keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Ihanaa keskiviikkoa!






Piti pikaisesti tulla hehkuttamaan tätä kaunista aamua. Näitä valoisia ja aurinkoisia päiviä on niin kaivattu ja miten hyvää ne tekeekään pitkien harmaiden viikkojen jälkeen!

Päivät on pidentyneet ihan hurjaa vauhtia. Lapsia ei ole pariin aamuun tarvinnut potkia ylös, vaan ne ovat heränneet ennen kelloa hyväntuulisina ja hirvittävän pölötyksen kanssa. En ymmärrä miten kenelläkään VOI olla heti silmät avattuaan niin paljon asiaa! Eilen iltapäivällä en millään meinannut hoksata ryhtyä ruuanlaittoon...oli niin valoisaa, etten voinut uskoa kellon olevan jo viisi! No me syötiin päivällistä sitten vasta kuudelta, haitanneeko tuo.




Mun pitäisi tehdä koulujuttuja, mutta täällä minä fiilistelen kahvikupin kanssa aurinkoa, kuuntelen puiden palamisen huminaa ja rätinää puuhellassa ja lueskelen blogeja. Vähän tässä samalla suunnittelen meidän tulevaa talvilomaa. Ensi viikko enää ja viikon mittainen loma koittaa minulle ja lapsille. Pitäisi keksiä jotain kivaa ohjelmaa meille. Vaikka tiedän kyllä, että lapsetkin arvostavat niitä loma-aamuja, kun saa istua puoleenpäivään pyjama päällä ja pyytää leivän päälle sipaisua Nutellaa. Mutta jotain kivaa me tehdään, ihan koko viikkoa ei jaksa pyöriä kotinurkissa!




Mutta nyt haaveilut sikseen!

Pitää heittää lisää puita hellaan ja pyykkikonekin ilmoitti pyykkien olevan valmiit ripustettaviksi, eikä tiskikonekaan ilmeisesti tyhjennä itse itseään. Mutta nyt ei kotityötkään haittaa, kun paistaa aurinko ja talitintit laulaa pihan puskassa! <3

Ihanaa keskiviikkoa sinne kaikkiin koteihin!




12 kommenttia:

  1. Kyllä valolla vaan on suuri merkitys mielialaan ja jaksamiseen! Itseä ärsyttää tällä hetkellä auringon paljastamat pölyt ja likaiset ikkunat, mutta vaihdan istumapaikkaa niin, etten näe niitä samalla, kun odotan, että mies alkaa imuroimaan, hih...
    Mä palaan töihin just silloin, kun teidän loma alkaa. Minulla sitten pääsiäisen aikaan talviloma. Kiva, että on jotain, mitä odottaa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on ehdottomasti! Ihan kuin olisi kuolleista herännyt kun on pari päivää paistanut aurinko :D Täälläkin ikkunat kaipais pesua, mutta keväämmällä sitten. Jos äitienpäiväksi ryhtyisi siihen puuhaan :P

      Meillä on pääsiäisenä ne pyhät vaan lomaa, eli pitkä viikonloppu, mutta silti vähän salaa haaveksin pienestä visiitistä mökille. Mutta tänä vuonna pääsiäinen on niin aikaisin, että tuskin vielä silloin sinne tarkenee mennä.

      Poista
    2. Mulla pääsiäisen vuoksi talvilomaviikko venyy puoleksi toista viikoksi...ihanaa ♥ :))

      Poista
  2. Tämä "valaistuminen" tulee niin hiipien, ettei oikeasti meinaa pysyä mukana. Mutta miten ihanaa kun viideltä iltapäivällä on vielä valoisaa!! <3

    VastaaPoista
  3. Joo, on kyllä ihanaa, kun viimein saatu valoa :) :) Täällä minä sisällä sairastelen ja unelmoin kävelystä aurinkoisessa talvisäässä, toivottavasti valoa riittää mun terveisiin päiviinkin, heh! Mutta kyllä se virkistää. Todella kaamea talvi takana, kelien puolesta, mä liputan jo ihan kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsit miten kurjaa sairastella. Toivottavasti pääset pian taas tolpillesi ja nauttimaan ulkoilusta <3
      Mä myös liputan kevättä, kyllä tää talvi saa jo mennä menojaan! :D

      Poista
  4. Ihania aurinkokelejä on tosiaan ollut! Ja äsken tulin kotiin ja ihailin upeaa auringonlaskua. Hirmu keväistä!!

    Koitahan jaksella kouluhommien kanssa. Mä täällä lomailen ankarasti, ihan jo ahistaa että loman loppu häämöttää... Yhtään ei oo levännyt olo ja seuraava loma vasta heinäkuun lopussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä yhtäkkiä ihan tosi keväistä! (yritän olla katsomatta sääennustetta ja masentumatta...ne lupaa lisää lunta)

      Viikko on kyllä tosi lyhyt aika olla lomalla, ei siinä varmasti kunnolla saa akkuja ladattuakaan :/ Toivottavasti sulle osuis mukavia vuoroja ja pitkiä vapaita sitten seuraavaan listaan?! <3 Ihanaa loppulomaa ja nauti nyt kuitenkin leppoisista vapaapäivistä :)

      Poista
  5. On aivan mahtava mennä aamulla valoisassa töihin ja tänään myös töistä kotiin niin upeassa auringonlaskussa. Ihsnat sukat muuten:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On todellakin ihanaa kulkea valoisassa! Tosin minä eilen auringonlaskun aikaan lähdin vasta koululle ja palasin kun oli aivan säkkipimeää, mutta toisaalta sain viettää koko aurinkoisen päivän kotona! :)

      Ja kiitos, tilasin sukat taitavalta ystävältäni vuosi sitten ja ne on edelleen aivan lempparit! <3 Onni on omistaa lahjakkaita ja avuliaita ystäviä!

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)