Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakkuresepti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakkuresepti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Pikkujoulukakku ja uudet lautaset


Heippa taas ja rentoa itsenäisyyspäivän aattoa! Meillä on ollut tänään kakkutehtailut vauhdissa ja koska lopputulos on jotain aika ihanaa niin ajattelin jakaa ohjeen teillekin ❤

Tämä jouluinen juustokakku on suklaisen lisäksi myös piparinen! Se toimii hyvin joulun jälkiruokapöydässä, mutta myös näin perheen kesken pikkujouluillessa. 

 Pohja: 

250g piparkakkuja
50g voita

Täyte: 

2dl kuohukermaa
1dl hienoa sokeria
1tl vaniljasokeria
400g maustamatonta tuorejuustoa
250g rahkaa
6 liivatelehteä
0,5dl hedelmämehua
3 Daim patukkaa, jossa on kussakin kaksi palaa

Koristeluun:

1 Daim patukka
Tummaa suklaata
Piparkakkuja 
2dl kuohukermaa

: Murusta piparkakut kuten haluat (itse aina kaadan piparit muovikulhoon ja murskaan puisella perunanuijalla) ja mikrota voi niin että se on pehmeää, mutta ei täysin sulaa. Lisää voi piparimuruihin ja työstä seosta hieman taikinamaiseksi. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia tai foliota ja levitä muruseos tasaisesti sen päälle. 

Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vatkaa kuohukerma vaahdoksi ja lisää sokeri sekä vaniljasokeri. Lisää kermavaahtoon tuorejuusto ja maitorahka ja sekoita tasaiseksi. Kiehauta hedelmämehu (omena, mandariini tms. mehu käy hyvin) kattilassa, purista liivatteista vesi ja lisää ne kuuman mehun sekaan. Kaada liivate-mehuseos täytteeseen ja vatkaa hetki (mielellään sähkövatkaimella) ettei liivate jää kökkäreiseksi. Murusta Daim -patukat ja lisää täytteen sekaan. Kaada täyte piparipohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään. Itse laitoin foliota kakun päälle ja annoin sen huilata seuraavaan päivään.

Vaahdota kuohukerma ja sulata suklaa mikrossa. Kaada molemmat omiin pursotuspusseihinsa ja koristele kakku haluamallasi tavalla. Murustele lopuksi Daimit kakun päälle ja asettele muutama piparkakun puolikas kermavaahdon sekaan. 


 


Kakun lisäksi tuunasin paketillisen valmispipareita (mulla näissä Semperin gluteenittomat piparit). Sulatin puoli levyllistä tummaa suklaata ja pursottelin pipareiden päälle. Pipareista tuli heti paljon hauskemman näköisiä ja tietysti maukkaampia!

 
 


Kakun täytteestä tuli kivan pehmeää, varsinkin kun kakun antaa hetken levätä juhlapöydässä ennen tarjoilua. Ja vink vink; mautkin voimistuvat kun raaka-aineet eivät ole jääkaappikylmiä! 


 


Ostin näitä ihania Riviera Maisonin Buon Appetito -lautasia Sisustusliike Dreamsista ja täytyy sanoa, että ne antavat kattaukseen ihan oman lisänsä!
Lautaset löytyy täältä klik ja ihan huippua on, että ne kestää normaalia konepesua! Minä käytin tähän kattaukseen kahden kokoisia lautasia; pienempiä kakkulautasina ja suurempia tarjoiluun.
 

 


Mun täytyy kyllä käydä vielä ennen joulua uudelleen Dreamsissa ja hakea joulukattaukseen loputkin lautaset ja jotain ihania jouluisia servettejä ❤
 

 


Meidän perhepikkarit, eli pikkujoulut meni sukkelasti lasten murustellessa pipareita ja nuoleskellessa lautasiaan. Saatiinpa myös mummo yllätettyä kauppareissulta meille pikkujouluilemaan kuuman glögin ääreen. 
 

