perjantai 4. marraskuuta 2016

Lahja ystävälle



Mulla on ihana koulukaveri, joka aina kannustaa ja tsemppaa, huomioi ja muistaa minua. 
Hänellä oli lokakuun alussa syntymäpäivä ja halusin antaa jotain ajatuksella tehtyä ja uniikkia lahjaksi. 
Aika on kuitenkin jatkuvasti kortilla, joten en ehtinyt ommella ennenkuin vasta syyslomaviikolla. 
Lahja saapui nyt sankarille vähän myöhässä, mutta ehkä saan sen anteeksi <3

Pipo on ohut, yksinkertaista trikoota, 
joten se sopii autoilu- tai lenkkeilypipoksi parhaiten. 
Vanulla täytetty avaimenperä/laukkukoriste on myös samaisesta trikoosta ommeltu.


 

Seuraavaksi pitääkin alkaa miettimään joululahjoja, hui! 
Jouluttelusta sitten seuraavassa postauksessa enemmän, 
mutta voin paljastaa, etten minä suinkaan ole perheen ainoa, jota jo jouluttaa! 

Mukavaa ja rentoa viikonvaihdetta teille ihanat! Ja kiitos edellisen postauksen huippukivoista kommenteista <3 

 
 

9 kommenttia:

  1. Saipa joku aivan ihanan lahjan!!! Tuo avaimenperä on ihan ♥
    Mulla tänä vuonna tää jouluttaminen tulee taas vähän eri tavalla kun muina jouluina. Jotenkin kaiken ottaa rauhallisemmin ja fiiliksen mukaan tekee juttuja mikä tuntuu hyvälle :) Ihanan tunnelmallista Marraskuuta sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivon että lahja oli mieluinen saajalleen ❤ Tykkään itse kovasti tästä kankaasta...itseasiassa tilasin sitä lisää vaaleanpunaisena!!

      Poista
  2. Ihana muistaminen! Itse tehdyt lahjat on parhaita. <3

    Mua ei jouluta juuri yhtään, tai kun on niin paljon kaikkea mitä pitäisi saada "ensin" tehtyä niin en oo "antanut itselleni lupaa" vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään itsetehdyistä lahjoista ❤ Niistä välittyy tunne, että tekijä on ajatellut lahjan saajaa silleen ihan erityisesti :)

      Mua jouluttais jo kovasti, mutta koitan hillitä vielä ettei innostus ihan leviä käsiin :D Jotkut kanssaihmiset ei ehkä oikein kässää tätä :P

      Poista
  3. Lahja oli todella mieleinen �� Ollut jo monesti käytössä �� Juuri oikean kokoinen ja koristetta en ole vielä raaskinut laittaa laukkuun vaan se roikkuu kauniisti sinusta muistuttaen lautashyllyn koukussa. Ja hei.... niitä lapasia olen raaskinut jo paristi pitää �� Mikä siinä onkin, kun saa jotain kaunista ja mieleistä niin sitä ei meinaa raaskia käyttää ? Joten älä missään nimessä ajattele ettri ole kelvannut jos ei käytössä näy... ne lämmittää sydäntä aina kun niitä hipelöin... raaskisko laittaa vai säästäiskö vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Mia <3 Kiva kuulla, että pidit lahjasta :) Tiedänpähän jatkossakin millä lahjoa sinua!

      Ihanaa viiikonloppua ja pyhäinpäivää! :)

      Poista
  4. 💕😍💕 tykkää ja kiittää ‼️ kun vielä raaskii käyttää .... pidän niin suuressa arvossa itsetehtyä, etten meinaa raaskia otta käyttöön. Hypistelen ja ihastelen mutta en halua että kuluu 😳 Kohta lähtee kuitenkin pipo ja lapaset ulkoilemaan, ison päätöksen hetki !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivoja ulkoiluja <3 Tänään onkin ollut aivan ihana pakkaspäivä!

      Poista
  5. Ihana lahja ♥ Mä niin tykkäisin pitää erilaisia trikoopipoja, mutta mulle ei oikein hatut käy. Surku! Tuo avaimenperä on todella ihana ♥ Kivan lahjan olet tehnyt ystävällesi.

    VastaaPoista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)