tiistai 28. helmikuuta 2017

Helmikuun ompelut

Täällä ollaan! Ja tiukasti haasteessa kiinni edelleen! Kohti kevättä mennään ja se näkyy myös ompelurintamalla. 

Helmikuun alussa tein Suuttujalle kaksinkertaisesta PaaPiin Quotes -trikoosta Noshin ilmaiskaavalla lippapipon ja siihen sopivan tuubikaulurin. Tämä väri on tosi pirtsakka ja jotenkin tykästyin yksinkertaiseen kuosiin.




Meinaan vielä tehdä lippapipoon mustan pienen tupsun päälaelle keikkumaan. 


 


Myös oma asustelaatikko kaipasi päivitystä. Voisin tässä kohtaa vähän hämmästellä, miksi vasta nyt teen itselleni tuubikaulureita, sillä ne on tosi hyviä käytössä! Ei tarvitse kuin pujottaa huivi pään yli ja sillä selvä. 


 


Oma kaulurini on ihan vain yksinkertaista trikoota, johon piti kuitenkin saada vähän tyttöfrillaa mukaan. Lapasissa on vuorina harmaata fleeceä ja pipo on kaksinkertaista trikoota. 


 

 


Tästä seuraavasta olen aivan erityisen innoissani ja ylpeä! Sain nimittäin aivan liian kauan laatikon pohjalla odottaneen Vimman lettitrikoon silputtua! Siitä oli niin monta visiota, mutta kangasta vain metri, joten piti pähkäillä pitkään mihin sen käytän. No leggarithan siitä tuli ja ylijääneistä paloista saan ainakin Suuttujalle vielä jotakin pientä. 


 


Mulla on melko paksut ja lyhyet kintut, joten vähän arastelen tuota vaaleaa väriä, joka ei varsinaisesti imartele. Nämä on kuitenkin ihan huiput päällä ja varmasti minut nähdään nämä jalassa parin päivän päästä talvilomareissulla! 


 


Onnea on tehdä itselle juuri oikean mittaiset legginssit <3


 


Loppuun vielä tällainen vähän erikoisempi ompelujuttu. 


 


En tiedä mistä minulle on ajautunut pussillinen pieniä virkattuja isoäidinneliöitä. Siis muovikassillinen! Minulla ei riitä taidot tai into opetella ko. taitoa millä nuo palaset saisi virkattua kauniisti yhteen, joten päätin vetäistä ne toisiinsa kiinni ompelukoneella.  Pala harmaata pellavaa taustaksi ja pikkupeitto on valmis! 




 Ei siitä tullut yhtään hullumpi tälläkään tekniikalla, hehhee. 
Ja sainpa vihdoin tilkut pois laatikoista tilaa viemästä.

Sellainen oli helmikuun saldo. 
Tämä talviloma ajoittuukin mukavasti maaliskuun alun puolelle,
 joten eiköhän maaliskuun ompeluhaastekin saada potkaistua hyvin käyntiin!

Nyt toivottelen teille kaikille oikein ihanaa alkavaa maaliskuuta ja painelen nukkumaan. Väsyttävää tämä lasten kanssa lomailu ;) Mutta niin ihanaa! 


maanantai 27. helmikuuta 2017

Talviloma

Meillä alkoi perjantaina talviloma. 

Ja aika herkullisesti alkoikin! Saimme isähenkilön kanssa yökyläkutsun lauantaille ja päiväkahvin toivossa leivoin minttusuklaa -juustokakun viemisiksi.




Pohja: 
2 pkt (gluteenittomia) keksejä, esim. suklaa tai digestive
100g Voisulaa

Täyte:
2 dl kuohukermaa
400g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl maitorahkaa
5 liivatelehteä
3 rkl maitoa
reilu puoli pussillista marianne crush -rouhetta
3 rkl sokeria

Koristeluun: 
Marianne -rakeita
sulattetua suklaata

: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Murskaa keksit (monitoimikoneella) murusiksi ja lisää siihen sulatettu rasva. Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja leikkaa ylimääräinen paperi pois. Painele keksiseos vuoan pohjalle ja reunoille. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sokeri, tuorejuusto ja rahka. Kuumenna pari ruokalusikallista kermaa tai maitoa kattilassa ja lisää puristetut liivatelehdet yksi kerrallaan kuumaan nesteeseen. Kaada liivateseos täytteen joukkoon samalla vatkaten reilusti ja lopuksi Mariannecrush. Kaada täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna kakun huilata yön yli jääkaapissa ja koristele se seuraavana päivänä sulatetulla suklaalla ja Mariannerakeilla.




