perjantai 10. maaliskuuta 2017

Viikonloppuhaaveita

Mitä teidän viikonvaihteeseen kuuluu?

Minulla on kaksi toivetta tulevaan viikonloppuun, joista ensimmäinen näyttäisi toteutuvan. Tapaan nimittäin blogikavereita vaihteeksi jossain muualla kuin jonkun kotona. Tarkoituksena olisi siis ulkoiluttaa kaverin uutta Valentino -laukkua käymällä hyvin syömässä, höpisemässä päivän polttavat ja lopuksi istumalla tuokioksi elokuvateatterin hämyyn. Niin mukavaa päästä pitkästä aikaa ystävien kanssa ulkoilemaan!


Toinen viikonlopun haave liittyy tämän postauksen kuviin.

 


Haluaisin nimittäin ehtiä tuhoamaan Jyväskylän kangaskaupasta ostettua kangaspinoa! Löysin itsellenikin aivan ihania heräteostos -trikoita ihanissa keväisissä väreissä ja nyt kankaat oikein polttelee tuolla ompsussa! 


 


Ostin viime viikolla uuden Ottobren naisten kaavalehden, 
jossa on parikin kokeilun arvoista kaavaa testattavaksi. Ainakin yksi lyhythihainen tunika tulee nyt testattua.


 


Pino hyviä cd-levyjä soittimen viereen, pussillinen karkkia 
ja tuttu ja turvallinen saumurin raksutus voi alkaa. 
Sitäpaitsi tarvitsenhan minä jotain uutta päällepantavaa elokuviin! Tietysti!


 


Sellaisia suunnitelmia siis täällä. 
Mutta ensin me lähdetään käymään pk-seudulla, joten palaamisiin...
Iloista keväistä viikonloppua teille kaikille!
 


18 kommenttia:

  1. Uutta laukkua pitää ehdottomasti lähteö ulkoiluttamaan että se oppii ihmisten tavoille, tätä ei kaikki naiset välttämättä tiedä. Joskus on viety ystäväni kanssa meidän laukut kaupungille kun nehän on siskoksia, mukavahan niillä on välillä toisiaan tavata :D (ostettu siis samasta liikkeestä)
    Oih miten ihana ompelunurkkaus sulla on, niin valoisa ja upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hauska ajatus että laukut on siskoksia! :D Ja toki niitä pitää ulkoiluttaa säännöllisesti, muutehan ne ihan mökkihöperöityy ;)

      Tuosta alakerran huoneesta tuli huomattavasti valoisampi heti kun siitä ulos avautuva ovi vaihdettiin ikkunalliseen. Eikä tarkkaan ompelutyöhön voi koskaan olla liikaa hyvää valoa :)

      Kivaa viikonloppua sulle Nanni! :)

      Poista
  2. Ommeltavaa omisi täälläkin.Jospa jotain saisin aikaiseksi nyt viikonloppuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset ompeluhommiin, se on niin rentouttavaa näpertelyä! <3 Ompeluntäyteistä viikonloppua siis sulle! :)

      Poista
  3. Ompelutaito olisi ihana omata, mutta nautin sitten vain muiten tuotoksista. Mukavaa ulkoilutusreissua, nauttikaa illasta! Meillä jatketaan yläkerran remppaa joten ihan toimettomana ei olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Katja! <3 Viikonlopusta tulee varmasti mukava, ainakin kaikki mausteet hyvään sellaiseen löytyy!

      Voi kun meidänkin remppainto palaisi ja saataisiin taas projektit käynnistettyä talven jälkeen! Ihan kateellisena katson teidän vauhtia ja uutta hienoa pintaa! <3 Reipasta viikonloppua! Hyvä te! :)

      Poista
  4. Ihanan kuuloinen vkl <3 Mukavia treffejä ja ompeluita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viikonloppu oli kyllä tosi kiva ja meni ihan liian nopeasti taas kerran! :)

      Poista
  5. Mukavaa viikonloppua, kevättä on täälläkin, kaunis aurinkopaiste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana aurinko helli meitä kyllä koko viikonlopun niin ihanasti! <3

      Poista
  6. Loistavat suunnitelmat viikonloppuun ja aivan ihanan suloinen tuo ompelunurkkaus <3 Kelpaa siellä surrutella! Ja kylläpä olisi kätevää osata ommella itselleen uutta päällepantavaa :). Nautinnollista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli hurjan ihana viikonloppu! Kaikki suunnitelmatkin toteutui yli odotusten :) Ompelu on kiva harrastus kyllä, ja onhan se toki palkitsevaa kun voi pitää yllään itse ommeltuja vaatteita <3 Suosittelen kokeilemaan jos yhtään innostaa, ei ompelu ole onneksi rakettitiedettä! :)

      Poista
  7. Tuulettuminen tyttöjen kanssa tekee aina hyvää. Kiva tuo sinun ompelunurkkaus.Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi äläpä muuta sano! Kyllä ystävät ja oma aika on toisinaan niin virkistävää :) Treffeiltä kotiin palasi ihan uusi ihminen! <3 Kivaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  8. kuulostaa hyvältä suunnitelmalta!

    Minulla hajosi 23 v vanha saumiri, yksi alavarsi, joka kuljettaa lankaa katkesi...no mies alkoi googlettamaan ja varaosa löytyi ja oli tilattavissa meren takaa...nyt odotetaan että kusti polkee meille asti niin pääsen taas asiaan :)

    Ihanaa aurinkista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi järkky! Onneksi varaosa löytyi! Toi olis niin painajainen :P Mun itseasiassa pitäisi tilata/löytää jostain vetoketjupaininjalka mun ompelukoneeseen, olen hukannut vanhan (miten se on edes mahdollista??). Tarttiskin alkaa googlettamaan mistä sellaisen saisi!

      Iloista alkanutta viikkoa sulle Satu! Toivotaan että kusti polkee nopsaa teidän suuntaan! :)

      Poista
  9. Ihanan kuuloinen viikonloppu ❤ Innolla odotan näkeväni mitä kaikkea kivaa loihdit kankaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva viikonloppu ja ihan liian lyhyt, niinkuin aina! :P Ensimmäinen kangas on pilkottu ja ommeltu, instassa onkin siitä jo kuva, mutta eiköhän kuun lopun ompelupostaukseen tule muutakin esiteltävää :) <3

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)