lauantai 28. helmikuuta 2015

Lapsen kanssa

Tyttö halusi osallistua äitihenkilön ompeluihin, muttei millään keksinyt mitä ompelisi.

Tämä on pienestä asti ollut sellainen käsillä tekevä lapsi. Aina se on tykännyt näpertää ja askarrella. Muistan kuinka se kaksivuotiaana pujotteli keittiön pöydän ääressä pienenpieniä helmiä kumilankaan ja teki koruja. Piirtäminen, maalaaminen ja kaikenlainen askartelu on sen juttu, johon upotessaan saattaa vierähtää tunti-pari. 

Nyt se tarttui omaan tilkkupussiinsa ja alkoi levitellä ja katsella kankaita, ja niinhän se idea pian syntyikin. Pehmolelutehdashan siinä käynnistyi! Itse annoin ideaan pieniä lisävinkkejä, kuinka leluihin voisi leikata valmiita kankaissa olevia kuvia ja laittaa ripustuslenkin.

Sisällä on pehmoinen vanutäyte ja ripustuslenkit ovat rullautunutta trikoon reunaa. Näitä on kiva ripustaa koulureppuun tai avainrenksuun roikkumaan! Saisinkohan minäkin yhden, minulta puuttuu autonavaimista avaimenperä ja tällainen pehmeä olisi siihen juuri hyvä.
Tällaisia niistä tuli. Aika söpöjä minun mielestä!




Tytön tehdessä avaimenperiä, ompelin minä tytölle toisen peplumin. Edelleen, kaunein kaava ikinä ja yhdistettynä tähän herkkään höyhen-trikooseen, niin kyllä, ihana ihana pusero on tässä!





Tästä Pitkät piuhat -trikoosta tyttö on halunnut jo pitkään puseron. Itse miellän tämän hyvinkin poikamaiseksi kuosiksi, mutta kun tyttö kerran pyytää...niin ompelin sitten peplumin lisäksi toisenkin puseron.


Ja joo, en silittänyt, koska meidän kodinhoitohuoneen remontti on vieläkin vaiheessa, eikä silityslaudalle ja -raudalle ole vielä paikkaa. Koittakaa kestää ryppyiset kuvaukset vielä hetken.


Kaavana Toucan, koossa 128 ja helmaan lisäsin kapeaa pitsinauhaa tuomaan vähän tyttömäisyyttä.



 


Ihanaa, kun meillä on jo noin iso ja taitava lapsi, jonka kanssa voi yhdessä puuhailla kivoja juttuja <3  




perjantai 27. helmikuuta 2015

Jätskiperjantai!

Äitihenkilöä vähän ompelutti. Tuli vaatetta kuin tuutista. Niinku oikeesti.

Verson puodin Tuutit-trikoosta syntyi tällä kertaa tällaisia vaatteita. Viimekerralla ompelin tytölle NÄMÄ, tälläkertaa oli Suuttujan vuoro saada tuuteista tällainen setti. 

Tuhosin isähenkilön vanhat farkut ja leikkelin niistä pojalle Ultimate Casual -kaavalla 104 kokoiset farkut. Tein raitaresorista pitkät resorit lahkeensuihin ja vyötärölle, ne vaan on niin parhaat ja vieläpä kivan näköiset. Kapeat lahkeensuut sujahtaa helposti saappaisiin eikä rekkamiehen hymy loista korkean vyötäröresorin ansiosta.


Taskut on tuollaiset jättisuuret, päälleommellut eli helpot toteuttaa. Nyt mahtuu kaikki aarteet mukaan! Ukkeli onkin kuljeskellut tänään reteesti kädet taskuissa, heh.


Farkuille tuli kaveriksi vinoraitatrikoosta pusero, johon ompelin tukikankaalla vahvistetut Tuutti-kankaasta leikatut jätskit rintaan. Ja tietysti päähän keikkumaan cooli ruttupipo!




Isosisko totesi, että näyttää ihan skeittarilta! Silleen hyvällä tavalla.