Viikonloppu hujahti ihan hurjaa vauhtia mukavassa seurassa ja kivassa puuhassa! 
Isähenkilö osti viime viikolla lapsille mönkijän, jolla nyt vedetään rallia talon ympäri ja omenapuiden alta mutkitellen! Hurjaa! Vaan mikäs tuolla pehmeässä lumessa on ajellessa! Lapsilla ainakin on hirmu hauskaa kun posket innosta punaisina tulevat välillä sisälle lämmittelemään.




Tällekin viikolle meillä löytyy joitakin suunnitelmia, kun isähenkilökin saa loppuviikosta muutaman vapaapäivän. Tarkoituksena on käydä Tiedekeskus Heurekassa katsomassa kehuttua eläinten anatomia -näyttelyä  ja torstaina lähdetään porukalla yön yli reissuun kylpylään lillumaan! Mulla alkaakin olla reissun "tarttee käydä" -(ostos)lista jo valmiina! Ainakin haluan käydä Sisustussatiinissa, Jyväskylän kangaskaupassa ja Harjun paperissa! 

Sellaisia lomasuunnitelmia täällä.
Nyt lähden lasten kanssa pukemaan toppahousuja jalkaan 
ja katsomaan onko kentän jää luistelukunnossa!

Ihanaa talvilomaa muillekin lomaileville!


torstai 23. helmikuuta 2017

Vuoden vanha pitkänenäinen lapsemme


Meidän rakas karvalapsi täyttää huomenna vuoden! 
Tällaisena pienenä nallekarhuna se meille tuli silloin ennen vappua, 8-viikkoisena <3


Tuo luottavainen pennun katse <3


Minun täytyy myöntää, että sytyin siihen melko hitaasti, mikä on hyvin tyypillistä minua, mutta nyt olen korviani myöten rakastunut. Päivä päivältä se on ihanampi enkä osaa enää kuvitella elämää ilman sitä. Edelleen hämmästelen, miten meillä ei ole aikaisemmin jo ollut koiraa, niin hyvin se sukelsi meidän perheen arkeen mukaan. Tähän voisi myös todeta, että pienoinen koirakuume on alkanut nostaa päätään ja olisi ihana hakea tälle kaveri, iiiks.


Siellä missä muutkin.


Rotu oli meille molemmille mysteeri. Toki olimme lukeneet koiran hankintaa suunnitellessamme laumanvartijoista, mutta suurin tieto on tullut vasta koiranpennun muutetua meille ja liityttyämme facebookin laumanvartijat -ryhmään. Nyt vajaan vuoden jälkeen voimme myös todeta, että tämä nallemme on hyvinkin tyypillinen laumis; itsenäinen, vartioiva ja ennenkaikkea oman perheen jäsen. Vieraista se ei oikein välitä, mutta käyttäytyy toistaiseksi ainakin suopeasti vierailijoita kohtaan. Kunhan sen päähän ei kosketa. Ulkona se viihtyy ja useimmiten sen näkee makoilevan ulko-oven edessä, hieman korkealla tähystyspaikalla vartiossa. Hienosti se on alkanut ilmoittamaan pihalle tulijat matalalla haukahduksella, mutta turhista se ei möykkää. Siis hänen mielestään turhista. Lähestyvän fasaanikukon huuteluun toki täytyy vastata ja orava ja kissat ajaa pihasta pois. Samoin se ilmoittaa haukulla kaipaavansa leikkikaveria tai olevansa jumissa narun kanssa omenapuussa ja tarvitsevansa pelastajaa. Ensimmäiseen haukkuun liittyy kiinteä tuijotus keittiön ikkunan edessä ja etutassujen maahan lyönti. Jälkimmäinen taas on sellaista -äitiiiii, mua harmittaaaaa...omenapuu kiusaaaaa...tuuu pelastamaaan -tyyppistä pöh pöh -haukahtelua.


Jumissa vol.1.

Jumissa vol.2.


