Miten siitä tuli yhtäkkiä noin iso?

Huomasin että poika on kasvanut ja kehittynyt ihan valtavasti nyt muutamissa viikoissa.

Se kävelee itse portaat ylös rappukäytävässä, kyllä kaikki kolmet portaat tänne meille toiseen kerrokseen, ja kyllä ihan ilman apua. Ei kontaten vaan kävellen.

Ja 

Ja mistä se tiesi ensimmäisen kerroksen kohdalla, että pitää kävellä vielä vähän ylöspäin päästäkseen kotiin?

Se syö mieluummin iltapalaksi soija-jugurttia ja leipää kinkulla, kuin puuroa. Se istuu hienosti isossa tuolissa, eikä viihtyisi enää syöttötuolissaan.

Se keksii itse leikkejä, omia hassutuksiaan! Kuten seisoa sohvan käsinojalla ja laskea; -yy, kaa, koo, NYT, ja hyppää mahaplätsillä istuintyynylle.

 

(eilen tulleet me&i -vaatteet)

Se on niin pitkä (ja näppärä) että se osaa avata kylpyhuoneen oven lukosta.

Se näyttää pyydettäessa oman navan ja sanoo -naapa. Se osaa myös näyttää nenän, oman ja muiden, jopa tietokoneen taustakuvana olevan hyeenakoiran nenän.

Se puhuu. Aina ei ihan pysy mukana, että mitä se puhuu, mutta ihmeen hyvin me ymmärrämme toisiamme. Sanoja tulee lisää kokoajan; kukka, koira, napa, lamppu, äiti, isi, kiitos, nenä, kakka...

Se vie juttuja roskiin, kun sitä pyytää. Tämä on äidin mielestä erittäin hyvä uusi taito. Sinne se kiikuttaa lattialle pudonneen talouspaperin palan, likaisen vaipan, rusinan...you name it!

On se oppinut paljon äitihenkilön näkökulmasta tyhmiäkin juttuja; kuten riisumaan itse vaipan, kiipeämään paikkoihin mihin ei todellakaan tarvitsisi,  kiljumaan kuin tyttö, heittäytymään lattialle parkumaan kun joku asia "ei mene putkeen", riisumaan toppakintaat ja kengät -pihalla tietenkin!, avaamaan kanihäkin, irroittamaan ammeen tulpan, laittamaan lieden ja tiskikoneen päälle, laittamaan makuuhuoneen kelloradion soimaan jne. Tämä lista jatkuisi loputtomiin, joten lopetanpa tähän *huokaus*.