torstai 25. elokuuta 2016

Huvilakauden päätös


Täällä pakkaillaan ja suunnitellaan viikonlopun menuuta mökkiolosuhteissa. 
Tiedossa on villasukkia ja nurmikon leikkausta, saunomista ja kortin peluuta. 
Mökkipaikkakunnalla on lauantaina markkinat ja illalla huvilakauden päätös ilotulitus satamassa, 
joten eiköhän mekin perinteisesti lähdetä niitä tutkailemaan.



Perjantaina tai lauantaina ajattelin valmistaa hampurilaisia paistetulla halloumilla! Kivaa olisi, jos aterian pystyisi kattamaan ja nauttimaan vielä ulkona, mutta se taitaa olla toiveajattelua elokuun kosteissa ja viileissä illoissa. Hassua muuten, että meillä on mökillä isompi ruokapöytä pihalla kuin sisällä! (Edelleen murisen sitä pyöreää pöytää...siihen on vaikea edes kattaa kauniisti. Pah.)

Tämä syksyllä mökkeily vähän haastavampaa kuin kesäisin, sillä mukaan saa pakata melko paljon enemmän vaatekertoja, lapsille pitää olla vedenpitävät ulkoiluasut ja kuitenkin saattaa tulla niin lämpimiä iltapäiviä, että t-paitojakin tarvitaan. Lisäksi matkoille on kiva laittaa vähän siistimpää päälle kuin polvipussiverkkarit ja kulahtanut huppari. Vaikka totuuden nimissä juuri sellaisissa taidan tämän päiväisen menomatkan viettää ja vaatia vielä pysähdystä Hesburgerin kohdalla :D


Iloista elokuun viimeistä viikonloppua! 
 Olkoon se vielä aurinkoinen ja kesäisen lämmin! 

*
*
*

ps.  Mulla on kenkäongelma. Olen surffaillut pari päivää nettipuodeissa etsimässä THE syksykenkiä, kevyitä, mukavia, siistejä ja kaikkiin asuihin sopivia. Ballerinat ja kangastossut on pian kylmät ja saappaat liian lämpimät. Nyt mulla on kahdessa eri nettikaupassa ostoskorissa kengät enkä osaa päättää kummat tilaan. On tää hankalaa. (tiedän, maailman suurin ongelma taas)


8 kommenttia:

  1. Ihanaa mökkiviikonloppua teille!😊❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä kivaa pitkästä aikaa taas käydä siellä :) Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle Sari! :)

      Poista
  2. Ihanaa mökkiviikonloppua! Me jäämme viettämään venetsialaisia tänne kotiin, kahdestakin syystä: ampiaisten myrkyttämisen jälkeen mökki pitäisi kunnolla siivota ja meillä on tuo koirapotilas, niin on helpompi täällä kotona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, venetsialaiset tuli vietettyä raketteineen ja herkkuineen. Nyt voi taas keskittää voimat arkeen ja siitä selviytymiseen :)

      Pikaisia paranemisia karvaiselle potilaalle <3 Toivottavasti tekin pian pääsette mökkeilemään <3

      Poista
  3. Mukavaa ja tunnelmallista mökkiviikonloppua teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meillä oli oikein mukavaa ja aika meni taas hurjaa vauhtia! Elokuun pimeät illat on kyllä niin tunnelmallisia <3 Kivaa ja kaunista alkavaa viikkoa sinulle Eerika :)

      Poista
  4. Hiphei! Toivottavasti teillä oli mukava mökkiviikonloppu myrskystä huolimatta!
    Juuh, ja niin totta tuo pukeutumisen ja kenkien miettimisen hankaluus näin alkusyksystä, kun on kosteaa ja aamut viileitä, ja päivät kuitenkin lämpöisiä! Olisit ottanut molemmat kengät :)

    Tunnelmallista syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kivaa kyllä eikä myrskykään tehnyt tuhojaan siellä suunnalla vaikka tuulenpuuskat olivatkin aika kovia! :) En vielä ottanut kumpiakaan kenkiä, jäin arpomaan onko kummatkaan NE kengät mitä todella tarvitsen :P Ehkä sekin ongelma ratkeaa itsekseen ajan kanssa :D Tai sitten ei! :D :D

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)