Koirakoulun Kauniin käytöksen -kurssille osallistuttiin tänä keväänä kaverin ollessa 10-kuinen. Kurssilta saatiinkiin paljon hyviä vinkkejä koiran käsittelyyn ja joita me nyt ahkerasti käytämme. Kuonopannasta on ollut oiva apu hihnassa vetämiseen. Vähän se herättää ihmetystä tuolla kylällä kulkiessa, mutta sen kanssa koiraa on helppo ohjata, eikä se tuolloin saa vetämiseen voimaa. Minä en enää pystyisi ilman kuonopantaa pitelemään sitä jos se päättäisi rynnätä suinpäin jonnekin. Tietenkin toivomme, että kuonopannasta voidaan luopua jossain kohtaa, mutta ihan vielä ei koulutus ole siinä pisteessä. Saimme jonkin verran muista roduista eriävää opetusta ja neuvoja, koska rotu eroaa käytökseltään ja luonteeltaan melko paljon monista roduista. Meidän tyyppi ei esimerkiksi ole ruokasyöppö, joten sitä voi useimmiten olla vaikeaa motivoida käyttäytymään herkujen avulla. Se ei myöskään ole riippuvainen meidän olemassaolosta ja ottaa hatkat jos vain pääsee. Perään on turha huudella. Ei sitä kiinnosta.


Kävele vaan yli. En väistä.


Nyt tästä vuosikkaasta on pikkuhiljaa alkanut lähteä karvaa. Sellaista hienonhienoa ohutta pohjavillaa sekä pidempiä paksumpia päällikarvoja. Sen turkki on aivan uskomattoman paksu ja tiheä ja useimmiten se suunnistaa kohti ulko-ovea, kun laitamme tulet hellaan tai takkaan. Tänään se hyppi ja sukelsi lumihangessa kolme tuntia eikä siltä kastunut kuin päällikarva. Tämä koira ei siis herkästi palele! (Sattuneista syistä se uusi, ei valkoinen, ei helmava, sohva kiinnostaa päivä päivältä enemmän...voi kun se oma, meidän kotiin sopiva löytyisi pian!)


Mukana kuin peräpukama. Vaikka sitten pää katossa.


Olen kuullut useasta eri lähteestä, että isot rodut aikuistuvat hitaasti. Toisaalta odotan sen rajapyykin tulevan, toisaalta en. Olen kuullut, että kaksi vuotiaana laumiksilla tapahtuu yleensä "jotain". Joko se muuttuu lempeäksi lussuksi tai sitten se alkaa vartioimaan armottomammin ja suhtautuu vieraisiin jopa vihamielisesti. Joku välimaasto olisi kiva. Aikuiskokonsa se saavuttaa myös vasta kahden vuoden iässä. Sanotaan, että ensimmäisen vuoden se kasvaa korkeutta ja toisen massaa. Tällähetkellä sen säkä hipoo 80 senttimetriä ja painoa sillä on liki 50 kiloa. Aikamoinen jörrikkä siis!

En päästäisi sitä leikkimään enää kovin pienikokoisen koirakaverin kanssa, sillä sen voima ja leikkitapa ovat aika rajuja. Se pyrkii kaatamaan leikkikaverin ja ryhtyy painimaan tämän kanssa. Mielellään se kaataa myös tuota meidän viisveetä Suuttujaa. Yleensä yllättäen ja takaapäin hyppäämällä. Mutta kauniisti se leikkii eikä satuta tahallaan <3 Ja se nimittäin leikkii! Mielellään, monta kertaa päivässä! Se tuo lelukoristaan leluja ja toivoo jonkun ryhtyvän sen kanssa vetoleikkiin. Yleensä se kantaa leluja minulle, mutta isähenkilön se haastaa painiin tarttumalla hampaillaan käsivarteen (yleensä sohvalla raukeana pötköttelevän isähenkilön käsivarteen) Erehdyttiin antamaan sille vanha ja kärsinyt lampaantalja leikkeihin. No...se talja ei kauaa hengissä pysynyt, sillä koira repi sen tuhannen päreeksi alta aikayksikön. Voi että se tykkäsi siitä! Nyt sen taljan kymmenet pienet karvatukot on ripoteltuna ympäri pihaamme ja jäätyneenä maahan kiinni. Naureskeltiin, ettei meidän pihaan kukaan uskalla tulla, kun vastassa on pitkä koiranhihna, suolestettu lammas ja isoja luunkappaleita (se rakastaa valtavia naudanluita!), hehhee! Ja tietysti hyvä niin. Parempi vieraan onkin ilmoittaa etukäteen tulostaan.

