sinne ja tänne ja tuonne; -Kyllä mä osaan jo!
Itsenäistymistä ja vastuunottoa treenaillaan hurjasti. Kotiavaimet ja kännykkä on pysyneet hienosti mukana alkukeväästä lähtien. Puhelimeen se vastaa aina tunnollisesti ja soittaa aina varmistaakseen, että on lupa mennä toiselle pihalle.

Sen mielestä pikkuveli on ärsyttävä, liian pieni ja se kiusaa vaan. Silti iltaisin se laittaa sille hammastahnaa harjaan ja antaa hyvänyönhalit. Lohduttaa ja paijaa jos se satuttaa itsensä. Niisti siltä nenänkin yksi päivä. Aika ihana isosisko se on.

 

Pieni tytönpallero, matkalla isoksi.

Sellainen se on, meidän 7-vuotias.

Nyt se on jo kaksi

Ei kello, vaan suuttuja.

Äitihenkilön pieni rakas poika, perheen nuorimmainen, kuopus. Ja sillä on uhmaikä. Tai tahtoikä. Mikä vaan, mutta sellainen aika ärsyttävä ikä...vaihe, tai joku. Se suuttuu jos sitä kielletään. Se suuttuu jos lelu menee sohvan alle. Se suuttuu jos sen pitää syödä, kävellä, nukkua tai ihan mitä vaan.

Mutta osaa se rakastaakin ja tulee usein ihan iholle, halimaan ja useimmiten pyydettäessä antaa suukon eli ottaa tutin pois suustaan ja tarjoaa poskeaan suukotettavaksi. Se kaipaa vielä paljon syliä ja paijausta, varsinkin herättyään ja aina leikkien välissä, se tulee hetkeksi tankkaamaan lämpöä ja läheisyyttä siihen kainaloon.

Sen lempihahmoja on Teletapit, Muumit, Kaapo, Pipsapossu ja Puuhapete. Myös Late Lammas, Unelmatarha ja Risto Räppääjä kelpaavat. Se osaa valita itse neljästä dvd:stä mieluisimman, joka laitetaan päälle silloin kun äiti kirjoittaa blogia tai laittaa lounasta.

Se kyselee kokoajan jotakin. Ja yleensä vastaa kysymykseensä ihan itse. -Missä traktori on? -Tuolla se on, lattialla se on! -Missä esko (sisko) on? -Esko on pihalla, esko tulee! -Missä ruoka on? -Missä isi on? -Miksi isi töissä? -Isi autossa?
Yleisimmät lauseet ovat nyt: -En haluu, tai -Ei kiitos, en halua (mehua, autoa, pukea, syödä, kävellä...) Tai -MUN!! -MUN! (auto, traktori, kynä...)

Se laulaa myös. Mutta se ei laula ihhahhaata tai ukkonooaa, se laulaa -Huuda huuda ilosta, huuda huuda, huuda huuda. Sy-sy-sy-sy (sydämestä puuttuu palanen...) Se laulaa Haloo Helsinkiä tai Robinia.

Se puhuu slangia. -Isi, tsiigaa lintu, tsiigaa pupu! Se myös ymmärtää slangia ja osaa laittaa stiflat jalkoihin ja hakea byysat.
Ja se osaa laskea ainakin kahdeksaan. Ja sanoa muutamia kirosanoja. 

Pihalla se kerää kiviä ja joko heittää niitä tai laittaa ne vierimään liukumäkeä alas. Keinussa se huutaa -Auhtia, auhtia, varovasti äiti! Se ei vieläkään kävele tiellä, vaan puskissa ja pientareilla tutkimassa maailmaa. Eikä se kävele pitkiä matkoja vaan vaatii syliin. Ei rattaisiin, vaan syliin.

Se tykkää letuista, spagetista, makkarasta ja mehujätskistä. Ja siitä pienten vauvojen kasvis-kinkku-herkku-piltistä. Ruokapöydässä se nirsoilee ja odottaa palvelua. Jos ei suuttujaa miellytä, se häipyy. Tai ainakin yrittää sitä.

 

Vielä vuosi kotona ja sitten alkaa päiväkoti. Nyt jo surettaa. Lapset kasvavat niin vauhdilla.