Paksu farkku kestää pienen miehen autojen perässä konttailut hyvin ja näitä onkin tarkoitus ommella lisää kevääksi ja kesäksi piharymy-housuiksi.


Pääntiellä on samaa raitaresoria, kuin farkkujen lahkeensuissa ja vyötäröllä.


Jätskipaidassa on helppo hymyillä. Vielä helpompaa on hymyillä jätski kädessä. Onneksi sekin toteutui, kun saatiin kivoja kavereita kylään jätski-lettu-brunssille!




Ihanaa perjantai-iltaa kaikille! Syökää jätskiä!





keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Iltapiirakka

Lapsiperheen arki-iltojen iltapalat ovat usein nopeita, helppoja ja, noh, kiireisiä. Jugurttia, hedelmiä, voileipiä, muroja, kuulostaako tutulta? Meillä ainakin lapset ovat iltaisin päivän puuhista väsyneitä ja alkavat vetkuttelemaan ja känkkäämään, silloin ei jäädä leipomaan tai valmistamaan sen suurempia iltapaloja, vaan tungetaan jugurttia naamariin ja pyritään saamaan lapset pian petiin.

Nyt hiihtolomalla ei ole kiire laittaa lapsia ajoissa iltapesuille ja nukkumaan, vaan voi rauhassa leipoa kivan suolaisen piirakan ja nautiskella sen teekupposen seurana.

Tämäkin oli toki helppo ja nopea valmistaa, mutta täytyy siihen laskea liki puolen tunnin uunitusaika päälle kuitenkin. Ei siis meidän arki-iltapalaa.




Tässä ohje tällaiseen allergiapiirakkaan. Suluissa maidoton vaihtoehto maitoallergisille.


Gluteeniton kinkkupiirakka


Pohja:

1dl perunasosejauhetta (varmista että on maidotonta)
2dl Pirkka gluteenitonta jauhoseosta
1dl sulatettua voita (sinistä Keijua)
1dl kevytkermaa (Oatly kaurakermaa)
1tl suolaa 
1tl leivinjauhetta

Täyte:

Paprika
Sipuli
200g kinkkusuikaleita
2tl grillausmaustetta
0,5tl suolaa
1dl kevytkermaa (Oatly kaurakermaa)
1prk ranskankermaa (Oatly ruokaan fraiche)
1,5dl juustoraastetta (voi jättää pois tai käyttää lampaanmaitojuustoa raastettuna esim. Manchego)
1 kananmuna

: Paloittele sipuli ja paprika ja lisää kinkkusuikaleiden kanssa hetkeksi öljytylle paistinpannulle paistumaan ja pehmenemään. 

Tee pohja. Laita gluteenittomat jauhot, perunasosejauhe, suola ja leivinjauhe kulhoon ja lisää sulatettu voi. Lisää vähitellen kevytkerma ja nypi taikina sormin tasaiseksi. Tästä pitäisi tulla sellaista vähän kuivahtaneen muovailuvahan tuntuista. Voitele piirakkavuoka ja painele taikina vuuan pohjalle ja reunoille. 

Vatkaa kananmuna, kevytkerma, ranskankerma ja juustoraaste sekaisin. Lisää suola ja grillausmauste. Kaada kinkku-kasvispaistos piirakkapohjalle ja valuta muna-kerma-juusto -plörö siihen päälle. Paista 200-asteessa uunin keskitasolla 25 minuuttia.






Isähenkilökin tykkäsi tästä ja täytyy sanoa, etten itsekään huomaa mitään eroa tavalliseen kinkkupiirakkaan. Oikein mehevää ja maistuvaa allergiapiirakkaa ja täytteiden kanssahan voi soveltaa ihan mielin määrin.

 Tämä toimii sellaisenaan iltateen kanssa tai vaikkapa seuraavana päivänä lounaana tuoreen salaatin kaverina! 








tiistai 24. helmikuuta 2015

Eipä vähän jäätävä homma

Nimittäin siivota molempien lasten vaatelipastot JA lelutlaatikot! Tuloksena kaksi isoa Ikean kassillista liian pieniä tyttöjen ja poikien vaatteita sekä yksi jättikassillinen leluja ja pelejä, phuuuh!




