Voi jänis!

Meiltä tosiaan kuoli toinen kaneista pari viikkoa takaperin. Meidän pupuherra jäi elämänsä ensimmäistä kertaa yksin ja huoli sen pärjäämisestä oli kova. Ihan mukavasti se tuntui pärjäilevän, mutta oli kuitenkin tosi yksin tuolla meidän takkahuoneessa. Tänne ylös sitä ei voi ottaa asustamaan, koska se puri heti sähkäjohdon poikki, eikä niitä saa piilotettua ylös tässä kerroksessa samalla tavalla kuin tuolla kellarissa.

Niinpä me lähdettiin perjantaina illalla katsomaan potentiaalista rouvaehdokasta tälle meidän pojalle. Minulla on ollut pian 20 vuoden ajan kaneja ja tiesin, että ne kannattaa tutustuttaa toisiinsa molemmille vieraalla maaperällä, ettei reviirikiistaa synny. Kanipalstoja selaillessa tuli useamman kerran ilmi, että paras mahdollinen pari olisi leikattu uros ja nuori naaras. Meidän poika on leikattu ja tämä tyttökani on nuori, vain 7 kuukauden ikäinen. Hyvät optiot siis!

Tyttökani onkin aivan valloittava persoona! En ole koskaan nähnyt näin pelotonta ja rohkeaa kania. Se tutkii uteliaana kaikki nurkat, hyppää sohvalle ihan viereen istumaan, eikä väistä edes lapsia vaan menee uteliaana haistelemaan. Se on hurjan nälkäinen ja tulee jalkoihin kerjäämään ruokaa ja eilen illalla yllätettiin se keittiön pöydältä nakertamasta mun tulppaanikimppua! Siis aivan uskomaton tyyppi! Siitä se pokkana pompotteli puusohvan kautta alas ja meni lattialle makoilemaan, herätäkseen taas vartin päästä ylös ja takaisin sohvan kautta pöydälle.
Tämä tyyppi on siis aivan ihanteellinen lapsiperheen kani, rohkea ja puuhakas <3 Sen yleisilmekin on tuollainen utelias ja virkeä!

Mutta.
Kanien tutustuttaminen ei mennytkään ihan putkeen. Tämä meidän poika, joka alistui vuosien ajan kolme kertaa pienemmälle tyttökanillemme, ei hyväksykään tätä kokoistaan tyttöä, ei sitten millään. Täällä on nyt todistettu monta rajua tappelua, kun karvat pöllyää ja molemmilla on korvassa haava! En ole näin raivoisia valtataisteluja aikaisemmin nähnyt, nämä ottavat aivan tosissaan ja käyvät hampaat tanassa toistensa päälle heti kun näkevät toisensa. Ei auta vieras maaperä, ei stressaaminen kuljettamalla yhteisessä boksissa. Olen aivan hämmästynyt siitä, että tämä meidän tossu kaniherramme onkin noin jäärä ja reviiritietoinen! Lisäksi minua säälittää, että se joutuu näin keski-ikäisenä vielä ottamaan noin rajusti yhteen ja taistelemaan oman tilansa puolesta.

Meillä on vielä yksi konsti takataskussa, mutta jos ei se toimi, niin meidän on todettava tappiomme ja laitettava tämä ihastuttava kanityttö eteenpäin. En halua, että kumpikaan kaneista joutuu elämään häkissä, edes öisin, kun ne kokonsa puolesta tarvitsevat paljon tilaa ja liikuntaa. Enkä todellakaan halua, että jompi kumpi stressaa itsensä hengiltä jatkuvan valtataistelun vuoksi. Pitäkää peukkuja että meidän kikkakolmonen toimii ja kanit alkavat sietää toisiaan! Me niin haluttaisiin kaksi onnellista kylkimyyrystä näistä jättiläisistä <3