Hermoriekaleita keräilemässä

Täällä tapahtui heti uuden vuoden alettua, eli aika tarkalleen viikko sitten, tämän äidin hermoromahdus. 

Olin itse lähes koko lasten joululoman ajan töissä, minulla oli vain kolme vapaapäivää jouluna kun koko muu perhe vietti joululomaa. Siis sanan varsinaisessa merkityksessä lomaa. Kun sitten perhe oli palannut arkeen; kouluun ja työhön, vietin itse vapaapäivää siivoillen keskikerrosta viikonlopun jäljiltä kuntoon. Löysin kuistilta mm. kolmen viikon takaiset kinkkurasvaiset astiat... Kolmen pyykkikoneellisen, tiskikoneellisen ja imurin pölysäiliön tyhjentämisen jälkeen erehdyin viemään vinttiin jo aikaisemmin pakkaamani joulukoristeet. Virhe!

 

Olin siis vieraillut yläkerrassa, lasten valtakunnassa, viimeeksi ennen joululomia ja silloin siivonnut ja vaihtanut lakanoita siellä. Yläkerta on ollut aika kaaoksessa muutenkin, kun siellä on sivuvintin remontti käynnissä, mutta se mikä näky minua odotti oli jotain aivan järkyttävää! Löysin ainakin 5 paria sukkia, kylpypyyhkeen, huppareita, yöpukuja ja muita erinäisiä vaatekappaleita ripoteltuina lattioille. Saldona oli myös yksi tyhjäksi nuoltu piparipurkki ja muovipussillinen roskia. Sänkyjen alla ja seinien vierustoilla kiersi ranteenpaksuiset villakoiravanat ja porin matin ympäristö oli polttopuuroskien ja tuhkan peitossa. Tyypit oli todellakin viettäneet lomaa! Harmi, etten hoksannut ottaa kuvia silloin. Olisin voinut tehdä sellaisen ENNEN ja JÄLKEEN -äidinraivon postauksen!

Voi kyllä minä niin mieleni pahoitin. Pienen avautumisen ja raivon vallassa vietetyn parituntisen päätteeksi saatoin alentua uhkailemaan perhettä kasvispihveillä ja yläkerran valtaustoimilla.

 

Mutta tiedättekö mitä? Kävin äsken taas yläkerrassa ja siellä oli edelleen siistiä. Lattioilla ei lojunut  mitään tavaraa, vaatteita eikä roskia. Eli kevyt raivaus (vein puolet lasten tavaroista vinttiin!), uhkailu ja yhden illan kotiaresti taisi ainakin hetkellisesti toimia. 

Lohduttakaa minua ja kertokaa, että teilläkin käy välillä näin? Pms -peikko täällä marttyyrina raivoaa ja uhkaa karkottaa perheen pihalla tönöttävään asuntovaunuun asumaan...

 

 Tänään katsoin Netflixistä jakson Marie Kondoa ja taas tuli ihan hinku alkaa tyhjentämään kaappeja ja heittämään tavaraa pois (lähinnä kaikkien muiden eikä suinkaan omiani). Tosin luulin, että KonMarituksessa on tarkoitus päästä vielä pelkistetympään ja suorastaan askeettiseen lopputulokseen ja yllätyin kun jaksossa olevan perheen taloon jäi niin paljon vielä omaan silmään ylimääräisiä kalusteita ja esineitä. 

Tosin siinä missä Marie Kondo opettaa luopumaan esineistä ilon kautta, on minulla taipumusta survoa tavaroita jätesäkkeihin vähemmän iloisella mielellä :D Seuraavaksi lähtee kolmatta päivää puuhellalla nakottanut kahvipannu, jonne kahvinpurut on todennäköisesti palaneet jo kiinni...

Joku hotelliviikonloppu voisi tehdä hyvää tähän saumaan? 

Lupausten pitämistä

Tammikuu on luvattu "paranna tapasi" -kuukausi. Tammikuussa tehdään uudenvuodenlupauksia, pidetään tipattomia, osallistutaan vegaanihaasteeseen ja tehdään ryhtiliike. 