 


Tätä se tästä lähtien nyt sitten on; pipareita, suklaata, glögiä ja taustalla soivia joululauluja jouluun saakka!
 

 


Tiedä vaikka jotkut hassunhauskat joulupaidat ja poronsarvetkin eksyy päälle vielä tänä vuonna, hih. 
 

 


 Joko teillä on joulun jälkkäripöydän tarjoilut mietittyinä? 



torstai 31. toukokuuta 2018

Rakkaudesta sitruunaan ja sokeriin!

Meillä sattui olemaan kaapissa viikon sisällä erääntyvä tuorejuustopaketti. 

Ja mansikoita. 

Ja avattu purkki Lemon Curdia. 

...siitä se ajatus sitten lähti. 
 Juustokakku ❤


 





Näistä löytämistäni aineksisa innostuneena ryhdyin googlaamaan sitruunaisia juustokakku -ohjeita. En löytänyt MITÄÄN, missä olisi ollut samat ainekset kuin meidän jääkaapissa, enkä aikonut lähteä kauppaan mitään erityistä hankkimaan. Siirryin hakukoneen kanssa sanoihin: Juustokakku ilman kermaa. Edelleenkään en löytänyt yhtään ohjetta, johon ei olisi tullut jotain kaapista löytymätöntä vaahtoutuvaa. Aina oli ohjeessa joko vispattua kermaa, soijakermavaahtoa tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta. Pah. 


 
 


Arvaattekin jo, että päästin jauhopeukalon valloilleen ja ryhdyin säveltämään ohjetta itse. Lopulta täytteeseen tuli vaahdotettuja kananmunan valkuaisia, tuorejuustoa, rahkaa ja lemon curdia. Enkä yhtään huijaa, kun sanon, että se oli hyvää!

 
 


Päälle puolitin kotimaisia mansikoita ja sulatin tummaa suklaata. 

 
 


Melko tuhtia evästä tuollainen juustokakku. Siitä nimittäin riitti useaksi päiväksi siivuja, sillä kovin suurta palaa tuollaista ei pystyny kertaistumalta hotkimaan. Edes herkkupehva meikäläinen!

Eilen tyttö kavereineen söi koulupäivän jälkeen välipalaksi viimeisetkin kakun muruset ja hyvä niin, sillä seuraavat herkut herkutellaan viikonloppuna mökillä. Minä ryhdyn pakkaamaan meille matkakamppeita huomiseksi! Meille luvataan sinne aurinkoista ja mukavan lämmintä säätä, joten toivon pääseväni istuttamaan muutamia kesäkukkia purkkeihin! 

Aurinkoista kuunvaihdetta ja ihanaa alkavaa kesäkuuta!  ❤








lauantai 31. maaliskuuta 2018

Samassa tiimissä edelleen

Tänä päivänä tulee kuluneeksi 12 vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran kohdattiin ❤ Oli sateinen maaliskuinen yö, kun katseet hämyisessä baarissa kohtasivat. Siitä alkoi yhteinen tarinamme.


 


Näihin vuosiin on mahtunut lukuisia muuttoja, asuntoja, kaupunkeja. Kihlat, häät ja monia muita ikimuistoisia juhlia. Kaksi maailman ihaninta, suloisinta ja kilteintä lasta. Kaneja, koiria ja yksi hamsterikin on joukkoomme vuosien varrella kuulunut.

 
 


Ulkomaanmatkoja, kotimaanmatkoja, karavaanarireissuja, mökkireissuja. 
Aina yhtä onnistuneita ja erilaisia. 
 Ylämäkiä, alamäkiä ja sivuluisuja. Kuopista ja mutkista puhumattakaan.
 Mutta tässä ollaan. Samassa tiimissä edelleen. 