Vapaapäivä

Meillä oli 6v. ja 2v. neuvolat eilen aamulla ja tytöllä vapaapäivä eskarista. Ja mehän vietettiin vapaapäivää kun sellainen kerta oli!

Ostettiin mehujätskit kaupasta ja tultiin kotiin katsomaan Rangoa. Suuttujan nukkuessa päiväuniaan kaivoi pinsessa hellin vesivärit ja eriväripaperinsa esiin. No siitähän ei voi syntyä mitään muuta kuin ...taidetta.

Minä selvästi askartelen sen kanssa liian harvoin, koska se seisoi vieressä ja ihasteli; -Oi miten hyvin sä osaat malaata! Ja kun leikkasin saksilla sille lepakkoa niin se hämmästeli vieressä, että sain leikattua niin tarkasti, eikä lepakon jalatkaan menneet yhtään poikki tai rikki. -Mä en tiennyt että sä osaat leikata noin tarkasti! Pitkällisen harjoittelun tulos, kultaseni.
Mutta hei, olin hetkellisesti sen mielestä mukava ja sain osakseni ihailua! Wau! Kyllä näillä äitihenkilö taas jaksaa jokapäiväisiä taisteluja ruuasta, vaatteista, kotiintuloajasta, hiusten harjauksesta ja, ja, ja. Eskarilainen <3

Ei niin pelottava bätmän :)

Hauskaa viikonloppua kaikille! 

Me täällä jo pakkaillaan ja lähdetään iltapäivällä mökille <3

Enkelini mun

Ei kylläkään tämän(kään) päiväisen käytöksen mukaan. Mikä ihme -täytän kohta kuusi vuotta ja olen äidille aivan kamala -vaihe onkaan menossa *huokaus*

No, jokatapauksessa, tässä tänään ommeltu setti. Kangas on hempeää vaaleanturkoosia enkelitrikoota, facebook kirppikseltä edullisesti naapurin kanssa kimppaposteilla ostettuna. Jokunen kynäntahra siinä on, muttei näy kuin ihan lähitarkastelussa.

Kaava on Ottobren brave firemen, jälleen kerran, koossa 122.

Tämä väri sopii kyllä tosi hyvin tuolle kauniisti ruskettuneelle lapselle. Eppää, ettei äitihenkilö rusketu noin!

Suostui sentään sovittamaan ja jopa poseeraamaan, uhmis.

Iso rötkö ketkuli

Eli nuorimies suuttuja.

Voi miten se on jo iso poika!

Ollaan jokin aika sitten jo laitettu syöttötuoli pois, kun ei se siinä enää suostunut istumaan ja tuntui aika tylyltä pakottaa se siihen (ja useimmiten laittaa vielä valjailla kiinni, ettei se tipu kun nousee 10 sekunnin välein seisomaan) kun se ylettää penkiltäkin ihan hyvin syömään.

Mainittakoon nyt sekin, että vaikka nuorimies suuttuja osaa syödä ihan hyvin itsekin, niin useimmiten hän tyytyväisenä odottaa palvelua ja sitä, että joku työntää lusikan suuhun.

Koska tämä samainen iso poika keksi miten tulla pinnasängystä pois, laitettiin sekin kaikessa hiljaisuudessa pois. Nyt se nukkuu tyytyväisenä meidän ikivanhassa sivustavedettävässä, edelleen meidän makuuhuoneessa. Luulen, että kesän jälkeen se muuttaa lastenhuoneeseen isosiskon alapetiin nukkumaan. Nyyh, kohta se menee kouluun ja kasvattaa viikset ja muuttaa pois kotoa.

Mutta sitä ennen siltä pitäisi kähveltää tutti. Ennustan kunnon showta asian tiimoilta.

Älä rakas isopienimies vielä hyppää niin suuriin kenkiin, ole äidin vauva vaan pitkään <3

Lumi-momsteri

Ihanaa, pehmeää puuterilunta, moms moms. Äitihenkilö yritti harhauttaa momsteria edes pieneksi hetkeksi rekkaleikkiin, onnistumatta siinä. Mikä sen hauskempaa kuin syödä siitä rekan lavalta lunta? Tai dipata koko naama hankeen ja syödä lunta? Ja kun äitihenkilö parkuu vieressä -hyihyitä ja soosoosta, nauretaan ja työnnetään hanskantäydeltä lisää lunta suuhun. Moms moms. Pidä pulkkasi ja lelusi, aion maata koko ulkoilun ajan tässä hangessa mahallaan ja syödä lunta.