 

Olisin voinut luvata paljonkin. Esimerkiksi pitää somehiljaisuutta, olla enemmän läsnä. Lenkkeillä ja ulkoilla enemmän. Vähentää lihansyöntiä ja opetella kokkaamaan uusia ruokia. Opetella uusia taitoja ja ylittää itseni jossakin asiassa. Aloittaa uusi harrastus tai osallistua työväenopiston kurssille.

Mitä minä sitten lupasin? En tavallaan mitään, mutta päätin osallistua kyykkyhaasteeseen. Ihan vaan ilon ja hauskuuden vuoksi. Ja tiedättekö mikä on ollut ihaninta näiden muutaman haastepäivän aikana? Se, että lapset ja puoliso lähtivät haasteeseen mukaan. Haasteesta tulikin minun yksinpuurtamisen sijaan koko perheen haaste. 

 

Kyykkyhaasteessa siis kyykätään päivittäin, joko kaikki kyykyt kerralla tai ripoteltuina pitkin päivää. Enimmäisenä päivänä kyykkyjä tehtiin 50, seuraavana 55 ja kuukauden viimeisenä päivänä kyykkyjä tehdään 250! Itse olen tehnyt kyykyt parissa osassa, tänään on haasteen yhdeksäs päivä ja kyykkyjä tehtiin 100. Vaikka kyykkyjen määrä kasvaa niin kyykkääminen on nyt jo helpottunut eikä jalat ole ensimmäisten päivien jälkeen enää tuntuneet puupökkelöiltä.

 En odota haasteelta mitään "tuloksia", muuta kuin hyvää mieltä ja hauskaa pientä kilpailua perheenjäsenten kesken siitä kuka on ensimmäisenä tehnyt koko päivän kyykyt. Lapset ovat muutaman kerran unohtaneet haasteen ja illalla sitten muistaneet sen ja tehneet koko päivän kyykyt yhtämittaa. Tai pahimmillaan kyykkäys on muistunut mieleen vasta seuraavana päivänä, jolloin on ollut tehtävänä edellispäivän kyykkyjen lisäksi myös saman päivän kyykyt. Mutta sitkeästi lapset pysyvät mukana ja meillä oli jo puhe helmikuun haasteesta, joka voisi olla joko lankutushaaste tai vatsalihashaaste!

Teittekö te mitään uudenvuodenlupauksia tai otitteko haasteita tammikuulle? 

ps. meillä tosiaan kukkii yhä joulutähti ja toinen joulukuusistakin on vielä paikoillaan. Raaskisikohan siitä luopua viikonloppuna...

Minulta kysytään usein mikä meidät toi tänne

 

Minulta kysytään usein mikä meidät toi tänne pikkukaupunkiin. Tai oikeammin ison kaupungin pieneen kylään. Se on aivan ymmärrettävää. Kysyjä ehkä odottaa saavansa vastaukseksi, että työ, opiskelu tai sukulaiset. Jos nyt ei mikään näistä niin ehkä rakkaus?

No mitä minä olen vastannut kaikki nämä neljä vuotta? Olisi hauska vastata jotain yllättävää, kuulijan shokeeraavaa, mutta ei. Minä olen vastannut, että hintataso. Tylsää, mutta totta.

Me asuimme aikaisemmin vuokrakolmiossa, 70-luvun alun kerrostalossa, kymmenen kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Ilman hissiä, ilman peruskorjauksia...kaksi autopaikkaa ja kerran viikossa saunavuoro. Te ette halua tietää mitä me tuosta kaikesta "luksuksesta" maksoimme kuukausittain. Nyt meillä on pieni talo, omaa pihaa ja asumiskulut vievät alle puolet tuosta aikaisemmasta. 

Seuraavaksi sanon tietenkin myös, että sijainti. Sijainti toi meidät tänne ehkä vielä enemmän kuin hintataso. Olisihan varmasti jossain päin Suomea vielä edullisempaa asua ja elää kuin täällä. Muuttoon vaikutti se, että meiltä ajaa pk-seudulle reilussa tunnissa. Samoin kuin se, että talomme sijaitsee lähellä koulua, kauppaa ja päiväkotia.

Mutta kun olen kysyjille vastannut nyt neljä vuotta, että hintataso ja sijainti toivat meidät tänne, olen huomannut kuulijan kasvoilla lievän pettymyksen. Vastaus on ankea. 

