perjantai 18. tammikuuta 2019

Kuumaa kaakaota ja kevään odotusta


Voi miten superkauniita ja lumisia pakkaspäiviä ollaankaan saatu! Ihanaa kun valo oikein tulvii sisälle ikkunoista (joskin tavallaan myös hämmästelen, miten se on edes mahdollista kun ikkunat on niiiin niiiin likaiset!). Otin joulun jälkeen verhot alas, kun toinen koirista sai vissiin kinkun rippeistä ripulin...no ehkä jätän yksityiskohdat kertomatta... mutta pointti oli, että tulipa valoisaa kun ei ole verhoja taas ikkunoissa!
Sain myös samalla verhodilemman aikaiseksi, kun en oikein tiedä millaiset verhot nyt haluaisin. En ainakaan mitään mitä kaapista löytyy, mutta myöskään nettikauppojen selailu ei ole saanut ostokipinää aikaiseksi. Ehkä meille vaan ei enää tule verhoja :D  





Jotenkin tässä kovimmilla talvipakkasilla lumitöiden ohessa kuitenkin jo odottaa kevättä. Päivä on selvästi pidentynyt eikä heti kolmen jälkeen iltapäivällä tarvitse laittaa valoja päälle. Ensimmäiset tulppaanit ja kevään väriset neilikat on jo ostettu ja nyt odotan taas että kauppoihin ilmestyy hedelmäpuiden oksia ja kaikenlaisia siemenpusseja. Niitä on ihana hipeltää ja miettiä mitä tänä kesänä istuttaa niin kotipihaan kuin mökillekin!




 Mutta ensin pitää kai vielä yrittää nauttia näistä pakkasista, takkatulesta ja kuumasta kaakaosta. Villasukista ja topparukkasista.



 


Lapset ja koirat ainakin ottavat nämä lumiset päivät ilolla vastaan! Niin ihania punaposkisia piiperöitä tuolta pihalta aina ilmestyy milloin luistinten ja milloin pulkan kanssa. Itse tietysti iloitsen siitä, ettei vaatteissa ja koirien tassuissa tule kuraa sisälle, kotipihakin näyttää lumisena niin puhtaalta ja kauniilta.


 


 Ja hei, linnut on alkaneet laulamaan! Olen useampana päivänä nyt kuullut laulua ja sirputusta lähipuista! Kyllä kevättalvi on ihana!

Hyvää viikonloppua kaikille ja kiitos edelliseen postaukseen sadelleista sympatioista! Ootte ihan parhaita!



5 kommenttia:

  1. Rupes aivan tekemään kaakaota mieli, sitä olis muttei noita vaahtokarkkeja.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat ja tuo valo, ihan parasta!
    Teillä varmaan koiratkin nauttii pakkasilla ulkoiluista kun on turkkia ♥
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Nam, en myöskään saanut silmiäni irti kaakaosta ja vaahtokarkeista – täytynee ensin vähän reippailla ulkona että voi perustella herkuttelun :)

    VastaaPoista
  4. Kaakaota litkin itsekin harva se ilta. Nyt onkin kauhean kylmää (ainakin täällä pohjoisessa ollut jo viikon verran yli -20). Ja peukkua verhottomuudelle. Meillä ei ole missään huoneessa verhoja näin talvisin (kesällä eri kun aurinko häikäisee ikkunasta). Pidän verhottomuuden tuomasta avaruuden tunteesta ja valon määrästä(!), jota tosiaan tänä kaamosaikana todella kaipaa.

    VastaaPoista
  5. Kaakaota kuluu täälläkin! Ihan parasta pakkasjuomaa ♥ Ja voi vitsi, miekin tarvitsen kukkia, en ole vielä ostanutkaan :D

    VastaaPoista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)