sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Liebster award -joulumielellä

Sain kivan jouluisen haasteen blogista Villejä Lupiineja.

Nyt onkin oivallinen hetki aloittaa pikkuhiljaa joulun fiilistelyt, Kiitos Marita haasteesta!





Idea haasteessa on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen,
että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä
Tunnustus annetaan bloggaajalta bloggaajalle.

Ohjeet ovat seuraavat:

1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Awad-tunnustuksen saavaa blogia,
joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille.



Tässä minun vastaukseni Maritan kysymyksiin; 


1. Onko perheessänne tapoja, joita noudatatte jouluna?

-Meillä on ollut tapana käydä rakkaiden haudoilla aina jouluaattona, joskus iltaisin välillä taas aamuisin. Ensi joulu tulee tekemään tässä poikkeuksen, sillä päätimme olla koko aattopäivän kotona villasukissa ja laittaa heti aamusta jo joulusaunan lämpenemään. Haudoilla käydään sitten ajan kanssa joulupyhinä. 
 
Minulla on myös ennen aattoa aina "paketti-valvojaiset", jolloin kuuntelen joululevyjä ja paketoin lahjoja iltamyöhään.




2. Mikä on joulusi väri?

-Pari vuotta on joulu ollut meillä valkoinen ja siihen on yhdistetty harmaata ja hopeaa. Kylmät värit miellyttää edelleen silmääni. Ja tuohan joulukuusi ja hyasintit toki väriä. Viime vuonna lahjapaketit käärin mustavalkoisiin papereihin ja täytyy sanoa, ettei ne olleet yhtään hullummat!





3.Teetkö jouluruoat itse vai tyydytkö valmiisiin?

-Meillä tehdään pääsääntöisesti jouluruuat itse. Joskus ennen aattoa tulee ostettua ja maisteltua myös kaupan perunalaatikkoa. 
Meillä on hauska joulupöytään liittyvä juttu, nimittäin herneet. Me isähenkilön kanssa molemmat ollaan sitä mieltä, että joulupöytään kuuluu herneet. MUTTA. Minun mielestä ainoat oikeat herneet on kirkkaan vihreät pakasteherneet ja isähenkilön mielestä herneiden kuuluu olla säilyketölkkiherneitä. Joten, meidän joulupöydässä on aina kahdenlaisia herneitä.



4. Milloin joulu teillä alkaa?

-Minä aloittelen joulun fiilistelyn aina paljon aikaisemmin kuin muut perheenjäsenet. Eli niinkuin tässä lokakuussa. Mutta viralliset joulukoristeet kaivan esiin vasta joulukuun alussa ja kuusi haetaan pari päivää ennen aattoa ja nostetaan aatonaattona viimeistään sisälle koristeltavaksi. Jouluradiota odotan joka joulu innolla ja soitan joululevyjä itsekseni takkahuoneessa ommellessani. Joululaulut on niin niin niin ihania!




5. Mikä mielestäsi on tärkeintä jouluna?

-Yhdessäolo. Oma rakas pieni perhe. Rauhallinen tunnelma; kynttilät, hyvä ruoka ja lämmin glögi. Lasten riemu ja kihinä lahjoista. 

 

6. Paras joululeivonnaisesi?

-Allergiaperheessä tämä onkin melko haastava tilanne. Yksi voi syödä yhtä ja toinen toista, mutta kaikki ei kuitenkaan koskaan samaa :D 
Varsinaista joululeivonnaista meillä ei ole, toki minä lasten kanssa leivon joulukuussa piparkakkuja ja tähtitorttuja, mutta aattoon ne eivät välttämättä kuulu. Aattona sen sijaan minä haluan, että jälkiruokana on tarjolla oikein kermaista luumurahkaa. Ja suklaakonvehdit -ja toffeet (!!) luonnollisesti kuuluvat aattoillan herkutteluun.




7. Ihanin joulukoristeesi?

-Viime vuonna löysin ihanat lasiset linnut joulukuuseen. Ne on tosi kauniit ja herkät. Mutta silti, vaikka vierastan punaista väriä, on kaikkein ihanin joulukoriste vanha pieni nukke, jolla on punainen asu. Sen kaivan joka joulu esille <3





8. Saako mielestäsi jouluna syödä yölläkin?

-Saa ja pitää! Isähenkilö varsinkin hipsii iltamyöhään vielä jääkaapille kinkkusiivun perässä. Ja saattaapa itsellänikin livahtaa konvehti suuhun vielä puolen yön jälkeen.