 
 


Vuosipäivän (ja vähän pääsiäisenkin...) kunniaksi tein kakun meidän hääkakkua mukaillen. 
Kakun kerrosten välissä on kerman lisäksi mascarponejuustoa ja sitruunatahnaa.


 


 Eilen aloitettiin grillauskausi ja hitsi vie miten hyvältä maistuikaan grillissä pöhäytetty pihvi, kesäkurpitsa ja makkara uunibataatin ja pippurikermakastikkeen kanssa. Vieläkin nousee vesi kielelle. Saatiin yhteisen herkkupöydän ympärille vieraaksi myös miehen vanhemmat. Ihana aurinkoinen kevätilta, hyvä ruoka ja seura. Ei voisi pääsiäiseltä enempää toivoa.


Leppoisaa ja mukavaa pääsiäisen aikaa teille kaikille! 
Nyt on aika nauttia auringosta ja yhdessäolosta!
 



maanantai 5. maaliskuuta 2018

Ruppasia banaaneja ja kadonnut kakkuvuoka

Mitä tehdä kun pöydällä seisoo kasa mustia banaaneja ja loman jälkeinen arkeenpaluu ahdistaa?
No leivotaan tietenkin!


 


Meidän hedelmävati sijaitsee vähän huonossa paikassa puuhellan viereisen kaapin päällä. Näin lämmityskaudella hedelmät tuppaavat kypsymään aika nopeasti siinä sijoillaan. Banaanit on parissa päivässä jo tummakylkisiä eikä niitä sen jälkeen kukaan kelpuuta syötäväksi.


 


Päätin siis leipoa pitkästä aikaa kakun! Itseäni ja aamuteetä ajatellen ajattelin leipoa gluteenittomista jauhoista, vaan kun totesin, ettei meillä ole yhden ainoatakaan kananmunaa, päädyin leipomaan kakusta myös vegaanisen. Minun aamuherkkukakusta tuli koko perheen kakku.


 


Loppuneiden kananmunien lisäksi ilmaantui toinenkin takaisku. Nimittäin kakkuvuoka, tai lähinnä sen katoaminen! Mihin ihmeeseen on yksi pyöreä iso kakkuvuoka joutunut? Ei auttanut kuin kipata taikina kahteen pienempään vuokaan. Vaan oikein söpöjähän ne on, ehkä teen jatkossakin kakut useampaan pienempään vuokaan!


 


Kakusta tulee banaanin ansiosta ihanan mehevää! 

BANAANIKAKKU
(gluteeniton, vegaaninen)

2dl Semper fin mix tai muita gluteenittomia hienoja jauhoja
1dl kaurajauhoja
1tl psylliumia
3 rupsahtanutta mustaa banaania
2tl kardemummaa
2dl hienoa sokeria
2tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
150g maidotonta margariinia
(vuokiin margariinia ja gluteenittomia korppujauhoja)
(päälle tomusokeria)

: Laita uuni kuumenemaan 175 -asteeseen. Sulata margariini mikrossa tai kattilassa ja lisää sokerit. Mittaa jauhot ja lisää niiden joukkoon psylliun, leivinjauho ja kardemumma. Sekoita rasva-sokeriseokseen. Muussaa kuoritut banaanit haarukalla mössöksi ja lisää taikinaan. Voitele vuoka margariinilla ja korppujauhota. Kaada taikina vuokaan. Älä täytä liian täyteen, sillä kakku kohoaa reilusti! Paista uunin keskitasolla n. 50 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä painamalla hammastikku kakun syvimpään kohtaan. Jos tikkuun tarttuu  taikinaa, on kakku vielä raakaa. Itse laskin vuoan uunin alimmalle tasolle paiston loppuvaiheessa, kun kakku oli vielä raakaa, mutta pinta alkoi ruskistumaan.


