tiistai 16. elokuuta 2016

Teeleipä ❤

Joskus tekee ihan hirmusti mieli tuoretta, lämmintä leipää ja juustoa. Niinkuin esimerkiksi eilen. Niinpä tein iltapalaksi pellillisen pieniä, somia teeleipiä ja voitelin ne valkosipuliöljyllä. Tyttökin nuuhki ilmaa ja ihasteli tuoksua, vaikkei muka valkosipulista tykkääkään!


 TEELEIPÄSET
(gluteeniton)
10 kpl

3dl luonnonjugurttia
1tl suolaa
1tl sokeria
2tl psylliumia
3dl gluteenittomia jauhoja (Semper fin mix)
1dl Provena gluteenittomia kaurajauhoja
0,5 pss kuivahiivaa
valkosipuli
oliiviöljyä tai margariinia


: Lämmitä jugurtti mikrossa hieman kättä lämpimämmäksi ja sekoita siihen suola ja sokeri. Sekoita jauhoihin psyllium ja kuivahiiva ja lisää jugurtin sekaan. Lisää reipas loraus öljyä, sekoita ja anna kohota liinan alla. 
Laita uuni lämpenemään 225 -asteeseen. 

Pyörittele kohonneesta taikinasta n. 10 pientä palloa (kastele kädet kylmällä vedellä, helpottaa hommaa huomattavasti!) ja nosta leivinpaperin päälle pellille. Liiskaa pallot lituskoiksi leiviksi (edelleen kastelluilla kämmenillä) ja tee muutamia pistoja haarukalla leipästen pintaan. Paista uunin keskitasolla n. 10 minuuttia. 

Purista valkosipulinkynsi tai pari öljytilkkaan tai sulata margariini ja uita valkosipulit siihen. 
Voitele leivät lämpiminä ja nauti. Itse laitoin leiville goudajuustoa paksut siivut. 

Ai että on hyväääää! 


(Vegaaniset leivät saat korvaamalla luonnonjugurtin maustamattomalla 
soija- tai kaurajugurtilla ja käyttämällä maidotonta margariinia) 


Iloista, vaikkakin sateista tiistaipäivää kaikille! 
Tämä nuhanenä keittää kupin kuumaa teetä ja painelee ompsuun tuhoamaan kangaspinoja! 


6 kommenttia:

  1. Voi miten näyttääkin herkullisilta!😍
    Nyt alkoi tehdä mieli!😀
    Teeleipiä olen itse tehnyt viimeksi ylä asteella.
    Hyvää tiistaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi valkosipuliöljy kyllä kruunaa lämpimän leivän :P Oikeastaan teeleipiin ei kuulu hiivaa vaan kohotus tapahtuu leivinjauheella, mutta minä pidän hiivaleivästä joten laitan mieluummin sitä ja kohottelen hieman pidempään :)

      Kivaa keskiviikkoa sinulle Sari! :)

      Poista
  2. Herkullista! 😍

    (Kauheeta kun eka ajatus oli et millonhan _ehtis_ tehdä noita. Tuntuu et illat hujahtaa ihan huomaamatta! 🙄 )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arki-illat on kyllä katoava luonnonvara näin syksyisin. Illat tuntuu tosi lyhyiltä :/ Mutta onneksi on viikonloput, sateiset sellaiset jolloin voi leipoa :D
      Tsemppiä arkeen! <3

      Poista
  3. Tätä reseptiä kokeilen (vaikkakin tavallisilla jauhoilla). NAM!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii varmasti tavallisilla jauhoilla oikein hyvin! Jugurtti antaa sellaisen kivan happaman ja hyvän maun :) Kerro onnistuiko ja piditkö?

      Mukavaa viikonloppua Vivi! :)

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)