Ja jäätäväksi tämän tekee se, että meidän pieni tyttö on kasvanut jo niin isoksi, että se laittoi sivuun kaikki sille ennen niin rakkaat lelunsa. Kaikki pienet Disneyn prinsessat ja minit My Little Ponyt tarvikkeineen. Tottahan se on, ettei se ole niillä aikoihin enää leikkinyt, mutta silti, niisk. En kestä. Se on vasta ekaluokkalainen. Myös osa pehmoleluista ja vauvanuket nukenvaatteineen se tylysti laittoi kirppiskuormaan.
(Onneksi se säilytti kuitenkin vielä Littlest Pet Shopin eläinhahmot ja Barbiet <3) 



Lelujen tuotot lupasin tietysti lasten käyttöön. Niillä rahoilla he saavat sitten ostaa uusia mieluisia juttuja. Tyttö on jo pidempään leikkimistä enemmän askarrellut, virkannut ja tehnyt kumirenksukoruja ja helminauhoja. Käsillä tekevä, niinkuin äitinsäkin.



Nyt pitäisi vielä kaivaa ulkovaatteet, pipot ja hanskat esiin ja käydä ne läpi pieneksi jääneiden osalta ja myllätä tämän äitihenkilön vaatekaappi läpikotaisin! Huhhei!

Sitten eikun kirppispöytää varaamaan, en nimittäin mitenkään jaksa kuvata ja kirjoittaa pikkutarkkoja selostuksia jokaisesta vaatteesta face-kirppiksille. Kun yhdellä kirppiksellä saa myydä vain näitä tiettyjä merkkejä ja toisella vain noita, ja kaikissa ryhmissä on tietenkin eri säännöt ja ohjeistukset. Plus se kauhea postitusrumba, ei kiitos.

Kävi tosin mielessä, että pitäisikö pitää keväällä joku pihakirppis, mutta epäilen tuleeko sellaiseen riittävästi porukkaa? Ts. liikkuuko nuo uuteen osoitteeseen vai raahaanko ne vaan turhaan pihalle ja esille, vain viedäkseni ne takaisin säilöön. Onko kellään kokemusta pihakirppiksen järjestämisestä? Mitä pitäisi ottaa huomioon? Vinkit kehiin, kiitos!


Mutta hei, nyt on vaatekaapeissa ihanan väljää ja äitihenkilö voi ommella lisää keväisempiä vaatteita lapsille!




tiistai 17. helmikuuta 2015

Suusta-suuhun -resepti

Sain viikonloppuna ohjeen marjapiirakkaan ystävältäni Nealta, joka taas sai tämän ystävältään Kristiinalta.

Ja mikä meitä kaikkia kolmea naista yhdistää?
-Kananmuna-allerginen lapsi.

Joten nyt minä jaan sen, (tavoilleni uskollisesti hieman tuunattuna,) teidän kanssanne!

MARJARUUDUT
(Munaton-maidoton-vegaaninen)

4dl vehnäjauhoa
1dl sokeria
2rkl fariinisokeria
1tl vaniljasokeria
2,5tl leivinjauhetta
1dl sulatettua maidotonta margariinia
2,5dl omenanehua
3dl pakastevadelmia (tai nitä vaan marjoja mitä pakastimesta löytyy!)

:Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon omppumehu ja sulatettu margariini, sekoita tasaiseksi, itse vatkasin taikinan sähkövatkaimella. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille tai uunivuokaan ja ripottele hieman sulaneet marjat päälle. Paista uunin keskitasolla 200-asteessa n. 25-30 minuuttia. 



Tästä voisi marjat poisjättämällä tehdä (kerma)kakkuunkin pohjat, niin kuohkea ja hyvä tämä oli koostumukseltaan!