Tässä vielä tänä aamuna lumitöiden tohinoissa otettu kuva. Kyllä se vaan alkaa miehistyä eikä ole enää pelkkää koipea. Mutta äiskän vauva se on aina <3




Pitää huomenna muistaa pientä synttäripoikaa jollain sen herkulla! 




tiistai 21. helmikuuta 2017

Bomber!

Sanokaa mun sanoneen, että ikäkriisi se on. 

Kyllä se kuulkaa taitaa niin olla, että tämä täti sukelsi nuorisohittiin mukaan!

Mun miehellä, armaalla isähenkilöllä, on maailman järkyttävin takki mun mielestä. Nimittäin viininpunainen pilotti. Hyi olkoon! Se väri ja se mielleyhtymä mikä siitä takista tulee mieleen on kyllä...öööö. Onneksi se ei omista maihareita kuitenkaan.

Olen katsellut nyt jonkun tovin noita naisten pilottitakkia vastaavia takkeja kammoten ja ihmetellen. Siis miksi, miksi kukaan nainen haluaisi pukeutua sellaiseen?! No, nyt tiedän. Olin aivan varma, ettei minun lyhyelle pulluraiselle vartalotyypilleni sopisi edes tuollainen säkkimäinen ja lyhyt takki. No ei ehkä sovikaan, mutta ei se nyt ihan kamalakaan ole ja päätin etten välitä vaikkei se varsinaisesti olekaan hoikentavaa mallia.

Vertailin monen eri liikkeen vastaavan mallisia takkeja, kunnes löysin tämän. Täydellisen värisen vaaleanpunaisen, ohuen ja kauniin bomberin! Tässä takissa on normaali olka ja se on riittävän pitkä ylettyäkseen kunnolla vyötärön alapuolelle. Sovitin siis sellaisiakin, jotka olivat kummallisen lyhyitä ja lasketulla hihalla ja voin kertoa, että jos ei olisi naurattanut niin paljon niin olisi varmaan itkettänyt se ilmestys, joka peilistä näkyi! Joissakin takeissa oli myös oudot taskut. Joko sellaiset mihin ei mahtunut käsi sisälle tai sellaiset läpälliset, jotka jäivät törröttämään sivulle.



Tämän kanssa uskaltauduin vihdoin kassalle saakka ja naureskelin kassatädille saaneeni kevätauringonpistoksen. Ihana keski-ikäinen tätsky kehui takkivalintaani ja sanoi monen minua ja häntä itseäänkin vanhemman kulkeneen samanmallinen takki päällään ja kysymys on vain siitä miten sen asustaa.  Bomber ei siis olekaan nuorison yksinoikeus! Täti jopa sanoi, että tämä on muodin uusi bleiseri! Aallonharjalla, aallonharjalla!



Koittakaa siis kanssaihmiset kestää kun meikä leijuu tämä babypinkki unelma päällään tämän kevään!




Saatoin myös ostaa tuon satiinilippiksen kevätgarderobiini. Tiedän. Ikäkriisi. Mutta ei haittaa jos se on söpö! Sitäpaitsi mulla ei ole yhtään lippistä ja kevätaurinko häikäisee koiraa pissittäessä eli tämä oli oikein tarpeellinen hankinta. Se myös piilottaa juurikasvun, harmaat hiukset ja pelastaa bad hair dayn.


 


Hailakka vaaleanpunainen on siitä kiva väri, että se on helppo yhdistää muihin väreihin. Se toimii perus mustan ja valkoisen lisäksi superhyvin maastovihreän, harmaan ja tummansinisen kanssa!  


 


Mutta hei...ainakaan mä en ankeile ja angstaa enää. 
Ei vaaleanpunaisessa takissa vaan voi olla pahalla tuulella. Eihän?

 

 

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Nimipäiväkekkerit

Meillä ei ole varsinaisesti tapana juhlia nimipäiviä, mutta aika usein silti tulee muistettua sankaria jotenkin pienesti. Eilen tosiaan oli Suuttujan nimpparit, joten ostin pojalle pienen yllätyslahjan ja pidettiin lasten kanssa iltapäiväkekkerit koulun ja päiväkodin jälkeen. 