Miten siitä tuli yhtäkkiä noin iso?

Huomasin että poika on kasvanut ja kehittynyt ihan valtavasti nyt muutamissa viikoissa.

Se kävelee itse portaat ylös rappukäytävässä, kyllä kaikki kolmet portaat tänne meille toiseen kerrokseen, ja kyllä ihan ilman apua. Ei kontaten vaan kävellen.

Ja 

Ja mistä se tiesi ensimmäisen kerroksen kohdalla, että pitää kävellä vielä vähän ylöspäin päästäkseen kotiin?

Se syö mieluummin iltapalaksi soija-jugurttia ja leipää kinkulla, kuin puuroa. Se istuu hienosti isossa tuolissa, eikä viihtyisi enää syöttötuolissaan.

Se keksii itse leikkejä, omia hassutuksiaan! Kuten seisoa sohvan käsinojalla ja laskea; -yy, kaa, koo, NYT, ja hyppää mahaplätsillä istuintyynylle.

 

(eilen tulleet me&i -vaatteet)

Se on niin pitkä (ja näppärä) että se osaa avata kylpyhuoneen oven lukosta.

Se näyttää pyydettäessa oman navan ja sanoo -naapa. Se osaa myös näyttää nenän, oman ja muiden, jopa tietokoneen taustakuvana olevan hyeenakoiran nenän.

Se puhuu. Aina ei ihan pysy mukana, että mitä se puhuu, mutta ihmeen hyvin me ymmärrämme toisiamme. Sanoja tulee lisää kokoajan; kukka, koira, napa, lamppu, äiti, isi, kiitos, nenä, kakka...

Se vie juttuja roskiin, kun sitä pyytää. Tämä on äidin mielestä erittäin hyvä uusi taito. Sinne se kiikuttaa lattialle pudonneen talouspaperin palan, likaisen vaipan, rusinan...you name it!

On se oppinut paljon äitihenkilön näkökulmasta tyhmiäkin juttuja; kuten riisumaan itse vaipan, kiipeämään paikkoihin mihin ei todellakaan tarvitsisi,  kiljumaan kuin tyttö, heittäytymään lattialle parkumaan kun joku asia "ei mene putkeen", riisumaan toppakintaat ja kengät -pihalla tietenkin!, avaamaan kanihäkin, irroittamaan ammeen tulpan, laittamaan lieden ja tiskikoneen päälle, laittamaan makuuhuoneen kelloradion soimaan jne. Tämä lista jatkuisi loputtomiin, joten lopetanpa tähän *huokaus*.

5-vuotias

 *suuuuuuri huokaus*

Valitusvaroitus.

Kuuluuko 5-vuotiaan olla ihan kamalan ärsyttävä? Siis oli se jo 4-vuotiaana ärsyttävä, mutta nyt viimeiset kaksi viikkoa se on ollut aivan hirviö! Liittyykö se ikään ja johonkin kehitysvaiheeseen? Meneekö se ohi? Meneehän?

Se pänkkää ihan kaikessa vastaan, siis ihan kaikessa! Jää jankuttamaan;  -haluun lastenohjelmia, haluun, haluun, haluun. Nyt mä painan kaukosäätimestä kakkosta ja laitan lastenohjelmia. Haluun haluun haluun.
Ikäänkuin sille ikinä koskaan olisi annettu periksi?! Nimittäin ei ole, mutta silti se jaksaa kokeilla, mankua ja marista. Lopuksi sille joutuu suunnilleen kiljumaan EI KÄY, ennenkuin se menee sille jakeluun. Sitten se menee huoneeseensa tekoitkemään ja tulee minuutin sisällä takaisin siihen viereen mankumaan samaa asiaa!!!!!!! Voiko tämä olla tottakaan?!