 


Tästä saankin hienon aasinsillan ja esittelen samalla teille lomalla tekemäni kirppislöydöt. Tuo klaffipöytä kutsui minua jo kaukaa sen nähtyäni! Hintalapun kohdalla pyöräytin silmiäni ja laitoin oitis miehelle viestin mahtuisiko pöytä hänen autoonsa, omaani en sitä olisi saanut tungettua mistään ovesta sisälle. Jo seuraavana iltana haettiinkin pöytä kotiin! 

Voi että se on ihana! Siinä on molemmin puolin klaffi -jatkeet ja siitä saa yllättävän suuren pöydän niin halutessaan. Ensimmäinen ajatus oli, että vien pöydän mökille ja pääsen eroon tuvan pyöreästä ruokapöydästä, johon olen kyllästynyt. Mutta jotenkin se kyllä sopii tänne kotiinkin. 
Saa nähdä minne pöytä lopulta sijoittuu.  


 


Tuossa puusohvan päällä olevassa naulakossa roikkuu toinen kirppislöytöni.
 En tiedä mikä minua tuossa peilissä niin viehätti, mutta paikkansa se löysi heti. 




 Peilin kehykset on jotenkin tosi kivat ja antaa paljon ilmettä koko naulakkoon. 




Tässä vielä muutama kuva kakunmaistajaisista. Katoin lapsille poikkeuksellisesti kakkulautaset olohuoneen pikkupöydälle (huomaatteko muuten pöytien yhtäläisyyden? Hih.) eikä meillä edelleenkään syödä mitään salassa karvalapsilta.




 Kylläpä tuo meidän Kauhu näyttääkin isolta jo! 
Viime viikolla meillä juhlittiin tuon saman pöydän ympärillä Kumun 2v. synttäreitä ja Kauhun 6kk juhlia maksalaatikko -kakulla.




Mutta se kakuista ja juhlista tällä erää. Kivaa alkanutta viikkoa!






maanantai 29. tammikuuta 2018

Suklaakakku -tyyppinen päivä

Jotkut päivät vain vaativat suklaata. Kuten maanantai. Tai tiistai. Tai mikä vaan päivä. 
Tänään oli ihan hyvä päivä, mutta suklaakakulla siitä tuli suorastaan erinomainen. 


Suklaakakku
(Gluteeniton)

2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
200g voita tai margariinia
2 dl hienoa sokeria
4 kananmunaa
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
200g tummaa suklaata

: Sulata voi ja pilkottu suklaa kattilassa. Anna jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää siihen kuivat aineet jatkuvasti sekoittaen. Lisää lopuksi suklaa-voi -sula, sekoita ja kaada leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. 
Paista 200 -asteessa, uunin alatasolla noin 20 minuuttia. 





Kuorrute
(ei pakollinen, mutta herkullinen)

300g maustamatonta Philadelphia -tuorejuustoa
2dl tomusokeria
1,5dl vispikermaa

: Vatkaa tuorejuusto ja tomusokeri vatkaimella tasaiseksi. Lisää kerma ja vaahdota hetki. Levitä kuorrute jäähtyneen kakkupohjan päälle tai pursota siitä kuvioita. Itse levittelin kuorrutteen puolihuolimattomasti pienellä taikinanuolijalla kakun päälle. 

Koristele lopuksi esimerkiksi kaakaojauholla, nonparelleilla, suklaapastilleilla...
vain mielikuvitus ja ruokakaapin sisältö on rajana! 
Jos mahdollista, niin tämä kakku on yön yli jääkaapissa levänneenä 
vielä parempaa kuin vastaleivottuna.



Ai niin. 
Itse käytin taikinassa puolet joulusta jäänyttä maitosuklaata ja puolet koululaukustani (krhm) löytynyttä tummaa suklaata. 
Toimi näinkin, mutta olisi ollut täyteläisempää jos joku ei olisi jo syönyt toista puolta siitä tummasuklaa -levystä ja joutunut korvaamaan maitosuklaalla sen osuutta tässä kakussa.




tiistai 28. marraskuuta 2017

Suklaan ja suolaisen kinuskin liitto ♥

Eilen ei meinannut kotona opiskelusta tulla mitään. Harmaa päivä väsytti ja ajatus ei kulkenut. Totesin, että yhtä hyvin voisin vaikka leipoa. 