Monesti olen tällaisena päivänä paistanut lettuja, mutta tällä kertaa ostinkin ihania tuoreita munkkeja! 
En vaan voinut vastustaa, kun niissä oli niin suloisia ystävänpäivä -teeman mukaisia tekstejä ja sydämiä!


 


Ei aina tarvitse olla niin virallisia juhlia ja hienoja tarjoiluja. 
Joskus tällainen pikaisesti, kaupan antimilla, kyhätty mukava iltapäivä omalla porukalla on aivan riittävän juhlava.


 


Nappasin muuten taas ostosten ohessa Prismasta viikkokimpun. Olen tykästynyt näihin ihan hirmuisesti! 
Joka viikko tarjolla on hieman erilainen, siro ja pieni kimppu kukkia alle neljällä eurolla.




Suuttuja tykkäsi onneksi valitsemastani lahjasta ja innostuikin heti tekemään tehtäviä uudesta Kohti koulua -puuhakirjastaan! Tämän mukana tuli tussi, jolla tehtävät tehdään liukkaille kirjan sivuille ja joista ne voi helposti kostealla paperilla pyyhkiä pois. Kätevä ja reippaan värikkäästi kuvitettu tehtäväkirja ilahduttaa myös äitihenkilöä!


 


Onko teillä tapana juhlia nimipäiviä ja ystävänpäivää?



tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävät ❤

Hyvää ystävänpäivää!


 

 Voi kanssa ystävän jakaa ilot ja surut,
liikakilot ja onnenmurut, 

voi nauraa ja kuivata kyyneleet
-kaikki paremmin on mitä yhdessä teet. 

Siis kuuntele Ystävä, tässä on järkeä:
olet minulle valtavan tärkeä!

*
*
*

Tänään meillä juhlitaan myös niin rakkaan kuopuksemme molempien nimien nimipäivää! Olen luvannut lapsille lettukestit iltapäivälle, mutta sitä ennen minun pitää rientää kauppaan ostamaan leivonta-ainekset ja joku pieni lahja nimpparisankarille!

Iloista ja aurinkoista ystävänpäivää! 
Kiitos ystävyydestänne ja kaikista ihanista kommenteistanne täällä! 


sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Viikonlopun puuhastelut ja pähkäilyä sohvasta


Minä kävin pitkästä aikaa kirppiksellä perjantaina koulupäivän jälkeen ja tein ihanan retrotäkki -löydön muutamalla eurolla! Voi miten minä ilahduinkaan! Samaan syssyyn löytyi ihana iso vanhasta lakanakankaasta ommeltu tyynynpäällinen niin kauniilla kuosilla että!




Vaikka meillä on tosi valkoinen koti enkä osaa kovin värikylläisessä kodissa olla ja elellä, niin silti mulla on pakkomielle ostaa jokainen vastaantuleva retropeitto! Mitä ihmettä?! No tästä johtuen mulla alkaa olla aika iso täkkikokoelma tuolla kaapissa ja mökillä...
Ehkä näin kevään kynnyksellä sitä rohkenee ottaa taas pieniä väriläiskiä sisustukseenkin? 
Sitäpaitsi nyt pakkasilla nämä peitot on olleet kovassa käytössä sohvaköllöttelyssä.

Toki peitoilla on lasten mielestä myös toinen funktio... 
Eilen meillä rakentui olohuoneeseen peitoista ja tyynyistä kasattu majaleikki! 
Leikin lopuksi lapset levittivät nuo peitot lattialle ja tekivät kuperkeikkoja 
ja muita temppuja täkkien toimiessa pehmusteena. Hauskaa! 
On niin kivaa seurata taka-alalla, kun lapset leikkivät sovussa ja yhdessä rakentavat molempia miellyttävän leikin juonen!




Meidän koiranjolpista on nyt alkanut lähteä pitkää mustaa karvaa ja toista kertaa tällä viikolla sohvaa ja nojatuoleja imuroidessa on päässäni alkanut itää melko voimakkaasti uuden sohvan hankinta ajatuksia. Siis apua! 

Minä niin tykkään näistä Ektorpeista, mutta jotenkin tuntuu että ne oikein imaisevat mustat karvat itseensä ja varsinkin noihin helmoihin tartuu kaikki roskat, karvat ja kuola... Ihan äskettäin vielä hehkutin, että nämä ovat parhaat sohvat koskaan, sillä päälliset on pestävät ja kestävät. Ja niin onkin, mutta en vaan jaksaisi kaksi kertaa viikossa pestä niitä ;) Hitsiläinen. 

