sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Viikonlopun listaus


Minä rakastan kaikenlaisia listoja ja kalenterimuistiinpanojen kirjoittamista.



 
Kauppalistaa rustaan aina antaumuksella ja kuitenkin siitä joko a) unohtuu jotain tai b) koko lista unohtuu keittiön pöydälle. Minulla on myös puhelimessa jatkuvasti päivittyvä lista, mitä pitää muistaa ottaa vuoden ensimmäiselle mökkireissulle mukaan. Kirjoitan listaa tekemättömistä kouluhommista ja viivaan yli jo tehdyt jutut. 
Varsinkin kaikki käsin kirjoitetut listat on ihania! 
Tarttisinkin seuraavaksi kalenteriksi sellaisen, jossa on paljon tyhjiä tekstisivuja kaikille mun listoille!




Tässä teille lista mun kuluneesta viikonlopusta:

Tänä viikonloppuna minä:

- Sain kukkia isähenkilöltä vuosipäivän johdosta.
- Söin gluteenittoman salami-ananaspizzan (ja se oli niin hyvää!!)
- Söin kaksi närästyslääkettä.
- Murjotin, kun lauantain suunnitelmat peruuntuivat, koska joku ehti ostoksille meitä ennen.
- Neuvottelin isähenkilön kanssa ja päästiin, kai, yhteiseen päätökseen.
- Söin pitkästä aikaa perus sipsejä ja kermaviilidippiä ja sain mahani kipeäksi. Pitäis pysytellä juustonaksuissa vissiin :P
- Katsoin liian monta murha -ohjelmaa Friiltä. 
- Katsoin myös perheen kanssa Sohvaperunat ja kaksi BumtsiBum -jaksoa.
- Huomasin varpaankynsien kynsilakkojen rapistuneen, mutten muistanut poistaa niitä.
- Kävin saunassa kolme kertaa.
- Imuroin ja moppasin.
- Kävin kolme kertaa lenkillä.
- Ostin kilon irtokarkkia Filmtownista. OIKEESTI.
- Luin tosi tosi pitkästä aikaa paperiversion Ilta-Sanomista.
- Heräsin isähenkilön kuorsaamiseen molempina öinä.
- Nukuin pitkään.
- Harkitsin hiusten leikkaamista ja puolivakavissani mietin otsatukkaakin. 
- Kävin uimahallissa.
- Suunnittelin isähenkilön kanssa kevään ja kesän projekteja...kesähuoneen kunnostusta ja portaikon remontin loppuunviemistä. 
- Haaveilin lämpimämmästä säästä, uudesta sohvasta, puhtaista ikkunoista, siivoojan palkkaamisesta ja päivätyöstä.
- Aloin jännittämään viikon päästä alkavaa työharjoittelua.
- Luin ensi viikon tenttiin viisi minuuttia. 
- Luin blogeja. 
- Leivoin leipää, johon tulee juustoraastetta ja harmittelin, etten itse voinut sitä syödä. 
- Päätin aloittaa limulakon heti kun talon kaikki limupullot on tyhjät. 
- Saatiin vieraita ja grillattiin. 
- Siivosin lastenhuoneen yhdessä lasten kanssa.
- Pesin 5 koneellista pyykkiä.
- Puhuin puhelimessa (!!!) äitini ja veljeni kanssa. 




Ihan liian nopsaan meni viikonloppu!


 


Miltä teidän viikonlopun listanne näyttäisi? 
Onko teillä tapana kirjoitella listoja?