No mikä meidät ihan oikeasti tänne toi? Olisimme voineet asua ahtaasti ja kalliisti Helsingissä, palveluiden vieressä ja pärjänneet ihan hyvin.

Ei ole vain yhtä asiaa, joka meidät tänne toi. Meidät toi  pihalla kauniina seisovat omenapuut. Pieni soma talo täynnä tunnelmaa. Narisevat kapeat portaat. Syreeniaita. Aurinkoinen kesäpäivä ja ennen kaikkea unelma. Unelma onnellisesta kodista, jossa asuu pieni perhe. Sen unelman tavoittelu toi meidät tänne.

Muistan kuin eilisen tuon päivän, jona ensimmäistä kertaa astelin tämän pihan poikki. Oli viikonloppu ja aurinko paistoi. Olimme ostaneet lapsille karkkipussit automatkalle. Minulla oli vaaleanpunainen hame, eikä minua palellut. Se kesä oli lämmin. Ensimmäisenä rakastuin pihaan ja heti perässä tuli pieni mintunvihreä kuisti vanhoinen ikkunoineen ja pitsiverhoineen. Keittiössä oli suloinen pirttipöytä penkkeineen. Vahakangasliina ja vihreä seinäkello. Aika oli pysähtynyt. Niin kellossa kuin talon tunnelmassakin. Kaupoista sovittiin heti. Hetkeäkään en ole katunut. Mitä pidempään olemme tässä asuneet, sitä enemmän olen tähän taloon rakastunut. Tuulessa rämisevään peltikattoon, pihakoivuun ja lautalattiaan.

Oikea tunne on varmasti viha-rakkaus -suhde. Usein manaan liian ahtaita tiloja, kylmää kellarin lattiaa ja remontin määrää. Vielä useammin rakastan niitä. Ihan kuin avioliitto ja se rakas, ärsyttävä puoliso. Mutta silti se osa elämääni, josta en voisi luopua tai lakata rakastamasta.

Ja täällä pikkuisessa talossa me vietetään pian jo viidettä jouluamme, paistetaan pipareita ja fiilistellään omenapuihin satanutta lunta! Aika ihanaa!

Kaiketonta

Meillä oli ilo saada syyslomalla useampanakin päivänä vieraita ja päädyinkin leipomaan kaikille sopivia muffineita! Ja mikä sen parempaa kuin uunista tuleva lämpimän leipomuksen tuoksu kylmänä lokakuisena päivänä. No ei mikään.

 

Suklaamuffinit 

(maidoton, munaton, gluteeniton, vegaaninen)

(24 kpl)

3dl kauramaitoa
1dl sulatettua sinistä Keiju margariinia
3.5dl semper fin mix
0.5dl fariinisokeria
2dl hienoa sokeria
1tl leivinjauhetta
1tl psylliumia
0.5tl soodaa
1 rkl omenaviinietikkaa
1,5dl tummaa kaakaojauhetta

Pandan tummaa suklaata

Kuorrute: 

4rkl kookoskermaa

2 rkl tummaa kaakaojauhetta

1tl vaniljasokeria

tomusokeria niin paljon, että kuorrute on tönkköä, mutta helposti levitettävää. 

 

Tee näin: 

Lisää kauramaidon sekaan sulatettu margariini ja omenaviinietikka. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää maito-margariini-etikkaseokseen. Sekoita tasaiseksi. (Rouhi haluamasi määrä tummaa suklaata ja lisää lopuksi taikinaan, tämä ei ole välttämätön, hyviä tulee ilmankin!)

 

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Nostele taikina kahdella lusikalla paperisiin muffinssikuppeihin. Täytä kupit vain puolilleen koska taikina kohoaa uunisa. Paista muffineita uunin keskitasolla n. 10 minuuttia.

 

Minä kuorrutin osan muffineista ja osan jätin ilman. Näistä tuli meidän ekaluokkalaisen lemppareita ja jossain kohtaa menin jo laskuista sekaisin kun kaveri pyysi aina vain lisää!

