maanantai 17. elokuuta 2015

Ulos höpsähtänyt

Minä olen vieläkin "ihan lomalla", vaikka tokaluokkalaisen koulu alkoi jo viime viikolla ja omanikin alkaa jo ensi viikolla. Syynä tähän lomailufiilikseen on varmasti nämä upeat kesäiset säät, kotipihalla oleva pieni uima-allas ja ilmettään nostanut kesähuone.

Viikonloppuna tehtiin myös huippukiva retki Helsinkiin. Jätettiin auto Hakaniemeen ja ostettiin kaupasta eväät, sitten hypättiin vesibussin kyytiin ja matkattiin Korkeasaareen. Takaisinpäin tultiin vesibussilla Kauppatorille, josta käveltiin Esplanadia pitkin kaupoille ja syömään ja siitä raitiovaunulla takaisin Hakaniemeen. Tosi mukava kokopäivän retki upeassa aurinkoisessa säässä, niin kesä!

Nyt tekee mieli olla vain ulkona, ihan joka tavalla. Ulkona arjesta...tiskikoneen ja pyykkikoneen läheisyydestä...Ulkona kesähuoneessa, omenapuun alla, rannalla, kaupungilla. Missä vaan, mutta ulkona!

Ihan rakastunut olen meidän kesähuoneen uuteen ilmeeseen, jonka se sai valkoisesta maalikerroksesta. Täällä me grillataan, syödään jätskiä, leikitään ja kuunnellaan radiota. Melkein kuljetin tänään tämän läppärinkin sinne, mutta jumitan nyt kuitenkin tämän bloggaushetken ihan sisällä, kotisohvalla kone sylissä.



Pöydän ja penkkien kansiin sutaisin vaaleanpunaista kalustemaalia tässä eräs päivä viime viikolla (pohjalla otex tartuntapohjamaali), joka jäi yli tästä LIPASTOSTA ja tästä SAAVISTA. Vieläkin sitä on liru purkin pohjalla ja kuumeisesti mietin sille käyttöä :D






Ja niiden pinkkien paahteessa lörpähtäneiden kynttilöiden tilalle hain Tigerista ihanan turkoosit uudet kynttilät tuohon kynttelikköön. Antaa kivasti väriä valkoista seinäpintaa vasten.





Voi kun nämä kesäiset päivät jatkuisivat vielä ensiviikollekin saakka. Sitä toivovat lapsetkin. (Meillä on parhaillaankin yksi alaston polkupyöräilijä tuolla pihalla melskaamassa.)


 



 

 Tule syksy, mutta tule hellävaroen. Me ei ihan vielä olla valmiita kylmiin aamuihin ja pihan haravointiin. 




7 kommenttia:

  1. Nautitaan kun on mahkuja ja katsotaan sit eteenpäin kun on sen aika. Kyllähän tuolla kesähuoneessa nauttii väkisinkin , ei voi olla sisällä märehtimässä. Mukavaa ja aurinkoista viikonjatkoa sinulle Marika!

    VastaaPoista
  2. Olet oikeassa, nyt pitää nauttia, kun on mistä nauttia :) Kivaa loppuviikkoa sinne myös!

    VastaaPoista
  3. Kesähuone on kyllä niin ihana ja viihtyisän oloinen ♥ Kyllä tuolla kelpaa olla. Olet kyllä tosi taitava sisustaja ja miten aina keksitkin kaikkia kivoja juttuja. Hienoa, että olette päässeet nauttimaan monin eri tavoin kesäisen lämpimistä päivistä. Itse en ole juuri ulkona ollut enkä viihtynyt, mutta siihen on omat syynsä. Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle, Marika ♥ Toivottavasti nähdään pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä tykkään tuosta kesähuoneesta, vaikka toki näenkin siellä vielä paljon epäkohtia ;) Se jatkaa grillauskautta kummasti, kun pystyy katon alla grillailemaan. Viime vuonna muistaakseni marraskuussa vielä grillattiin :P
      Ihanaa viikkoa sinullekin Krisse, ja tosiaan, olisi kyllä aika jo tavata taas! :)

      Poista
  4. Tulee niin mieleen meidän vanha piharakennus sieltä teidän kylältä tuosta kesähuoneesta. Siis ei sitä oltu mitenkään laitettu ja maapohjakin siinä oli (autotallina sitä taidettiin käyttää, mutta oli siellä joku vanha talli-osiokin, missä sitten leikittiin), mutta tuommoiset ihanan siitä olisi saanut! :)

    Muakaan ei arki innosta nyt yhtään kun on jotenkin niin kesä. Mut sit taas toisaalta tosi syksystäkin jo. Nyt kun muistelen, niin kuusi vuotta sitten taisi olla aika samanlainen elokuu. Silloin juhlittiin meidän häitä kuun lopussa ja syksy alkoi vasta joskus häiden jälkeen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa sunnuntai-iltana just lenkkeilin tytön kanssa sen teidän vanhan talon ohi. Se on kyllä nätti!
      Te pääsette juhlimaan siis hääpäivä ihan justiin <3 Meillä on myös, tosin 5v. hääpäivä, ihan syyskuun alussa ja silloin oli myös tosi kaunis ja lämmin syksyinen päivä :)

      Poista
  5. Voi miten kaunis kesäinen keidas, aivan ihana <3

    VastaaPoista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)