Sillä on järjettömän pitkä muisti. Joo, voi kiva.
-Äiti, sä sanoit että mä saan kaupassa ottaa takin pois, miksen mä sitten saa?! Sä lupasit! Miks sä AINA huijaat? (et saa ottaa takkia pois, koska kaupan pakasteosastolla on kylmä ja sulla on jo valmiiksi näpit jäässä ja nuha, kaikilla muillakin on takki päällä, sulla ei voi olla kuuma) Mikään perustelu ja järkevä selitys ei riitä, vaan se jää jankkaamaan ja marisemaan. Hiihtää ostoskärryjen perässä ja marisee. Kunnes äitihirviö taas kiljuu EI KÄY. sitten se hiihtää ostoskärryjen perässä ja niiskuttaa niin kauan että päästään kassalle ja se keksii uuden syyn marista. Miksen mä koskaan saa karkkia, millon se karkkipäivä on, voinksmä saada sit hubbabubbaa, ei se oo karkkia, mä haluun haluun haluun. Ja taas se äitihirviö kiljuu EI KÄY.

Oikeasti aika raskasta. Vaikka kuinka sille kauniisti rauhallisessa tilanteessa silmiin katsoen selittää asiat, niin silti sama homma jatkuu aina vaan. Äitihirviöllä on jatkuvasti paha mieli kun joutuu kieltämään ja käskemään ja kiljumaan. Eikö vois edes yksi päivä mennä silleen kivasti, räyhäämättä. Olen tämän sille myös kertonut, kuinka paha mieli kaikille tulee.

Kokeiltu olla suuttumatta, olla antamatta sille sitä huomiota (ts.kiljuntaa), mitä se mankumalla ja tuhmia tekemällä kaivamalla minulta kaivaa. Muttei sekään toimi. Se tyynesti kohauttelee olkiaan ja jatkaa pahantekoa. Uskomaton.

Pahanteolla tarkoitan sitä, että se nostelee ja kanniskelee 1-vuotiasta luvatta ja tasantarkkaan tietää ettei saa niin tehdä. Ja sekin on selitetty miksei niin saa tehdä (pikkuveli tippuu, sinä nostat sitä väärin ja sen selkään sattuu...) Tai kun se kiipeää ostoskärryjen reunalle roikkumaan (ne keikkaa ja kaatuu), tai hyppii sohvalla (sohva hajoaa), lotraa vesihanan alla hihat ja paidan märäksi, heittelee sängystä peitot ja tyynyt pitkin lattioita, paiskoo oveaan jne. Toisinsanoen tekee typeriä vaikka tietää ettei saisi ja että siitä tulee sanomista. Tahallaan kiusaa.

Kaikki kiellot pitää toistaa vähintään neljä kertaa ja viimeisen kerran todella tiukasti, eikä se siltikään meinaa uskoa ja lopettaa.

Eilenkin lähdin iloisella mielellä molempien kanssa pihalle, haettiin pulkat ja mopot ja vaikka mitä leluja. Yhdessä leikkimään hyvässä säässä. Marina alkoi heti pihalle päästyämme. -Mä haluun ton kelkan!!!!!!!!!!! -Mä vedän pikkuveljeä!!!! Saikin vetää ja vaikka monta kertaa sanoin ettei saa vetää lujaa eikä juosta, niin juoksihan se, niin ,että veli tippui kyydistä. Sitten se parkui kun en enää antanut vetää, kerta se ei totellut. Mä haluun sisälle!!!!!!!!!! Ei ei ei, mä haluun olla pihalla!!!! Miks kaikki lumet on aurattu niin ettei lapset voi laskea pulkalla!!!!!! Ääääää!
 Varmaan sekin on minun syytäni? Lopputuloksena oltiin tytön kanssa molemmat kiukkuisia kun tultiin sisälle. Ainoa joka ilahtui ulkoleikeistä oli pikkuveli.

Lisäksi se ei enää leikkisi yhtään yksin. Ennen se saattoi pitkiäkin aikoja muovailla muovailuvahalla, piirtää tai leikkiä petshopeilla ym. omassa huoneessaan, mutta nyt sitä pitäisi jatkuvasti viihdyttää?

Mikä sitä vaivaa? Ymmärtäisin jos tämä olisi alkanut silloin vuosi sitten pikkuveljen synnyttyä ja olisi huomionkipeä ja huonokäytöksinen. Mutta nyt meinaa huumori ja ymmärrys loppua pitkäpinnaiselta äitihenkilöltäkin.  

Super nanny tule meille!!!