 


Päätin testata tätä Yhteishyvän Salted carmel -piirakkaohjetta: KLIK
Ja onneksi kokeilin, tästä tuli nimittäin todella hyvää eikä reseptikään ollut vaikea! 
Ohjeesta tulee pellillinen suklaista piirakkaa. Vähän mokkapalamaiset tunnelmat näistä tuli, mutta maku ja koostumus ovat kuitenkin erilaiset. 



 


Onnistuin jopa kinuskin keittämisessä. Se olikin ainoa "haastava" osa leipomisessa, sillä kinuskikattilaa sai valvoa yhtämittaa sen parikymmentä minuuttia. Minä olen sellaisessa todella huono. Keskittymään 20 minuuttia kattilan vieressä seisomiseen ja hämmentämiseen. Plaah.

 


 
Kinuskin jäähtyessä katoin pöydän iltapäivän välipalalle hieman jouluisemmin.
Joskus on mukava vähän panostaa ja laittaa pöytä kivasti ilman sen erityisempää syytä.

Lapset ovat kulkeneet jo useamman viikon tonttulakeissaan, joten ikuistin samaan sysyyn tuon nuorimmaisen pikkutontun näihin kuviin. 



 


Piparminttu, suklaa ja kinuski. 
Tarvitseeko edes sanoa, että aika hurjan herkullinen yhdistelmä! 

 
 

  
Vaikka ohjeessa on kananmunaa ja maitoa, annoin pojankin maistaa palan piirakkaa. Tuleepahan taas testattua lääkärin määräämä ajoittainen allergia-altistus. Hyvin näytti maistuvan, kun poika nuoleskeli murusetkin lautaselta lopuksi!


 


 Meidän joulu on tähän asti ollut joka vuosi valkoinen, ripauksella hilllittyä hopeaa. Nyt kuitenkin päätin, että tänä vuonna väripalettiin otetaan mukaan myös perinteinen tonttulakin punainen. Punainen ei varsinaisesti ole lempivärini, mutta pieninä annoksina se kieltämättä näyttää oikein raikkaalta!


 


 Millaiset joulukodin värit teillä on tänä vuonna ja vaihtuvatko ne vuosittain? 

Kuten huomaatte, ainakaan vielä ei ole ruokailutilan tapetti vaihtunut uuteen. Saatoin kuitenkin ehdottaa sitä isähenkilölle, joka totesi meillä tapettien vaihtuvan useammin kuin verhojen.  
Öhöm. Eipäs nyt liioitella. 

Tapetin vaihdon sijaan laitettiin Ikeasta löytyneet "hurtuukiverhot" seinän eteen ja niiden väliin kirkkaat valoketjut. Mutta täysin näkymättömiin tuokaan ratkaisu ei taustalla näkyviä pinkkejä pioninkukkia taio.

 


Kyllä minä silti ajattelin tapettiasiaa vielä uudestaan ehdotella, sillä tavalla kepillä jäätä -tyyliin.


 


No mutta se siitä tapetista taas tällä erää. 

Lisää joulunpunaista pitäisi vielä kotiin hommata, joten vinkatkaas jos törmäätte jossain esimerkiksi punaisiin tuoksukynttiläkippoihin tai kauniisiin kuusen koristeisiin! Joku pieni punainen kuusenalusmattokin olisi ihana, mutta se taitaa koiranpennun vuoksi jäädä tänä vuonna haaveeksi. Näinköhän jää koko kuusi? Sen verran vilkkaan sorttinen on tämä uusi pentumme.


