lauantai 31. maaliskuuta 2018

Samassa tiimissä edelleen

Tänä päivänä tulee kuluneeksi 12 vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran kohdattiin ❤ Oli sateinen maaliskuinen yö, kun katseet hämyisessä baarissa kohtasivat. Siitä alkoi yhteinen tarinamme.


 


Näihin vuosiin on mahtunut lukuisia muuttoja, asuntoja, kaupunkeja. Kihlat, häät ja monia muita ikimuistoisia juhlia. Kaksi maailman ihaninta, suloisinta ja kilteintä lasta. Kaneja, koiria ja yksi hamsterikin on joukkoomme vuosien varrella kuulunut.

 
 


Ulkomaanmatkoja, kotimaanmatkoja, karavaanarireissuja, mökkireissuja. 
Aina yhtä onnistuneita ja erilaisia. 
 Ylämäkiä, alamäkiä ja sivuluisuja. Kuopista ja mutkista puhumattakaan.
 Mutta tässä ollaan. Samassa tiimissä edelleen. 

 
 


Vuosipäivän (ja vähän pääsiäisenkin...) kunniaksi tein kakun meidän hääkakkua mukaillen. 
Kakun kerrosten välissä on kerman lisäksi mascarponejuustoa ja sitruunatahnaa.


 


 Eilen aloitettiin grillauskausi ja hitsi vie miten hyvältä maistuikaan grillissä pöhäytetty pihvi, kesäkurpitsa ja makkara uunibataatin ja pippurikermakastikkeen kanssa. Vieläkin nousee vesi kielelle. Saatiin yhteisen herkkupöydän ympärille vieraaksi myös miehen vanhemmat. Ihana aurinkoinen kevätilta, hyvä ruoka ja seura. Ei voisi pääsiäiseltä enempää toivoa.


Leppoisaa ja mukavaa pääsiäisen aikaa teille kaikille! 
Nyt on aika nauttia auringosta ja yhdessäolosta!
 



8 kommenttia:

  1. Onnea vuosipäivän johdosta! Kakku näyttää niin herkulliselta ja kauniilta. Oi, grilliruoka, lurps, sitä tosiaan tekisi jo mieli. Hyvää Pääsiäistä, Marika 🐣🐤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse! ❤️
      Nyt on tosiaan grillikausi avattu ja kyllä se vaan maistui niin hyvälle puolen vuoden tauon jälkeen! Ensi kerralla haluan grillattua maissia, nam!

      Kivaa loppuviikkoa sulle! Ehkä se kevätkin vihdoin sieltä tulee luvatun sateen myötä? :)

      Poista
  2. Onnea yhteisistä vuosista ♥ Herkullinen kakku! Eikös ookkin ihanaa kun grillikauden voi aloittaa, helpottaa ruoanlaittoa ja on niiiiin hyvää. Hyvää pääsiäsistä ihana ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin se aika rientää hyvässä seurassa ;) Kakusta tuli tosi hyvää, ihan muistot hääpäivästä palasi mieleen! Ja siis kauheeta tunnustaa, mutta grillattu makkara maistui lähes taivaalliselta pitkästä aikaa! :P

      Mukavaa viikonjatkoa sulle Maiccu! ps. sulla on kiva instastoori!

      Poista
  3. Onnittelut vuosipäivän johdosta!❤️❤️
    Herkullisen näköinen kakku!
    Ihanaa pääsiäistä!🐣🐥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ❤️ Uskomattoman nopeasti vuodet kuluu!

      Valoisaa ja keväistä viikkoa sulle! :)

      Poista
  4. Onnea yhteisen taipaleen ja vuosien johdosta. Itsekin juuri totesin että HEI! me ollaan olty yhdessä huimat 16 vuotta ja tuntuu kuin vasta olisimme olleet ensimmäisillä treffeillä Stokkan kahvilassa ja voi miten meitä molempia niin kovasti jännitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, noi ensitapaamismuistot on niin hauskoja! Just se jännitys ja kihinä, voi eiiiii! ❤️ Onnittelut teillekin mukavan mittaisesta yhteisestä taipaleesta! :)

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)