lauantai 22. elokuuta 2015

Vinkki ihanaan elokuun iltaan

Vietiin isähenkilön kanssa lapset hoitoon ja lähdettiin ANJALAN KARTANOLLE, Kymijoen rannalle, katsomassa KUSTAAN SOTA -kansanoopperaa. Ei vähiten siksi, että appiukko vetää Elimäen mieslaulajien kanssa siellä hienon esityksen. Mutta ai että se miljöö! Aivan upea jokivarsi ja sen eteen tehty näyttämö. Kaunis ja helteinen elokuun iltapäivä ja katsojia satapäin.

Tuossa lavan takaseinässä on tuollaiset vaaleat ovet, jotka esityksen aikana vedettiin sivuun ja laulajien takana kimmelsi joki kovin kauniisti.




Saavuttiin paikalle puoli tuntia ennen esityksen alkua samaan tahtiin muiden katsojien kanssa ja siellä esiintyjät jo olivat asemissaan. Ruotusotamiehet isuivat sota-asuissaan laavulla, Aivan katsomon vieressä. Joku kaiversi puukolla kauhaa, toinen pilkkoi puita ja osa porukasta paistoi sipulia ja lihaa nuotiossa. Katsomoon levisi savun ja ruuan huumaava tuoksu. Me saatiin paikat katsomon oikealta reunalta melko edestä ja siinä oli ihan aitiopaikka tapahtumien kannalta. Oikealta saapui kuningas Kustaa hevosen selässä ja sieltä lähti ruotumiesten hyökkäys Venäläisiä kasakkoja vastaan.


Esityksessä oli koskettavia lauluja ja kaunista tanssia, joka kaikki kuljetti tarinaa eteenpäin. Missään kohtaa ei tullut tylsää hetkeä, kokoajan tapahtui ja oli paljon nähtävää. (Ja Kustaan heppa oli aivan ihana ja leivänhimoinen <3 Sitä oli kiva seurata.)


Ja joo, mulla on eniten kuvia yllättäen juurikin appiukon kuoron miehistä...mutta oikeasti siellä oli tosi kivat puvut ja hienot rekvisiitat noin niinkun kaikilla.



Sotamiesten laavusta oli pakko ottaa vielä lähtiessä kuva, kun se oli niin hienosti tehty ja siellä tosiaan pannun alla paloi tuli ihan koko esityksen ajan. Esitys kesti 2 x 50 minuuttia.



Väliaika oli juuri sopiva, 30 minuuttia, jonka aikana ehti vierailla läheisessä vanhaan viljamakasiiniin rakennetussa kahvilassa. Pitäiskö vielä kerran kehua miljöötä? ;)



No ainakin kehun kahvilan tarjontaa. Sieltä nimittäin sai herkullisia gluteenittomia leivonnaisia ja kahvi oli tuoretta ja hyvää.


 

Vaikken itse paikkakuntalaiseksi (vielä ainakaan) itseäni kuvailisi, niin jotenkin tuli sellainen jännä fiilis kuoron laulaessa Valkealan pelloista ja muista Kymijoen varren paikoista. 

Joten, menkää tekin katsomaan ja ihastumaan tähän paikkaan ja hienoon esitykseen. Voin lämpimästi suositella! Esityksiä on huomisen jälkeen enää muutamia ensi viikolla, joten halukkaat pitäkää kiirettä. Näytökset ovat olleet melko täysiä ja ainakin yksi ilta on ollut loppuunmyyty, joten kannattaa olla ajoissa paikalla. 


8 kommenttia:

  1. Voisimpa vaikka tykätä ja harmittaa että jäi tältä kesältä kokonaan käymättä kesäteatteri, ois ollu niin ihana, mutta tuo kesä kun ei oikein parhaita säitään näyttänyt ikinä silloin, kun oisi ollut vapaata ja aikaa :) Ja siis oikeesti, en muista kesää jolloin en oisi ollut rantsussa lasten kanssa mutta tulipahan sekin tänä kesänä nyt sitten koettua... Kuitenkin teidän ilta näytti ja kuulosti erittäin kivalle ja onhan tää ollu kiva että tuota aurinkoa ollaan saatu nyt edes vähän varastoon suomen suvesta <3 Oikein mukavan leppoisaa sunnuntai päivää sinne teille!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihanaa, että kesä tuli, vaikka tulikin näin myöhään! <3 Tällä kai saattais jopa jaksaa koko pitkän talven :)

      Poista
  2. Vau, näyttääpä hyvältä nuo kaikki laavut sun muut. Kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli tosi hienosti tehdyt ja jo ennen esityksen alkua saivat virittymään tunnelmaan ja ajatukset 1700-luvulle :)

      Poista
  3. No voi hitsi. Jotenkin en oo ollut kauhean kiinnostunut tuosta - en yhtään tiedä että miksi? - mutta nyt alkoi kiinnostaa... Saiskohan jostain varastettua hetken tuolle?

    Se makasiinikahvila on kyllä ihana, ja tuolla voi muutenkin kierrellä paikkoja, tai siis tosi kivoja paikkoja on siinä ympäristössä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, se oli tosi kiva. Monesti näytelmä on näytelmä ja piste, mutta tämä oli elämys! Puvustus on liikuttava, samoin laulut <3 Ja se ympäristö oli mulle yllätys, vaikka toki tiesin, että joenvarressa on. Siihen museoonkin on ilmainen sisäänpääsy :)

      Poista
  4. Itse en ole tuota esitystä käynyt katsomassa, mutta olen kuullut muidenkin kehuneen sitä. Tosi mukavaltahan tuo vaikutti kertomasi ja kuviesi perusteellakin. Minun entinen hoitopoikanikin esiintyy siinä ♥ Auts, tunnen itseni vanhaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esitys on kaikki kehut kyllä ansainnut! :) Ja se paikka on esitykselle aivan täydellinen!

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)