 

13 kommenttia:

  1. Miten ihmeessä sä olet kaikki noi saanut mahtumaan yhteen viikonloppuun?? Tehokas leidi, etten sanois ;) Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpöhöpö! Viikonlopun pääpaino oli telkkarin tuijottamisessa ja syömisessä :D

      Poista
    2. Niin ja kiitos kultainen Jessica! Oikein mukavaa huhtikuun ekaa viikkoa sullekin! <3

      Poista
  2. Huh huh, ihan mielttömän paljon kaikkea on mahtunut sun viikonloppuun! Mä kirjoittelen myös listoja. Pari vuotta sitten hommasin ihan perinteisen ison kalenterin, jonka lopussa on just niitä tyhjiä sivuja. Lisäksi laukussa kulkee aina mukana kierrevihko, johon voi nopeasti kirjata ylös tärkeitä juttuja ja tehdä listoja. Kauppaan mennään aina kauppalapun kanssa. Tämän tavan olen oppinut jo kotoa. Kivaa alkavaa viikkoa Sinulle, Marika ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listat on jotenkin turvallisia! Enkä usko, että unohtelisin asioita vaikkei mulla olisi listoja, niitä on vaan kiva tehdä :) Mä kyllä tarviin syksyllä uuden ison kalenterin! Eikös niitä ole sellaisiakin, missä on mukana joku erillinen muistio? Ainakin pitäisi olla! :D

      Aika paljon tuli viikonloppuna istuttua sohvalla, luettua blogeja ja katottua telkkua...niin ja haaveiltua ja suunniteltua eli ei oikeesti kovinkaan tehokasta! Mutta toki tarpeellista lepoa :)

      Ihanaa, vaikkakin sateella alkanutta viikkoa sinulle Krisse! :)

      Poista
  3. Paljon on sulla tapahtunut viikonlopussa :)Täytyykin kirjoitella joku viikonloppu oma lista. Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva viikonloppu :) Joskus on vaan kiva istua alas ja miettiä mitä sitä oikein tulikaan tehtyä ja laittaa ne ylös. Samalla voi muistella kaikkia niitä kivoja hetkiä, jotka tuntuu kiitävän ohi silmänräpäyksessä <3
      Kivaa iltaa sinullekin Maiccu! :)

      Poista
  4. Kiva postaus! KIvat listat :)
    Mä kirjoitan harvoin listaa edes kauppaan ja manaan sitä sitten siellä miksen kirjoittanut :D
    Voihan irtokarkit, oon ollu 9 päivää sokerilakossa ja kyllä maistuis.. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsit! Tsemppiä lakkoon! Mulla ei kyllä tällä hetkellä onnistuis sokeriton ei sitten mitenkään päin! :/

      Eniten mua naurattaa, kun mä innolla väsään hienoa ostoslistaa päivätolkulla ja sitten se ei ole edes mukana kaupassa! :D Voi vaan jälkikäteen katsella mitä kaikkea jäi ostamatta.

      Poista
  5. Huh huh! Hurjan paljon kaikkea mukavaa on mahtunut viikonloppuusi.
    Paitsi masukipu, se ei ole mitenkään kiva asia. Minunkaan vatsani
    ei pidä sipseistä, niissä oleva hurja rasva- ja suolamäärä ei
    taida kyllä sopia kenellekään.

    Iloista pääsiäisen aikaa! Terv. yksi joka parasta aikaa kirjoittaa
    listaa tavaroista, jotka vielä pitää muistaa pakata mukaan. Ollaan
    lähdössä huomenna viikoksi Kanarialle ja pakkaaminen on vielä pahasti
    kesken...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijjoi! Taidan olla vähän outo, mutta mun mielestä matkoille pakkaaminen on ihan parasta! Oikein ihanaa ja aurinkoista lomaviikkoa teille! <3 Jään mielenkiinnolla odottamaan matkakertomusta ja ihania kuvia!

      Poista
  6. Listat, siis ehdottomasti kyllä!!
    Minähän listaan kaikkea: tekemättömiä ja tehtyjä töitä, kauppalistaa, koirien treeniä, pyykkejä....

    Mutta KILO irttareita??? Olen kadekadekade!!! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, en ole ainoa! Listojen rustaamisessa on jotain turvallista ja rentouttavaa! Ja listanhan voi tehdä ihan mistä vaan tarvittaessa :D

      Kilo irtokarkkia oli kyllä vähän liioittelua (sen näki kassahenkilön ilmeestäkin), mutta urheasti me niistä melkein puolet perheen kanssa viikonlopun aikana tuhottiin! :O :P Se tuoreiden karkkien tuoksukin on niiiiiin hyvä!

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)