perjantai 5. elokuuta 2016

Mökillä lasten kanssa

Minä, kaksi lasta ja yksi karvalapsi. 

Pienenpieni Suzuki täpötäynnä tavaraa ja edessä liki 400 kilometriä halki Etelä-Suomen. 

Hullua? Joo ehkä, mutta me tehtiin se! Me vietettiin pieni pätkä lomaa kesämökillä. 



Päätin jo ennen kesälomien alkua, että lähden yksin lasten kanssa mökille jos ja kun isähenkilö ei taaskaan paria viikkoa pidempään lomailemaan jouda. 

Minä olen tämänkin kesän saanut enemmän ja vähemmän toimia lasten hoviviihdyttäjänä ja rutiinien pyörittäjänä. Mikäs siinä, lapset ovat ihan parasta seuraa, joten olen koettanut ottaa positiiviselta kantilta tämän lomavastaavan vastuun.



Mulla oli suunnitelma, että mökillä istun pihakeinussa ja aloitan jonkun kirppikseltä löytämäni pokkarin, syön herkkuja ja lojun vaan pari päivää. Näin jälkikäteen ajateltuna melko utopistinen suunnitelma tällä kokoonpanolla. 




Mutta ehdin minä aina välissä hetken upota omiin ajatuksiin ja keinutella pihakeinussa. Selasin pari vanhaa sisustuslehteä ja nappasin taas yhden kakkureseptin lehden sivulta testaukseen. 



 

 Osasin pumpata kaivosta vettä, lämmittää vesipadan ja savusaunan, grillata makkaraa ja maissia nuotiolla ja potkia ruohonleikkurin käyntiin. Niin ilahduttavaa huomata pärjäävänsä ja osaavansa. 





  



Meillä oli hurjan kivat pari päivää! Eilen ajettiin sitten sateessa koko matka kotiin. 
Hetken mietin miksi. 

Mutta viikonlopulle on ohjelmassa lasten synttäreiden järjestelyyn liittyviä juttuja ja pikkuhiljaa pitää alkaa ajaa lapsia taas arkisempiin rytmeihin.




Mulla on pari postausta tässä työn alla, joten palaamisiin vielä tänä viikonloppuna! 

Nyt toivottelen iloa ja aurinkoa sinne ruutujen taakse!


12 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! <3 Kuulostaa niin hienolta minilomanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita <3 Piti ottaa pieni minireissu vielä ennen koulujen alkua. Jospa sitä sitten taas arjessa jaksaisi kesämuistojen voimilla? :)

      Poista
  2. Niin sitä vaan osaa ja pystyy kaiken, minkä haluaa. :) Ens kesänä ei taida koiruus enää ihan pienellä autolla kulkea. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään! Ihan huikea fiilis kun tajuaa että itsekseenkin pärjää ja kaikki rullaa :)
      Ja totta, luulen että ensi kesänä meillä alkaa olla aika ahdasta mun miniautossa :D

      Poista
  3. Teillä on siellä ihanaa mökkeilyä lasten kanssa.❤️
    Kivaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  4. Mäkin oon pari kertaa ollut lasten kanssa mökillä "itsekseni". Silloin kyllä huomaa kuinka hitosti siellä on hommia (meillä kun ei ole sähköjä tms. siellä ja vedet, puut pitää kantaa jne.. :D ) mutta jotenkin olen silti nauttinut noista kerroista ihan suunnattomasti! Ja se on just kyllä hyvä tunne kun pärjää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tuntui, että kävelin päivän tulitikkuaski kädessä! Piti laittaa tulet takkaan, vesipannuun, saunaan ja nuotioon :D Mutta hauskaa tosiaan huomata, että onnistuu ja osaa ihan itsekin noi jutut! Eli voi lähteä toistekin itsekseen (lasten kanssa) mökkeilemään :)

      Poista
  5. Mä en ole mökkeillyt lasten kanssa, mutta yksin pyörittänyt arkea kotona silloin, kun mies oli vielä reissutöissä ja useinmiten viisi päivää putkeen pois. Aluksi se vähän hirvitti jäädä yksin isännöimään taloa. Sitä mietti, miten kaikesta selviää, mutta niin on tullut torppa lämmitettuä, vesiputkia sulatettua jne. Kyllä sitä selviää ja pärjää, kun on pakko tai niin haluaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kyllä oikeassa, asiat järjestyy ja kaikesta selviää kun ei ole vaihtoehtoja tai itse niin päättää :) Hyvä me! Hyvä naiset! :D ❤

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)