Nyt on syyslomat vietetty ja maanantai ja arki painaa taas päälle. Tänään oli tarkoitukseni jatkaa kivaa viikkoa vielä yhdellä päivällä ja tavata ystävä ihanan kahvilan ja kangaskauppakierroksen merkeissä, mutta aamun pakkaslukemia tuijotellessani (-6.8!) totesin, ettei isolle tielle ole asiaa kesärenkailla. Olen siis kuuliaisesti hoitanut rästissä olevia koulutehtäviä ja hyggeillyt kotona viltin alla tämän päivän. 

Mukavaa alkanutta pakkasviikkoa! 

 

 

Palasia syyslomasta

Meillä on ollut tapana laittaa mökki talviteloille joka vuosi lokakuun puolivälin tienoilla. Se on useimmiten ollut aika "viimehetki" koska säät ovat silloin, etenkin öisin, lähempänä talvea kuin kesää. Tänä vuonna lähdettiin mökille viettämään syyslomaa, ensimmäistä kertaa koskaan!  ❤

 

Mökillä oli niin rauhallista ja kaunista. Syysmökkeilyssä on ihan oma tunnelmansa. Levollinen, kun kesän touhut on jo ohi ja samalla hieman surumielinen, kun pitkä talvi on edessä ja sen myötä myös pakollinen tauko mökkeilyssä. 

 

Koirat nauttii aina mökillä rauhasta, koska siellä ei kertakaikkiaan ole mitään haukuttavaa ja vartioitavaa. Oikein huomaa kuinka nekin lepää ja nauttii olostaan tuolla metsänreunassa. Kauhu bongasi terassin alla myyrän ja se olikin hupaisa episodi, kun molemmat koirat into piukassa jahtasi myyrä parkaa. Siis myyrä oli täysin turvassa siellä terassin alla koirien tavoittamattomissa, mutta varmasti pelästyi kahta "hieman" innokasta ympärillä hääräävää tyyppiä.

 

  

 Saatiin nähdä ihania auringonlaskuja ja ruskan sävyjä noina neljänä päivänä. Ulkoiltiin koko perhe paljon, haravoitiin oikein talkoohengessä ja lapset leikkivät ison kuusen alla majaleikkiä. Ai niin, ja pitkästä aikaa tarvottiin tontin ympäri lenkki, ts. metsässä risut naamalla... mutta mukavaa oli! 

 Mökissä taas fiilisteltiin syksyä tunnelmavaloilla ja kynttilöillä, ja tietenkin takkatulen äärellä. Tuvan seinällä olevan hyllykön liitutaullussa oli vielä teksti: Heinäkuu (!!!) joten se piti vaihtaa äkkiä syksyisempään! Vaikka kyllähän tuo meitä taas huvittaa sitten huhti-toukokuussa kun seuraavan kerran tuvan ovi avataan :D

 Minulla oli mukana myös, mulle ah niin tärkeä, sähköviltti. Sen alla nukkua tuuskutin joka yö ja päivisin ulkoilun jälkeen lapsetkin hakeutuivat sen alle lämmittelemään. Ihan huippukeksintö tällaiselle viluiselle!

 

Tyttö ihastui myös tuohon mun peittoon ja sanoi toivovansa joululahjaksi itselleen samanlaisen. Enkä ihmettele, on se niin mukava. Ehkä jouluna kuusen alta löytyy näitä enemmänkin? 

 

 

 Vaihdoin tuvan ikkunaan verhot, kun virkattu verhokappa näytti vähän nuhjuiselta ja kesäiseltä. En siihen hätään löytänyt kaapista kuin tuollaiset ohuet beiget sivuverhot, mutta ne toimitti virkaansa ihan hyvin vaikkei olleetkaan niin syksyiset kuin olisin toivonut. Kauniisti niiden läpi kuulsi syksyn lämmin valo.

 

 Oli ihana herätä aamuisin kun oli vielä hämärää, pihan aamukasteessa hyppeli rastaat ja tuvassa tuoksui kahvi. 

 

 ...ja illalla taas oli pilkkopimeää kun koko porukka käveltiin polkua pitkin savusaunaan ja takaisin. Saunassakin peseydyttiin vain himmeän taskulampun valossa, aika hauskaa!

