sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Lomanjälkeiset tunnelmat


Täällä on nyt palattu arkeen ihanan loman jälkeen. 
Ensimmäisten päivien tunnelmat olivat, no, ankeat. 

Tiistaina aamulla hotellikuljetuksen tullessa meitä noutamaan oli asteita +28. Siis ennen kahdeksaa aamulla. Helsinki-Vantaan lentoasemalla vastassa oli asteita +8. Muutamassa päivässä on rusketus alkanut tasaantumaan ja ne tutut tummat silmänympärykset loistaa taas alati kalpenevilla kasvoilla. Masentavaa.


 


 
Nyt kun päiviä on kulunut muutama enemmän, 
alkaa kotona oleminenkin jo maistumaan vähän vähemmän kitkerältä. 
Lomapyykkivuori alkaa olla selätetty (tässä kohtaa täytyy mainita, että meidän kuivausrumpu sanoi itsensä irti ennen lomaa, ja sään ollessa näin kostea ei pyykit tahdo kuivua edes lattialämmityksen päällä...) 
ja koulut, työt ja lasten harrastukset jatkuvat omalla painollaan. 
Ajatukset karkailevat pikkuhiljaa villasukkiin, torkkupeittoihin, kynttilöihin ja kanervaistutuksiin. 



 


 Viikonloppuna kaivelinkin esiin vähän syksyisempiä juttuja ja kaikki pestyt kesävaatteet pakkailin takaisin matkalaukkuun ja vintille odottamaan seuraavaa kesää 
(jolloin ne todennäköisesti ovatkin kaikki jo pieniä lapsille...). 


 


Olen tehnyt kivoja kirppislöytöjä tällä viikolla ja maalaillut kalkkimaalilla pieniä juttuja. 
Kerron niistä sitten toisessa postauksessa.  


 


 Nyt rentoa sunnuntai-iltaa kaikille! 
Meillä hiljennytään telkun ääreen vielä hetkeksi ja pakkohan se on taas mennä ajoissa nukkumaankin, 
että jaksaa huomenna arjen tohinat. 








14 kommenttia:

  1. Paluu sitten arkeen...Meillä odotetaan nyt syyslomaa, jonne kyllä on aikaa, mutta jospa se muutaman viikon päästä koittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo todella, seuraavaa lomaa odotellessa! :D Syysloma on jotenkin jännä sillä tavalla, että me ei koskaan olla osattu keksiä siihen mitään suunnitelmia vaan se viikko menee lasten kanssa ihan vain ollessa ja ihmetellessä. Vaan lomaahan se on sekin! <3

      Poista
  2. Samoja fiiliksiä...vika koneellinen lomapyykkiä pyöri vielä eilen.Mukavaa arkea💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan aina tämä lomalta paluu vähän...no rankkaa ;) Mutta kyllä se tästä taas lähtee rullaamaan. Onneksi täällä paistelee aurinko ja on kaunista vielä hetken ennenkuin puista putoaa lehdet <3 Kivaa arkea ja aherrusta sinulle myös Maiccu! <3

      Poista
  3. Tervetuloa takaisin koti-suomeen ♥ Reissussa on varmasti ihanaa, mutta on tässä arjessakin hyvät puolensa, vai kuinka? Onneksi viikonloppuna oli huippu kivat ilmat. Toivottavasti ne jatkuvat pitkään. Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle, Marika ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse! <3 Totta, arki on se joka kantaa ja vie eteenpäin. Viikonloppu oli kyllä kaunis ja tänäänkin jaksaa vielä aurinko paistaa! <3 Ja onhan se toisaalta kiva vetää villasukat jalkaan ja fiilistellä kynttilöitä sekä takkatulta taas pitkästä aikaa :) Aurinkoista viikkoa sulle myös! :)

      Poista
  4. Arki, Suomen kolea ja kostea arki...Puuh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Tämä kosteus ja kylmyys menee kyllä luihin ja ytimiin :/ Mutta onneksi on villasukkia, toppatakkia ja takkatulta <3 Nyt niitä taas arvostaa.

      Poista
  5. Loman jälkeen on aina hiukkasen tympeetä se arkeen paluu... Ja etenkin tollanen lämpötilaero on kyllä niin syvältä! Mutta sitten kun arkeen pääsee taas sisälle, alkaa sekin tuntua ihan ok:lta. Ainakin toivottavasti!

    Voi miten kivaa kun pian jo nähdään, piiiiitkästä aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut Heli! Kyllä se tästä lähtee suttaantumaan taas <3 Oli vaan pikkasen huono asenne ehkä meikäläisellä tossa kotiinpaluussa, kun olis voinut vaan jatkaa lomaa ja kesää :D

      Ihanaa tosiaan nähdä pitkästä aikaa! <3 Iiiks! <3

      Poista
  6. Oman aikansa se vie ennenkuin sopeutuu arkipäiviin. On se kumma kun jokaisella on aikamoinen pyykkipussi kotiin vietäväksi.
    Yleensä ne on pestävä, kun ne ovat kesävaatteita ja silloin jätettävä kesäsäilöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, sopeutumista :) Hiljalleen alkaa arkirytmit palautua ja loma on ihana muisto vain <3

      Poista
  7. Lomat ovat mukavia, mutta vosiko sen kotiinpaluun ahdistuksen ja työmäärän jotenkin jättää pois?
    Siis apua, kuivausrumpu rikki!!! Olin jo ihan nesteissä, kun pyykkikone meni rikki. No sen mies sai korjattua, mutta koska kuivuri on saman ikäinen niin...en edes uskalla ajatella. Mikään ei kuivu näillä keleillä muualla kuin rummussa. Ja sitäpaitsi se on ainoa keino milla saa edes osan lemmikkien karvoista pois vaatteista ;)

    Tsemppiä arkeen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomalle lähdössä on oma pakkailu, lemmikeille hoitajat jne. stressinsä ja lomaltapaluussa taas se kassien purku, pyykki ja paluu arkeen :P
      Toi kuivausrummun rikkoutuminen oli kyllä kurja takaisku. Varsinkin kun meidän pyykikuivatustilat on ihan mahdottoman pienet ja omistetaan vain yksi onneton kuivausteline :/ No osaapahan taas arvostaa sitäkin masiinaa jos ja kun uuden sellaisen joskus saa hommattua :D

      Kiitos tsempeistä ja mukavaa viikonjatkoa sulle myös Satu! <3

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)