Isähenkilö kehui maukkaaksi ja tyttö veti samalta istumalta kaksi palaa, joten olettaisin hyväksi! Se itse allerginen ei suostunut edes maistamaan, mutta se kuuluu luonnetyyppiin ja uhmaikään enemmän kuin piirakan ominaisuuksiin, heh. 


Kiitos ohjeesta Nea ja Kristiina! :) 



ps. TÄÄLTÄ löytyy se Kristiinan ohje!

maanantai 16. helmikuuta 2015

Paratiisi-Maija

Nyt löytyi tämän äidin suosikki! Nimittäin uusimman Ottobren Peplum-puseron kaava. Tämä on niin kauniin mallinen!



Nämä Maijat on jotenkin tosi söpöjä mekoissaan ja sisäänpäinkäännetyissä jalkaterissään. Ja minuun iskee lastenkuoseissa kaikki valkopohjaiset kankaat (kuten se Hukka, Hattarakekkerit ja Kuokkavieraat). Itselläni vähän vierastan vaaleapohjaisia tai väljäkuvioisia kankaita, koska; "läski-efekti". Mutta lapsilla nämä on vaan ihania!


Ja miten tämä tunika onnistuikin ihan kaikin puolin! Voi tätä onnistumisen iloa. Harvoin sitä saa aikaiseksi täydellisesti itseä miellyttävän lopputuloksen. Yleensä aina on joku pieni kohta; sauma, tikki vinossa tms. jonka itse huomaa (mutta kukaan muu ei) ja se häiritsee.




Ainoastaan kuviossa häiritsee hieman, kun leikatessa syntyy noita päättömiä Maijoja. Ja se, kun helman ompeleella puhkoin yhden silmät. Iih!






Tyttökin onneksi tykkäsi uudesta puserostaan ja tilasi parista muustakin kankaasta tällaisen, jee! Se vielä kelpuuttaa äitihenkilön ompeluksia!
Sillä kun on nykyään aina pillifarkut tai leggarit ja joku (neon-leopardi-ailavjuu -teksti) pusero, hpmh. Mekkoja se ei käytä ollenkaan, eikä hameitakaan mielellään. Ymmärrän kyllä, ettei tunnu kivalta tunkea sitä helmaa ulkohousujen sisään monta kertaa päivässä, mutta toivon, että sille kesällä taas kelpaa muutkin kuin pillihousut. Tämän mallinen pusero on onneksi kivan näköinen myös niiden housujenkin kanssa.




Täällä on vietetty tänään auringonpaisteista siivospäivää, tästä on hyvä aloittaa uusi viikko! 

Eilen ja tänään innostuin tarttumaan taas maalitelaan ja niin kodinhoitohuoneen remontti otti taas harppauksen valmiimpaan suuntaan. Nyt siellä on jo lattia ja seinät valmiit, enää vähän putkitöitä, ikkunan kotelointia ja sähköjen vetoa valaisimia varten! Niin ja tietysti sinne pitäisi kantaa pesukoneet ja kaikki muut. Mutta hyvältä näyttää jo!


Reipasta ja auringontäyteistä alkanutta viikkoa teille kaikille! 




sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Tuunauskirja

Sain joululahjaksi tällaisen hauskan Katja Rinkisen kirjoittaman kirjan; Sormustin ja sorkkarauta.
Kirjasta löytyy 40 erilaista tuunausideaa Parolan asemalta ihanine kuvineen ja selkeine ohjeineen, tykkään! 

Tässä on todella monta toteuttamiskelpoista ideaa, ihan sormet syyhyää jo kaikista jutuista mitä keväämmällä tahdon kokeilla. 



Tässä oli mm. kokeilemisen arvoinen idea tehdä vanhoista kiiltokuvista tyynyliinoja lasertulostimen ja asetonin avulla! (Voi nyyh, miksi meidän tulostin on vaan perus mustesuihkutulostin!!)

Toinen kiva ja ekologinen idea oli "tapetoida" seinä vanhoista kirjoista revityillä sivuilla. Kuinka hauska tällainen seinä olisi esim. vessassa yhtenä tehosteseinänä?! (Jos tapetoitu seinä olisi vaikka pöntön vieressä, niin voisi lukea samalla runon tai pari, hih) Tämä on ehdottomasti kesämökki-settiä!