 


 Tällaiset alkuviikon tunnelmat täällä. 
Oikein hauskoja marraskuun viimeisiä päiviä kaikille. 
Parin päivän päästä on jo joulukuu ja päästään kurkkaamaan joulukalentereihin!



tiistai 3. lokakuuta 2017

Daim -browniet tai jotain sinnepäin

Minulla on ollut iltaisin kamala makean nälkä! Joka ilta lasten mentyä nukkumaan ryhdyn kaivelemaan kaappeja sokerintuskassa ja nassutan kaikkea herkkua kaksin käsin. 
(Toisinsanoen pms/menkka -viikko menossa ja itsekuri nollassa...)

Kun en muuta taas keksinyt niin ryhdyinpä leipomaan suklaisia brownie -paloja. Tässä ohje minulle tänne muistiin ja teillekin, jos siellä ruutujen toisellakin puolella podetaan iltamässäily -kautta. Voin kertoa, ettei tämä sateinen sää ainakaan yhtään helpota iltaherkkujen karttelua...


 Pellilliseen brownieita/suklaapiirakkaa tarvitset:

0,5 dl maitoa
3 dl Semper fin mix tai muuta gluteenitonta jauhoseosta
175 g sulatettua margariinia
200g (1 levy) Marabou Daim suklaata
1 rkl leivinjauheta
3 rkl tummaa kaakaojauhoa
4 kananmunaa
1 dl hienoa sokeria
2 dl fariinisokeria

:  Sulata margariini ja  kaksi riviä vaille täysi levy suklaata kattilassa ja anna jäähtyä hetki. Sillä välin vatkaa munat ja sokerit vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää maidon kanssa muna-sokerivaahtoon samalla vatkaten. Lisää lopuksi rasva-suklaaseos taikinaan ja kumoa taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Taikina on löysää ja sen kuuluukin olla. Paista uunin keskiosassa 175 -asteessa 20-25 minuuttia. Raasta loput kaksi suklaariviä ja ripottele raaste vielä kuuman kakun päälle. Anna jäähtyä ja leikkaa ruuduiksi. 


 


Kivaa iltaa kaikille! 
Olette ajatuksissa, vaikka aikaa postaamiseen ei tunnu löytyvän nyt sitten millään! 
En ole teitä ja tätä blogia kuitenkaan unohtanut. 
Instagramiin päivittelen lähes päivittäin kuvia ja kuulumisia eli tulkaahan sinnekin seurailemaan! 



maanantai 27. helmikuuta 2017

Talviloma

Meillä alkoi perjantaina talviloma. 

Ja aika herkullisesti alkoikin! Saimme isähenkilön kanssa yökyläkutsun lauantaille ja päiväkahvin toivossa leivoin minttusuklaa -juustokakun viemisiksi.




Pohja: 
2 pkt (gluteenittomia) keksejä, esim. suklaa tai digestive
100g Voisulaa

Täyte:
2 dl kuohukermaa
400g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl maitorahkaa
5 liivatelehteä
3 rkl maitoa
reilu puoli pussillista marianne crush -rouhetta
3 rkl sokeria

Koristeluun: 
Marianne -rakeita
sulattetua suklaata

: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Murskaa keksit (monitoimikoneella) murusiksi ja lisää siihen sulatettu rasva. Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle ja leikkaa ylimääräinen paperi pois. Painele keksiseos vuoan pohjalle ja reunoille. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sokeri, tuorejuusto ja rahka. Kuumenna pari ruokalusikallista kermaa tai maitoa kattilassa ja lisää puristetut liivatelehdet yksi kerrallaan kuumaan nesteeseen. Kaada liivateseos täytteen joukkoon samalla vatkaten reilusti ja lopuksi Mariannecrush. Kaada täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Anna kakun huilata yön yli jääkaapissa ja koristele se seuraavana päivänä sulatetulla suklaalla ja Mariannerakeilla.