Nyt se jankkaa tuossa että miksei sillä ole enempää talvihaalareita! Kun sillä on vaan kolme. Miksei olla ostettu enempää ja kivempia. Nii. (jos ei mikään noista kelpaa niin jää sitten sisälle, uusia ei osteta eikä tarvita. *huokauuuuuus*)

Jaxuhaleja kiitos. Nyt ei sekään sana aiheuta inhoväristyksiä. Kuinka te muut 5-vuotiaiden vanhemmat jaksatte? Onko teillä samanlaista taistelua ja marmatusta aamusta iltaan?

Tänään väsynyt ja marinaan kyllästynyt äitihirviö ottaa omaa aikaa isähenkilön kanssa ja ilman lapsukaisia suuntaa Helsingin keskustaan illalliselle. Ihan kahdestaan. Tämä tilaisuus tuli, ettenkö sanoisi, todella hyvään aikaan.

Että näin.

Katsokaa kuinka iloisia leikkiviä lapsia minä ulkoilutin tänään!

Raahattiin pihalle pulkat ja muut kivat talvihärpättimet. Aurinko paistaa pilkahteli ja pakkasta oli alle 10 astetta. Ihana ulkoilusää. Ainakin äitihenkilön mielestä. Jotkut saattoivat olla eri mieltä, vai miltä näyttää?

Nyt kun ollaan murjotettu ja maristu pihalla, on hyvä katsella kotona dvd:ltä Rioa ja syödä suklaamuroja kuivana pikkuveljen kiposta.

Näin 5v. vedättää, osa 1.

Kerron tässä pienen tarinan nokkelasta 5-vuotiaasta. Peruskiltistä ja tunnollisesta pienestä tytöstä, isosiskosta. Useimmiten se tottelee, yleensä aivan viimeistään silloin kun uhataan jäähyllä tai jälkiruuan menettämisellä.
Tämä nokkela tyttö lähti mummulaan yökylään ja muuten vain aikaa viettämään kun mummu pyysi. Aamulla pakattiin reppuun hammasharja, yömekko ja puhtaita vaatteita. Ja tietysti unilelu ja iltasatukirja. Syötiin mummun kanssa lounasletut ja sitten sanottiin heipat ja halit päälle. Huomenna nähdään!

Mummu ja tyttö lähtivät, kauppaan ja mummulaan. Tytöllä taskussaan äitihenkilöltä saatu 2-euroinen.

Seuraavana päivänä saa äitihenkilö puhelun; -Niin, hmm. Ihan hirmu kiltti se on, tottelee, eikä yhtään ole kiukutellut. Kauniisti käyttäytyy ja on niin mukavaa. MUTTA. Se valvoi puoli kolmeen, ei sitä nukuttanut. Siinä se höpötteli. Ei suostunut omaan vieraspetiin nukkumaan vaan halusi mummun viereen, ja höpötteli. Totesi mummun nukkuvan ja meni keittiön pöydän ääreen askartelemaan. Leikkaamaan saksilla kiiltokuvia. Kun ei sitä nukuttanut. Lopulta, puoli kolmelta, nukkui tyttö koiran kanssa mummun petissä ja mummu kippurassa jalkopäädyssä.

Kotiin tuli aika väsynyt tyttö, reppu täynnä ostoksia. Ei, niihin ei ole kaksi euroa riittänyt. On mummu ostellut. Kun kauniisti pyydetään, liis liis. Oli valotikkaria, kiiltokuvia ja paketillinen muroja. Kyllä. SUKLAAMUROJA. PAKETILLINEN.

Mainittakoon että tämä sama tyttö menee kotona nukkumaan aina yhdeksältä illalla. Ja on täydessä unessa ennen kymmentä. Omassa sängyssä.

Meillä on ollut puhetta, että mikäli tyttö mielii pitää pitkiä hiuksia, niin ne myös harjataan ja pidetään pompuloilla, koska muuten ne ovat paristi päivässä lumesta märkänä, dipattuna ketsuppiin tai kastikkeeseen ja tuhannen takussa. Tänään ruokapöydässä tyttö totesi, että ei Tähkäpään äitiä vaan haitannut että hiuksia oli jokapaikassa kodissa. Sitäpaitsi on tosi eppää, että sinä saat pitää pitkiä hiuksia auki, mutta minä en. Tuossa se nyt hoitaa nukkeaan, hiukset auki. Suloinen. Ovela. Näppärä. 5v.