Vanhoista hehkulampuista tehty roikkuva led-valaisin ja uudelleen pinnoitetut paperipussit, joista tulee käsittelyllä paremmin käyttöä kestävät. Nämä olisi niin hienot kasvihuoneessa  tai kesähuoneessa!! Tahtoo!


Lisäksi tässä oli huippukiva ohje miten tehdään vanhasta puuvillaisesta tyynyliinasta led-valaisin!


Kirjan lopussa on vielä luettelo siitä, mistä kutakin projektissa tarvittavaa materiaalia on saatavissa, erittäin kätevää ja säästää paljolta googlettelulta! -Sinooperi here I come!


Onko kukaan teistä lukijoista lukenut tätä kirjaa tai jopa toteuttanut jotain näistä jutuista?


perjantai 13. helmikuuta 2015

Kamera

Mikäli ette ole huomanneet, on minulla ollut lastenvaaterintamalla viimeaikoina hyvinkin niukkavärisiä kankaita ompelussa. Musta, valkoinen ja harmaa, terästettynä pienillä yksityiskohdilla on ollut tämän talven "juttu". Siispä tilasin Noshilta jo tovi sitten tätä kivaa harmaata kameratrikoota Suuttujaa ajatellen.

Peruspertsa-setti siitä sitten tuli. Ei kikkoja, vanhoilla tutuilla kaavoilla. 


Yhdistin sen tähän musta-valkoiseen kapeaan raitaan saaden tahtomattani aikaan pyjama-fiilarit. Äh.



 Mutta pojan päällä ne näyttää onneksi kuitenkin päivävaatteilta eikä yöpuvulta.



Instagramissa minua seuraavat näkivätkin tämä kuvan jo toissapäivänä.
Äitihenkilö nimittäin löysäsi liekaansa vähän ja antoi pojan syödä lounaaksi eineksiä (niitä harvoja mitä se ylipäätään allergioiden vuoksi pystyy syömään...) ja vieläpä olohuoneessa retkeillen!




Instagramissa minua voi muuten seurata nimimerkillä PALANUTTA, tervetuloa sinnekin kurkkimaan!



Oikein mukavaa ja rentoa viikonloppua kaikille!


torstai 12. helmikuuta 2015

Iiik! Ääääää! Kevät! Tule-tule jo!

Olipa aivan ihanat pari aurinkoista päivää ja kylläpä piristääkin tuo valo ja räystäistä tippuva vesi!

Toinen huomio samasta aiheesta; kyllä vaan siisteyttä rakastavan ihmisen tunnetila järkkyy kaikista näistä lisääntyvän valon aiheuttamista näköhaitoista (lue; pöly, sormenjäljet, likaiset ikkunat jne.) täällä kotona. Auts! Rätti käteen siis vaan ja ikkunanpesusäitä odottelemaan.

Ajelin tiistaina Suuttujan kanssa Ikeaan tutkailemaan keväisiä juttuja. Tarkoituksena oli ostaa yrttejä ja siemenpusseja ja tietenkin purnukoita edellämainituille. Siemeniä en löytänyt vaikka kuinka pyörin viherosastolla (ihania uutuuksia siellä!) ja hetken haisteltuani yrttikärryä, jätin nekin ostamatta. Ihan vaan pälkähti sellainen ajatus päähän, että ehkä aika moni muukin on haistellut (ja kenties jopa yskinyt/aivastanut/hipelöinyt) niitä syötäväksi tarkoitettuja yrttejä. (Miksei niissä ole muovia ympärillä niinkuin ruokakauppojen salaateissa ja yrteissä?)
Taidan hakea siemeniä ja kasvattaa nekin ihan alusta asti itse. 

Löysin kuitenkin ihania kärryllisiä krookuksia ja narsisseja! Pakkohan niitä oli muutama napata kärryyn. 