Viikonloppu hujahti ihan hurjaa vauhtia mukavassa seurassa ja kivassa puuhassa! 
Isähenkilö osti viime viikolla lapsille mönkijän, jolla nyt vedetään rallia talon ympäri ja omenapuiden alta mutkitellen! Hurjaa! Vaan mikäs tuolla pehmeässä lumessa on ajellessa! Lapsilla ainakin on hirmu hauskaa kun posket innosta punaisina tulevat välillä sisälle lämmittelemään.




Tällekin viikolle meillä löytyy joitakin suunnitelmia, kun isähenkilökin saa loppuviikosta muutaman vapaapäivän. Tarkoituksena on käydä Tiedekeskus Heurekassa katsomassa kehuttua eläinten anatomia -näyttelyä  ja torstaina lähdetään porukalla yön yli reissuun kylpylään lillumaan! Mulla alkaakin olla reissun "tarttee käydä" -(ostos)lista jo valmiina! Ainakin haluan käydä Sisustussatiinissa, Jyväskylän kangaskaupassa ja Harjun paperissa! 

Sellaisia lomasuunnitelmia täällä.
Nyt lähden lasten kanssa pukemaan toppahousuja jalkaan 
ja katsomaan onko kentän jää luistelukunnossa!

Ihanaa talvilomaa muillekin lomaileville!


maanantai 19. joulukuuta 2016

Porkkanakakku



Olen kaivannut hyvää, helppoa ja gluteenitonta porkkanakakku -reseptiä jo pitkään 
ja nyt vihdoin sain sen aikaiseksi toteuttaa.

Tästä tuli niin hyvää, että jopa nirso (ja normaalia ruokavaliota noudattava) 
siskoni pyysi ohjetta! Eli täältä pesee: 

Gluteeniton porkkanakakku
pellillinen

 Pohja:
300 g voita
3,5 dl fariinisokeria
2 tl vanilliinisokeria
4 kananmunaa
5 dl semper fin mix -jauhoseosta
2 dl mantelijauhoa
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
1,5 rkl kanelia
5 porkkanaa raastettuna

Kuorrutus: 
200 g maustamatonta Philadelphia -tuorejuustoa
50 g pehmeää voita
2 dl tomusokeria

: Vatkaa pehmeä voi ja fariinisokeri yhteen. Lisää yksitellen kananmunat reippaasti sähkövatkaimella vatkaten. Sekoita jauhot, mantelijauho, kaneli, leivinjauhe, sooda ja vanilliinisokeri yhteen. Lisää jauhoseos sähkövatkaimella sekaan ja lisää viimeiseksi porkkanaraaste. 

Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 190 asteessa uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 25-30 minuuttia.
Anna pohjan jäähtyä kunnolla ennen kuorrutuksen tekoa. 

Sekoita kuorrutteen kaikki aineet yhteen ja levitä kakkupohjan päälle. 
Koristele halutessasi pinta mantelirouheella tai strösseleillä.


 

Tämä kakku vain paranee yön yli jääkaapissa levättyään; 
maut tiivistyvät ja porkkanaraaste mehevöittää kakkua.  

Suosittelen kokeilemaan! 

Halutessasi "normaalin" kakun, 
korvaa vain Semper fin mix -jauhot tavallisella vehnäjauholla! 



Mukavaa ja oikein herkullista jouluviikkoa kaikkiin koteihin! 

Täällä vielä töhötetään pari päivää jouluvalmisteluja tehden ja sitten heitetään itsemme "villasukkamoodiin", nostetaan jalat ylös ja nautitaan!




sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Juhlapäivä

Meillä vietettiin lasten synttärijuhlia lauantaina. Lapsilla on syntymäpäivät tasan kuukauden välein, joten meillä on ollut tapana viettää vain yksiä yhteisiä sukulaissynttäreitä.



Porukkaa tuli oikein mukavasti ja tänä vuonna järjestettiin ruokailu kahteen erään.

