torstai 11. huhtikuuta 2013

Sydämiä ja raitoja

Uusia ompeluksia taas vaihteeksi.

Poika nukkui tänään pitkästä aikaa 2,5 tuntia päiväunia sen reilun 30 minuutin sijaan. Ei haittaisi, vaikka tämä rytmi jäisi pidemmäksikin aikaa päälle. Toiveajattelua tiedetään. Pian se jättää ne lyhyetkin päiväunensa pois, jos on yhtään niinkuin siskonsa, joka ei ole nukkunut päikkäreitä sen jälkeen kun täytti 2 vuotta. Mitä nyt satunnaisesti autoon hetkeksi.

No niin, asiaan. (Nyt välittömästi tuli mieleen, että tarttuuko kertomistapa? Siis kun isähenkilö on käsittämätön jaarittelija, sen kertomukset poimuilee ihan minne sattuu; asiasta viidenteen, josta tulikin mieleen, että serkun kummin kaimalla oli autotallissa, joka on sininen, niin sellainen samanlainen...jne. Ja minua on niin joskus ärsyttänyt ja olen tokaissut -Niin, ja asiaan?! Tytär on ihan samanlainen sepustaja, mutta eihän minustakin kohta tule sellaista???!! Katsokaa nyt kuinka tämäkin juttu lähti ihan sivuluisuun!)

Nyt. Asiaan. Koskapa taloutemme nuorempi mieshenkilö nukkui hyvänmittaiset päiväunet, on minulla ollut aikaa ommella ja tuhota kangaspinoa.


Ensin tein pojalle pussishortsit kesään. Sydänfroteeta ja resoria, helppo ja söötti. Menee ne nyt jo kotipöksyinä tai sukkahousujen kanssa. Mutta mukavampi olisi jos se kesä tulisi silleen pikaseen, että näitä pääsee käyttämään.
On noi nilkkasukat aika nolot shortsien kanssa näillä pienilläkin miehillä :D



Itselleni tein Noshin harmaa-luonnonvalkoisesta raitatrikoosta t-paidan. Kaava on Ottobre 2/2013 summer basic. Tuo trikoo on ihanan pehmeää ja väreiltään "lämmintä", tykkään tosi paljon. Kaavakin on loistava. Lyhensin (koska kangasta oli niin vähän) alareunasta 5cm ja tein siihen erillisen "resorin" samasta kankaasta ja sain sillätavalla vähän lisää pituutta helmaan.

Joo, huomasin. Ihan yhtä tyhmältä näyttää sukat minullakin lyhyiden lahkeiden kanssa, heh.







Haaveena olisi ehtiä viikonloppunakin ompelukoneen ääreen, mutta katsellaan!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)