Kävin eilen auringon paistaessa seisoskelemassa tuolla piharakennuksessa ja aivan villejä suunnitelmia sainkin päähäni! Melkein itseäkin hirvittää moiset ajatukset! Toiseen päähän rakennusta haluaisin kesähuoneen/grillauspaikan ja toiseen päähän pihasaunan pukuhuoneineen! Voe mahoton :D Ja molemmat on vieläpä melko toteuttamiskelpoisia ideoita! (vaatisi tosin ehkä jonkun lottovoiton...)

Näin jo sieluni silmin tuon kesähuoneen valmiina ja meidät sinne kesämekoissa nautiskelemaan hellepäivästä. Grillausta ja kuplajuomaa, vaahtokarkkeja ja viirinauhoja, vähän musiikkia ja iloisia ihmisiä. Kyllä! Kylläkyllä!

Ensin se pitää tyhjentää kaikista isähenkilön työkaluista ja roinista ja maalata kauttaaltaan sisältä. Pariovet olisi kiva vaihtaa ikkunallisiksi ja yhden ikkunankin sinne tahtoisin asentaa valoa tuomaan. Hyllyä tuohon, pöytää tuohon ja pari naulakkoa, kukka-amppelit ja kaislamatto ja ja ja..! Kesä, tule tule jo!




Eihän tässä voi kuin päätellä, että jollei mökkikuume niin tuunaus ja remonttikuume iskee kuin lekalla päähän näin alkukeväästä! 



 




sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Ketku & Rötkö

Aka Ompelun uhrit.

Vietin hyvin mummomaisen lauantaipäivän eilen. Aloitin aamupäivällä kankaiden leikkomisen ja lopetin vasta illansuussa ompelun.
Istuin siis hyvinkin tiiviisti alakerrassa, kuunnellen Tauskia ja Loiria, juoden limpparia ja syöden suklaata. Niin ja siis ommellen.


Eli tavallaan Suuttuja ja sen sisko oli vähän paitsiossa, kun äitihenkilö vaan ompeli. Ja kehtasi vielä pyytää pukemaan uudet puserot ja poseeraamaan. Tässä tulos. No itsepähän pyysin, heh.






Piirtelin kaavat uusimmasta lasten Ottobrestä myös näille pienille ihmisille. Suuttujalle tein Smart Guitars -kaavalla 110 kokoisen puseron. Lisäsin vaan hupun ja helmaan resorin. Hupun vuori on samaa Noshin mintunvihreää trikoota, kuin NÄMÄ housut, joten saatiin taas lisää yhteensopivia vaatekappaleita nuorenmiehen lipastoon.

Mustavalkoinen joustocollege on tilattu Metsolan alesta viime syksynä. Nyt vihdoin sain inspiksen tehdä siitä jotain. 




Keskelle leikkasin Viljamin Puodin Kuokkavieraat -trikoosta kaksi hahmoa ja takapuolelle yhden. Silitin tukikankaan nurjalle ja tikkasin reunoista siksakilla. Kivasti antaa ilmettä muuten tylsään peruspaitaan!







Tytöllekin löytyi tosi kivoja puserokaavoja tästä lehdestä, nyt piirtelin Toucan -kaavat koossa 128. Tyttö sai itse valita kuvan ja resoreiden värin. Kaavasta poikkesin sen verran, että laitoin helmaan ja kädenteille resorit tytön toiveesta.



Tyttö valitsi Verson Puodin Paratiisi-Maijasta tytön ja kukan paidan etumukseen. Nämä on niin söpöjä kyllä!



 Suuttujan puseroon tuli niin pitkät hihat, että käänsin resorit kaksinkerroin. Onpa tuossa kasvunvaraa muutenkin vielä ja hyvä niin!




Huomasin vasta näitä kuvia katsoessa, että tuohon hupun keskisaumalle kohdistui vahingossa aika hauskasti nuo sahalaidat!




Loput ompelupäivän tuotokset esittelen teille myöhemmin. Eiköhän tässäkin ollut riittävä pläjäys kuvia tälle erää!


Kivaa sunnuntai-iltaa kaikille!