Ensin oli kesähuoneessa suolaista huikopalaa; grillattua makkaraa, lihapullia ja salaattia leipäjuustolla, pinjansiemenillä ja persikalla.

Sisällä oli kahvipöytä makeine herkkuineen; raparperipiirakkaa, mokkapaloja, suklaamoussekakkua ja omena-puolukka-kaurapaistosta.

Anopillakin oli vähän sormensa pelissä tarjoiluissa ja iloksemme kaikki tuntui maistuvan vieraille oikein hyvin!



Kiitos kivojen vieraiden, oli päivä mukava ja vielä tänäänkin ollaan muisteltu juhlien hyvää tunnelmaa. Olen ollut aivan häkeltynyt kaikista ihanista ja arvokkaista lahjoista mitä saimme. Lapset saivat paljon mieluisia ja tarpeellisia vaatteita, kivoja leluja (isähenkilö on kiroillut tänään pikkulegoja kooten, hehhee). Lisäksi saatiin upeita yhteisiä lahjoja kuten elokuvalippuja, kukkia, chili (!!) kynttilöitä, käsipyyhkeitä sekä risteilyetukortti (joka hyödynnetään heti syyslomalla, jee!)


Tämä päivä ollaan ihmetelty kotosalla omalla porukalla syöden juhlista jääneitä herkkuja.




Ja siitä puheen ollen; minulla alkaa huomenna herkkulakko!
Nyt useamman viikonlopun herkutettelun jälkeen on olo ollut huono ja tänäänkin heräsin päänsärkyisenä ja finni nenänpäässä *järkytys*

Olen varma, että se johtuu liiallisesta sokerista ja tärkkelyksestä!
Eli saa tsempata! Jos olen alkavalla viikolla ärtyisä niin tiedätte mistä se johtuu :D


Mutta nyt, hyvää yötä ja kauniita unia!
Huomenna jatkuu arki ja aherrus, joten on aika painaa pää tyynyyn!
Iloista alkavaa viikkoa kaikille!


sunnuntai 14. elokuuta 2016

SUKLAAMOUSSEKAKKU (gluteeniton, munaton, maidoton, vegaani)

Tämä viikonloppu on ollut meilläpäin kovin sateinen ja syksyinen. 
Vallitseva säätila antoi siis hyvän tekosyyn leipoa, kun kumisaappaissa ulkoilukaan ei ketään innostanut.

Sain alkukesästä maistaa Kotoisaa arkea -blogin Helin tekemää moussekakkua, joka vei kielen mennessään. Resepti on alkujaan Kinuskikissan, mutta Helin vinkistä fiksasin reseptiä hieman. Tämä resepti on siitä kiva, että se sopii meidän allergisessa perheessä kaikille!

Tässä linkki alkuperäiseen ohjeeseen: Suklaakakku

 

Minä tein pohjan kauraisista gluteenittomista kekseistä, hienosta sokerista ja sinisestä Florasta. 
Täytteeseen laitoin kaksi purkkia (yht. 5dl) soija vispiä, puoli desiä hienoa sokeria ja levyllisen Pandan tummaa suklaata, joka on maidotonta. Jos tykkää oikein suklaisesta mausta niin suosittelen laittamaan toisenkin levyllisen suklaata, mutta tällä yhdellä levyllisellä täytteestä tulee ihanan pehmeää!

Meillä sattui olemaan kaapissa tytön synttäreille rockyroadeihin käyttettyjä ja niistä ylijääneitä minivaahtokarkkeja, joten ripottelin niitä kakun pinnalle ennen jääkaappiin laittoa. Vaahtokarkeissa on liivatetta, mutta jos jätät ne pois tai korvaa jollain sopivammalla niin kakku on tällöin myös täysin vegaaninen.
 
 

Ohje oli todella helppo ja kakku valmistui jääkaappiin laitettavaksi vartissa! 
Voin lämpimästi suositella!