maanantai 21. syyskuuta 2015

Syksy

Syksy tekee tuloaan. Sen haistaa niin pihalla kuin sisälläkin. 

 


Pitkin kesää on tullut polteltua roskia puuhellassa, mutta nyt sekaan voi jo heittää muutaman puukalikan lämpöä tuomaan. Viikonloppuna laitettiin pitkän kaavan mukaan ruuatkin siinä ja tulet paloivat useamman tunnin yhtämittaa. Aika lämmin tuli tönöön ja sisälämpömittari näyttikin illalla +27 astetta.



Viime syksy oli enimmäinen tässä kodissa ja minulle, ikäni kerrostalossa asuneelle, kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Opettelin tekemään tulet takkaan ja hellaan...uunissa polttelin isoimpia halkoja ja kun pellin sai kiinni nousi ihana lämpö muuria pitkin yläkertaan asti.
Tänä syksynä ja talvena en ole enää päivisin kotona puilla pelailemassa, joten joudumme varmasti tyytymään sähkölämmitykseen viime vuotta enemmän. Se vähän harmittaa, koska noilla uuneilla tulee niin ihana lämpö ja ne samalla kierrättää huoneilmaa aivan eri tavalla kuin patterit.

Pian pitää myös hakea varastosta yläkertaan vievään portaikkoon ovi ja asentaa yläkerran sisäikkunat takaisin paikoilleen. Menee muuten lämmöt harakoille. Nämä on näitä joka syksyisiä traditioita. Keväällä poistetaan ja syksyllä asennetaan takaisin.



Pelastin muuten tomaatit etanoiden kynsistä ja toin ne kasvihuoneesta sisälle kypsymään. Tässä oli lähtötilanne.
En tiedä, mutta viikonloppuinen uuninlämmitys taisi tehdä tehtävänsä ja nyt näistä on liki jokainen jo kypsä ja punaposkinen. Ja siis syy, miksi tomaatit roikkuvat varsineen katonrajassa, on se, että luin fb puutarharyhmästä tällaisen kypsytysvinkin. Tällä konstilla kuulemma tomaatit saavat kypsyessään varsista vielä ravinteita ja makua. En tiedä pitääkö paikkansa, mutta ainakin nämä maistuvat tosi hyviltä kun kypsyvät tuossa hiljalleen.

 


Pihakalusteet saavat toistaiseksi olla paikoillaan, mutta varmasti lokakuun puolella nekin kannetaan säänsuojaan varastoon odottamaan kevättä. Kanihäkki jo kasattiin ja vietiin varastoon. Aika säälittävän vähän meidän puput pääsi tänä kesänä ulos kun oli niin märkää ja tuulista. Pitäisi suunnitella niille sellainen isompi ja osittain katettu ulkohäkki ensi keväänä, kun ne kuitenkin silminnähden nauttii ulkoilusta.

Lasten ulkovaatteita päivitetään sitä mukaa, kun niitä tarvitaan ja kesäiset laitetaan pikkuhiljaa pois; vinttiin odottamaan kirpputoria. Muutaman pipon jo ompelin, mutta kaulureita ja tumppuja pitää vielä tehtailla. Tyttö jo lapasia pyytelikin kun penkoi mun kangaspinoja yksi ilta, joten ehkäpä sitä pitäisi tarttua tilaukseen.



Ostin pihalle muutaman Callunan ja viskasin tuulessa rönttääntyneet orvokit pois. Aika monet kesäkukat kukkii vielä kukkapenkeissä, mutta purkkeihin laittelen pikkuhiljaa jo syksyisempiä kasveja ja ripottelen kynttilälyhtyjä pitkin pihaa.




Yksi omenapuista on tiputtanut lähes kaikki lehtensä (suuttunut varmaan jostain?!) , mutta muissa niitä vielä piisaa ja jahka pihan koivut varistavat lehtensä on haravalla jälleen tosissaan hommia!
Kuulemma lehdet pitäisi haravoida kasoiksi puiden juurille antamaan ravinteita, mutta nehän lentää ensimmäisessä tuulenpuuskassa takaisin pitkin pihaa!! Minulla on siis dilemma. Siisteyteen pyrkivänä ihmisenä maassa lojuvat lehdet ahdistaa, mutta järki sanoo, ettei niitä kannata vielä haravoida pois, kun uusia kuitenkin tippuu päivittäin. Miten te pihaa ja puutarhaa hoitavat ihmiset toimitte?


Syksyssä on kyllä sellaista luopumisen haikeutta, kovin kaunista ja riipaisevaa. Samalla on kuitenkin kiva kaivaa villasukat jalkaan ja tuijotella takkatulta. Ristiriitaista tavallaan.


Ihanaa syksyistä alkanutta viikkoa sinne koteihin ja hei kertokaas oletteko jo laitelleet kotiin ja pihalle syksyä? Minulla on hirmuinen vimma tehdä meidän olohuoneelle jotain, mutta en oikein itsekään tiedä, että mitä! :D


6 kommenttia:

  1. Mäkin ostin lauantaina muutaman callunan ja hopealangan. Tein niistä etuterassille asetelman. Mies hoitaa meillä pääosin pihalla nuo syystyöt, mutta minäkin teen jotain taitojeni ja voimieni mukaan. Parasta pitäisi repiä kesäkukat pois ja hakea metsästä siihen havuja, sammalta, varpuja ja kaupasta muutama calluna tms. Lyhdyn voisi laittaa siihen vaikka keskelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, kuulostaakin kivalta että olis lyhty kukkien keskellä <3 Saatan varastaa idean! :D

      Poista
  2. No mutta nyt minunkin pitää hakea nuo tomaatit mökiltä kotiin kypsymään.
    Hyvä vinkki, täytyykin kokeilla! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos vinkistä oli iloa :) Nyt alkaa olla niin pimeää ja viileää, ettei meillä ainakaan nuo tomaatit olisi ehtineet kypsyä ennen paleltumista (ja etanoita!) tuolla kasvarissa.

      Poista
  3. Meillä ei ole haravoitu enää moneen vuoteen. Ruohonleikkurilla lehdet silpuksi vaan ja nurmikolle samalla lannoitetta... Keväällä et huomaakkaan että lehtiä ois maahan syksyllä jääny :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä kommentista! Alan todellakin kääntyä tähän suuntaan, että annan lehtien varista rauhassa ja haravoin vain pihan hiekkaosuuden :D

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)