9. Mitä et tekisi jouluna? 

-En riitelisi lähimmäisten kanssa tai joisi itseäni humalaan. Joulun pitää olla turvallinen ja ihana juhla kaikille. 


 

10. Paras muistosi lapsuutesi joulusta?

-Itseasiassa en kovin hyvin muista lapsuuteni jouluja. Muistan kuitenkin yhden joulun, kun olin ikionnellinen kun sain toivomani nuken. Sellaisen yli metrin korkuisen omilla jaloillaan seisovan tyttönuken. Jouluista muistan myös sen jännittyneen tunnelman, kun odotin lahjojen avaamista ja kun neulaset pistelivät sormia kuusta koristellessa. Riisipuuro on ollut aina suurta herkkua ja se kuului lapsuuden jouluihin.





11. Kuinka kauan joulu teillä kestää?

-Vaihtelevasti. Kuuseen ja sen tippuviin neulasiin kyllästyn yleensä melko pian aaton jälkeen ja aika nopsaan laitan joulukoristeetkin pois. Viimeistään uutenavuotena on isoimmat koristeet jo viety vinttiin. Joulun ja pääsiäisen jälkeen on ihanaa, kun koti on taas selkeä ja "krääsätön". 




Haastan mukaan osan lempiblogejani; 

Villa Kardemumma
Joulumanteli
Nean omat
Naanan narinat
Opparallaa
Punatukka ja kaksi karhua
Raparperin alla
Sisustan ja unelmoin
Villa Elsalla
Villa Nanna
Willa Lemmelle



Tässä teille 11. kysymystä eteenpäin; 
1. Mikä on joululauluista kaunein?
2. Ostatko adventtikalenterin/kynttilän?
3. Paras jouluherkku -reseptisi?
4. Aito vai muovinen kuusi, miksi?
5. Juotko glögisi mieluiten mehuna, punaviinillä vai kirkkaalla?
6. Kamalin saamasi joululahja?
7. Paras saamasi joululahja?
8. Onko jouluaatto paras viettää kotona vai kyläillessä?
9. Käytkö joulumyyjäisissä, jos käyt, mitä yleensä ostat?
10. Milloin yleensä alat hankkimaan joululahjoja?
11. Joulunajan parhaat tv-ohjelmat?




14 kommenttia:

  1. Kiva kun otit haasteen vastaan! Ihanat vastaukset! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Marika haasteesta, sain samaisen myös Maritalta ja juuri ehdin sen julkaista mutta muuten ilman muuta olisin ottanut haasteen vastaan, ja otinkin.Kiitos kun haastoit! Ihana jouluhaaste ja tulee ihan joulufiilikset jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hupsu minä kun en huomannut, että samassa postauksessa sait jo haasteen! Näitä onkin pyörinyt melko paljon nyt blogeissa, eikä haittaa, on nämä niin mukavia lukea :)

      ps.mun on tästä postauksesta lähtien tehnyt nyt mieli luumurahkaa! :D Sieltä se joulu vaan hiipii!

      Poista
  3. Ihanan tunnelmallinen postaus! Tuli niin jouluinen oli:) kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteesta! Olikin jo neljäs tätä sorttia, mutta kun mä oon niin huono vastaamaan mihinkään. :D Mutta mä lupaan yrittää. :)

    VastaaPoista
  5. Koitan ottaa tämän haasteen vastaan. Pitää vain miettiä miten tämän esittää kun meillä vietetään kahta juhlaa..

    VastaaPoista

  6. Kiitos ihana! ♥♥♥
    Minä nappaan tämän :)

    VastaaPoista
  7. Oi kiitos haasteesta ja kiitos kun vinkkasit kun mä oon missannut kiireissäni nyt vähän kaikkea. <3

    Hassua mut löysin paljon samaa sun/teidän jouluperinteistä. :) Esim. toi hernejuttu! :D Mä ehdottomasti haluan tölkkiherneitä kun taas sisko pakasteherneitä, joten vanhempien luona on aina kahdenlaisia herneitä pöydässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, voihan herneet! Miten noin yksinkertainen asia voikin jakaa näin mielipiteet! :D Hassua! Kiva jos ehdit napata haasteen vastaan, olisi kiva lukea teidän jouluperinteistä :)

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)