keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Löytöjä ja fiiliksen nostatusta

Tein eilen pikapyrähdyksen koulun jälkeen kirppiksellä. Ihan vaan ollakseni hetken yksin ja omissa maailmoissani. Ja koska kirppis on kotimatkan varrella. 

Meillä olisi tarve lasten talvivaatteille, mutta en usko mieleisten löytyvän kirppikseltä eikä muita tarpeita ollut, joten kuljeskelin avoimin mielin, vailla tarkoitusta.

Periaatteessa mulla on viimeaikoina ollut ennemminkin sellainen "ähky" olo tavaroiden, vaatteiden ja kaiken suhteen ja tekisi mieli räjäyttää kaapit tyhjiksi ja Konmarittaa oikein kunnolla. Mutta minne ne kaikki ylimääräiset kamppeet laittaisin? En millään ehdi ja jaksa valokuvata jokaista, ladata kuvia koneelle ja kirjoittaa yksityiskohtaisesti kuvauksia...sumplia noutoja ja lähetellä viestejä päivätolkulla. Kirppispöytä on kallis ja se sitoo vähintään viikoksi ja onhan se hinnoittelukin melko iso rupeama (sen kaappien siivouksen päälle) Mutten myöskään haluaisi kantaa ehjiä tavaroita jätelavalle tai lahjoittaa arvokkaita esineitä ihan ilmaiseksikaan.
 
 


Tämän kankaisen sievän nuken kohdalla mietin hetken, 
mutten voinut vastustaa, joten nappasin sen koriin. Ja lyhtyjähän tarvitaan aina. Ja tämän virkatun, painavan pitsipeiton kohdalla olin jo aivan unohtanut konmarit ja kodin täpötäydet kaapit. 

 
 


Syksyn fiilistä nostattamaan purkitin vielä illalla pienen söpön kuusen.  
Vähän jouluista kyllä, mutta johan minä glögistäkin haaveilin, joten... 
 
 


Laitoin sen lyhdyn kanssa hetkeksi lattialle, mutta nostin ne kuitenkin ylös, kun koira kiinnostui työntämään kuononsa molempiin. 


 

Sellaisia alkuviikon tunnelmia täällä. 

Mutta nyt koiran kanssa lenkille, siellä onkin jo aivan pimeää! Ihanaa vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä haistelemaan raikasta syysillan ilmaa <3
Flunssakin alkaa olla muisto vain ja olo jo oikein mainio :) 
Reipasta viikonjatkoa teillekin!


 

8 kommenttia:

  1. Ihanat kirppis löydöt!
    Kiva pikkukuusi!😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Sari! :) Minä vaan en voinut olla ostamatta noita kun tulivat niin halvalla vastaan <3

      Kivaa iltaa sinulle ja kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. ihan sama vaikka kuinka olisi tavaroita tarpeeksi, kun jonkun mukavan löydön kirpparilla tekee :)
    Kyllä täällä luetaan jo joululehtiä ja tähdetkin laitoin tänään samalla kun siivosin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi, tähtiä minäkin tuossa jo tuumailin! Valkoiset paperitähdet on kuitenkin aika ajattomat, eikö?! :D ⭐⭐⭐⭐⭐⭐⭐ Ja ehdottomasti nappaan nyt vikalla kerralla mökiltä kaikki joululehdet mukaan, niin kivaa päästä fiilistelemään taas!

      Mukavaa viikonloppua kaimaseni! :)

      Poista
  3. Kivat löydöt ja söpö tuo kuusi! Muavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita <3 Viikonloppu hujahti mökkireissulla ja saatiin vihdoin laitettua mökki talviteloille :)

      Kivaa alkanutta viikkoa sinulle! :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos kultainen ❤ Ihanaa pyhäinpäivää sinne teidän kauniiseen kotiinne! :)

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)