 Oli kyllä ihanat syyslomapäivät ja hyvillä mielin suljettiin torpan ovi kotiinlähdön hetkellä. Tämä mökkikausi oli huippu, niin lämmin ja kaunis kesä, joka huipentui upeaan ruskaan! 

 

Nyt vuorostaan köllötellään kotona nämä muutamat jäljelläolevat lomapäivät ja otetaan kiinni syksyn telkkuohjelmista. Tämänaamuisten pakkaslukemien myötä tuli todettua, että huomenna tämä äitihenkilö saa kavuta vinttiin kaivelemaan paksumpia takkeja ja kenkiä esille.

Lomatunnelmista syyssateisiin.

Se on lomanjälkeinen sateinen tiistai-ilta. Arki käynnistyy pikkuhiljaa Wilma -viestien kilistessä sähköpostiin ja uusien opintojaksojen käynnistyessä taas. Eilen pms -palelussa, silmäpusseissa ja tihkusateessa mietin jälleen kerran onko mitään järkeä asua ja elää täällä Suomessa. En päässyt yhtään siihen kuuluisaan hygge- ja syksyttely -tunnelmaan! Tänään olen sentään kaivellut kynttiläkippoja esille ja sytytellyt niitä tunnelmaa tuomaan. Kesähuonettakin siivoilin syksyisempään kuntoon, ravistelin lampaantaljat ja asettelin penkkien päälle ja vein krysanteemin pöydälle. Pitää nappailla sieltä syksykuvia ja yrittää päästä tunnelmaan!

Mutta sitä ennen palataan hetki taaksepäin ja meidän niin ihanaan lomareissuun! Reissu oli alkulähtökohdista huolimatta oikein onnistunut, eikä minun tarvinnut kuin kerran turvautua lääkkeisiin sapen kiukutellessa. Sekin oli luonnollisesti omaa syytä, kun ahneuksissani menin syömään iltasella halloumijuustoa ja päälle vielä jäätelöpuikon. Kaikki kiva kostautuu.

 

Hotellivalinta osui taas kerran ihan nappiin! Meillä oli viihtyisä huone, jossa oli erillinen makuuhuone parivuoteella ja keittonurkkaus/olohuone, joka sohville oli pedattu lapsille lisävuoteet. Tässä on ollut ihan totuttelua, kun kukaan ei tulekaan joka päivä tiskaamaan tiskejä ja petaamaan vuoteita :D

Myös hotellin vesipuisto vastasi matkatoimiston kuvia ja oli oikein ihana! Itsehän en luonnollisesti, arkajalkana, syttynyt noihin vesiliukumäkiin, mutta muuten kyllä lilluin altaissa sormenpäät rusinoina. 

 

 

 

Myös hotellin allasalueet olivat siistit ja viehättävät turkooseine aurinkotuoleineen. 

 

 

Mutta se meri. Voi hyvänen aika miten upea se onkaan! Nähtiin taas kerran niin erilaisia ja upeita rantoja, ettei voi edes käsittää olevansa samalla saarella edelleen! Vesi oli kirkasta ja vedenalainen elämä aukesi ihan siinä snorkkelinlasien alla! 

 

 

Tämä kuva on otettu yhdessä suosikkirannoistani, Stavrosissa.  Aallonmurtajalla erotettu, vuorenrinteen katveessa oleva ranta on aivan ihana. Minä en pidä isoista aalloista ja merivirrat pelottaa, mutta täällä on aina tyyntä ja turvallista uida. 

 

Kävimme ensimmäistä kertaa myös Kournas -järvellä. Oli muuten aika hieno, joskin omituinen järvi. Vuokrattiin polkuvene ja poljettiin menemään ympäri järveä. Nähtiin sukeltavia lintuja, turkoosi sudenkorentoparvi, karppeja ja uiva käärme! Vesi oli kirkasta ja niin lämmintä! Ainoa miinus oli se, että alkuun niin kaunis hiekkapohja muuttui syvemmällä saveksi, joten uiminen ei ollut mitenkään miellyttävää. 

 

 

 

 

 Lapset hyppivät sukeltamaan polkuveneen kyydistä, kunnes tosiaan nähtiin se vedenpinnassa uiva käärme. Uimahalut katosivat kummasti molemmilta, hih. Käärme oli siis rannalla päivystävän heebon mukaan ihan vaaraton ja oltiin onnekkaita kun sellainen nähtiin. 