Nahkasohva olisi varmasti karvojen ja lian kannalta paras mahdollinen, mutta en halua sellaista. En eettisistä syistä, enkä muutenkaan. Enkä halua mennä kaupasta ostamaan uutta sohvaa, vaan mieluummin haluaisin jonkun kierrätetyn ja uutta, rakastavaa kotia kaipaavan yksilön. Mielelläni kotiuttaisin sellaisen siron ja helppohoitoisen sohvaraaskun. Ja kun jonkun ajatuksen saa päähänsä, niin sehän pitäisi toteuttaa heti, nyt, mieluummiin jo eilen! Näinköhän mun kirppiskassa meneekin uuden sohvan hankintaan? Krääh!


 Näissä pohdinnoissa lopetellaan tämä viikko! 
Oikein leppoisaa sunnuntaita teille kaikille ja kiitos viime postauksen tsemppauskommenteista <3 
Olette ihan parhaita!


torstai 9. helmikuuta 2017

Aina Inkeri Ankeinen täällä hei.

Joku Aina Inkeri Ankeinen on ilmeisesti tullut kylään jäädäkseen. Ihmeellistä matalapainetta, vaikka kaikki on periaatteessa ihan jees jees. En oikein tiedä mitä tästä syyttävällä sormella osoittaisi; itseä, ruuhkavuosia, opiskelustressiä, hormoneita, ikäkriisiä vai mitä. Vai onko tämä vain kaikkien noiden summa, mikä nyt painaa hartioita kasaan? Tai ehkä tällaisia hetkiä vaan tulee elämässä, kun sitä vaan puskee eteenpäin, kiinnostaa tai ei. Kun ei voi pysähtyäkään ja jäädä miettimään. Kenties jotain oman elämän suunnanhakua ja (liikaa) ympärillä olevien asioiden tiedostamista?

En kuitenkaan koe olevani masentunut, sillä iloitsen hurjasti näistä aurinkoisista päivistä, minulla on virtaa ja jaksan ihan hyvin aamuisin nousta päivän touhuihin ja suunnittelen kovasti jo kevättä ja mökkikauden aloitusta, tekee mieli ostella ja ommella keväisempiä vaatteita ja asusteita, leipoa ja tehdä viikonloppuisin kivoja juttuja. Pinna on kuitenkin tosi tosi lyhyt, itkuraivarit tulee kiireestä ja suht pienistä asioista ja sillä hetkellä olen valmis pakkaamaan maallisen omaisuuteni ja muuttamaan Timbuktuun. -Voi luoja ota minut jo pois täältä.

Eli jotain Ankeisen ja Mielensäpahoittajan yhdistelmää on nyt ilmassa.



No, se ankeilusta. 

Minulla oli toissaviikolla inspistä tarttua maalisutiin ja vuoden vintissä paikkaansa odottaneet kaverilta ostetut pikkuhyllyt saivat kalkkimaalikerroksen päälleen.
Harvemmin tulee yläkertaa kuvattua, mutta nyt sille tuli hyvä syy, kun kiinnitimme hyllyt meidän sängyn päätyseinälle. Seinä on lyhyt pätkä, sillä sänky sijoittuu osittain ikkunan alle, mutta siihen sopikin tosi näppärästi nämä pienet hyllyt!


 

 
Nyt minä saan tuohon hyllyille iltalukemiset ja puhelimen yön ajaksi. 


 

 


Mikäs siinä köllötellessä, kun ulkona paukkuu pakkanen ja sängyn jalkopäässä olevassa Porinmatissa rätisee tulet. Pitäisi vaan ymmärtää nousta iltaisin aikaisemmin telkkarin äärestä ja lähteä yläkertaan lukemaan.

 
 

 


Mukavia pakkaspäiviä kaikille! 

Minä lähden etsimään kirppiskamaa vintistä ja kysymään kaikelta sälältä tekeekö se minut iloiseksi ja onnelliseksi ;)  Maanantaina alkaa kirppispöytä ja jos tuotto on hyvä niin voisin keksiä hiihtolomaviikolle jotain kivaa puuhaa lasten kanssa!