tiistai 29. lokakuuta 2013

Ongelma

Ja siis tosi paha ongelma. Kauhea suorastaan. No ei. Mutta voisitte silti auttaa ja kertoa mielipiteenne tähän pieneen, mitättömään eikä niin maata kaatavaan ongelmaan.

Eli. Torstaina on päiväkodissa valokuvaus, jonne kiikutan eskarin lisäksi myös suuttujan sisaruskuvaan. Viime vuonna puin lapset "samiksiin" eli miikkareiden ruskeavalkoisiin pilviin. Ongelma on; laittaakko tänäkin vuonna lapset samiksiksi eli saman kuosisiin vaatteisiin vai kenties vain samanhenkisiin vaatteisiin? Koska mahdotontahan olisi pukea lapset aivan erilaisiin vaatteisiin, hehheee.

Vuosi sitten otettu sisaruskuva ja pienet palleroiset

Sama kuosi: ompelin Aarrekidin avaruusmatka trikoosta tytölle tunikan ja pojalle paidan ja housut. Ne on tosi söpöt ja jopa eskarilainen tykkäsi tunikastaan ja lupasi sen laittaa kuvaukseen päälleen. Näistä huokuu lapsekkuus ja lapsenmielisyys, mikä on mielestäni kivaa vielä tämän ikäisillä. Lisäksi näistä äitihenkilön ompelemista vaatteista jäisi mukava valokuva muistoksi.

Sama tyyli: löysin tänään Lindexiltä aivan ihanat mustavalkoiset, juhlavammat, rock-henkiset vaatteet. Tytölle hihaton pallomekko ja pojalle t-paita ja liivi. Näitä en ole lapsille edes näyttänyt, mutta tiedän että pinsessa hellin ihastuu mekkoonsa ikihyviksi ja haluaa ehdottomasti tämän päälleen ja mieluiten heti. Ja näille tulee varmasti käyttöä parin viikon päästä juhlissa ja tietysti muulloinkin.

Aarrekid -trikoiset samikset?


 

Vai rock-henkiset Lindexit?







Miten voi olla näin vaikeaa päättää ihan yksinkertaista asiaa? 



 

4 kommenttia:

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)