 

Tämä alla oleva kuva on Gialiskarin pikkukivirannalta, joka on varmasti yksi saaren upeimmista rannoista. Ihan pienten lasten kanssa en sinne menisi, sillä ranta on syvä ja äkkijyrkkä, mutta näiden meidän jo taitavasti uivien lasten kanssa se oli ihan paratiisi! Matka rannalle vie vuoriston yli, mutta on ehdottomasti sen arvoinen.

 

 

Tietenkin kävimme myös lähirannalla, Agia Marinassa, jossa meren pohja oli kalliota ja pehmeää hiekkaa. Toisella kerralla siellä  käydessä tuli yhtäkkiä niin kovat aallot, että rantaan nostettiin punainen lippu uimakiellon merkiksi. Se ei silti estänyt meitä nauttimasta rantaelämästä täysillä, päinvastoin tuli tutkittua rantaa ja luontoa ihan eri tavalla kun veteen ei saanut nilkkoja pidemmälle mennä. 

 

 

No niin, tuli siis selväksi, että me uitiin lomalla paljon. Järvessä, meressä ja altailla. Jossakin kohtaa Ig -storyyni päivitinkin, että meillä on loman aikana ollut uikkarit ja hiukset enemmän märkinä kuin kuivina! 

No uimisen ja saarellaretkeilyn lisäksi me luonnollisesti ehdittiin myös syömään kahden viikon aikana monissa eri paikoissa. 

 

Minä tykkäsin erityisesti kaikista rantaan sijoitetuista ravintoloista. Paahteisen päivän jälkeen oli ihanaa tuntea merituuli ja kuulla aaltojen pauhu vielä illallisaikaan.

 

Tunnelma näissä Kreetalaisissa ravintoloissa oli miellyttvävän kiireetön, henkilökunta ei kiirehtinyt korjaamaan astioita heti aterian jälkeen ja joka paikassa tarjottiin vieraanvaraisesti jälkiruokaa ja rakia ennen kuin lasku edes tuotiin pöytään. 

 

 

Maisemat siinä ruokaillessa hivelivät sielua. 

 

 

...ja ruoka oli erinomaista!

 

 

 

 

 

 

Pahoittelen tätä valtavaa kuvatulvaa, mutta en vaan voinut jättää näistä mitään pois. Loman buukkaaminen alkusyksyyn jatkaa kyllä ihanasti lyhyttä kesää (no okei, tänä vuonna kesä oli kyllä ihana ja pitkä), joten toivotaan, että ensi vuonnakin pystytään lomailemaan yhdessä vielä tälleen loppukesästä. 

Näihin kuviin on hyvä palata täällä kotona, kun syksy puskee villapaidan sisälle ja ulkoiluun tarvitaan otsalampun valoa. 

Kai se arki ja syksyttely tästä taas lähtee. Pitää keksiä paljon kivoja juttuja syksyiltoihin, jotta tämän pimeän kauden taas jaksaa. 

Ihana Juhannus

Juhannus on takana ja mielessä yhä sen iloiset hetket ja rento tunnelma.

Meillä oli ilo saada mökkivieraaksi lapsiperhe viettämään kanssamme yöttömän yön juhlaa. Oli hauskaa seurata lasten puuhia, kun koolla oli 3v., 4v., 6v. ja 10v. lapset! Uskomattoman hyvin löytyi yhteiset leikit ja sadesäähän olimme varautuneet asiaankuuluvin karkkipussein ja lasten dvd-elokuvin, eikä turhaan! 

Syötiin hyvin, saunottiin savusaunan lempeissä löylyissä, poimittiin perinteiset juhannuskimput ja tekipä tytöt ihania juhannusseppeleitäkin!

Tämä puhelimella bloggaaminen on itselleni hieman haastavaa, joten annan kuvien puhua puolestaan! 

Ai niin, terveisiä Tuurista! Me lähdettiin mökiltä vaunureissuun. Kerron tästä retkestä sitten seuraavassa postauksessa! 

Voi kyllä tämä loma vaan on kiva asia ihmisen elämässä! ❤