tiistai 20. lokakuuta 2015

Mökkikausi pakettiin

Olipa ihana aloitus syyslomalle, kun ajettiin perjantaina mökille! Oltiin perillä pimeän aikaan illalla, laitettiin takkaan valkeat ja purettiin kassit. Meillä on tuvassa tosi tehokas sähkölämmitin ja kammarissa patteri, joten tönö lämpenee yleensä nopeasti, vaikkei meillä mitään peruslämpöjä poissaollessa päällä pidetäkään. Tuvan lattiat alkavat olla kyllä melkoisen viileät näin lokakuun nollakeli-öissä, mutta hyvin vielä tarkeni  villasukkasillaan kulkea. Ja vähän se kuuluu mökkeilyn henkeen; pitää villasukkia ja paksuja puseroita <3

Lauantai-aamuna me heräiltiin lämpimässä mökissä ihanaan aurinkoiseen uuteen päivään. Kammari on niin kaunis aamuauringossa! Muulloin se onkin melko pimeä, kun sen ainokainen ikkuna sijoittuu metsään päin.






Lauantai vietettiin melko pitkälti ulkona ja mikäs siellä ollessa, kun mittariin kohosi kymmenen lämpöastetta ja aurinko paistoi! Siivottiin pihakalusteet pois ja purettiin katos suojaan talvimyräköiltä. Yhtenä syksynä myrsky sai tempaistua sen matkaansa ja siitä onkin muistona muutama vääntynyt putki, heh, mutta hyvin tuo on pysynyt kasassa vähän mutkaisenakin.




Saatiin loput marjapensaatkin nyt leikattua ja risut poltettua. Leikkimökistä nappasin kaikki tekstiilit kotiin pesuun ja tyttö kantoi nukenvaunut autoon. Minun kuulemma pitäisi ommella niihin uusi patja talven aikana :D




Siinä me touhukkaan päivän päätteeksi istuttiin ilta-auringossa nuotiolla paistamassa tikkumakkaraa ja syötiin ne samalta istumalta höyryävän kuumina.





Ihanan lauantain jälkeen sunnuntain lähtötunnelmat olikin melko haikeat. Käärittiin matot pois lattioilta ja nostettiin petivaatteet piiloon hiiriltä, poltettiin viimeiset tulet takassa ja sanottiin heipat taas puoleksi vuodeksi.
Miten tuntuukin, että vastahan se vappu oli kun paistettiin tuvassa munkkeja ja juotiin simaa? Minne katosi puoli vuotta?
 








Ensi keväänä me taas tullaan, uutta intoa puhkuen! 
Tule talvi hellävaroen, särkemättä roudallasi meidän rakasta mökkiä.


7 kommenttia:

  1. Ihanan söpöjä kuvia. Kohta on taas kesä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toivotaan että se synkin talvi taittuisi nopeasti ja tulisi aikainen kevät!

      Poista
  2. Sitähän mäkin että mihin tää aika juoksee??! Mutta ihana tuo teidän mökki, mä aina ihan ahmin noita kuvia ja haaveilen omasta, joka toivottavasti vielä joskus on totta ♥ Kivaa viikon jatkoa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Oma pieni mökki on kyllä aika ihana, ja melko vahva keski-ikäisyyden merkki ;) :P Eilen just kattelin netistä mökkejä, tuollahan niitä näyttäis olevan pilvin pimein ja melko huokeita remonttikohteitakin joukossa! ...hmm...pitäisköhän vaihtaa vähän lähemmäs?

      Poista
  3. On siinä aina jotain semmoista haikeutta kun mökkikausi päättyy... Toisaalta jos se ei päättyisi, niin ei sitä saisi startattua taas innolla. ;) :D

    Meillä mökkikausi on yleisesti ottaen lyhyempi, yleensä vasta aikaisintaan toukokuun lopussa (mutta kyllä se usein kesäkuulle menee ennen kuin mökille ennättää) päästään mökkeilemään ja syyskuussa yleensä vikat mökkeilyt. Miehet monesti on tehneet lokakuussa semmoisen miesten viikonlopun jolloin tekevät urakalla puita [saunovat jne.. ;) ] ja laittavat mökin pakettiin. :)

    VastaaPoista
  4. On siinä aina jotain semmoista haikeutta kun mökkikausi päättyy... Toisaalta jos se ei päättyisi, niin ei sitä saisi startattua taas innolla. ;) :D

    Meillä mökkikausi on yleisesti ottaen lyhyempi, yleensä vasta aikaisintaan toukokuun lopussa (mutta kyllä se usein kesäkuulle menee ennen kuin mökille ennättää) päästään mökkeilemään ja syyskuussa yleensä vikat mökkeilyt. Miehet monesti on tehneet lokakuussa semmoisen miesten viikonlopun jolloin tekevät urakalla puita [saunovat jne.. ;) ] ja laittavat mökin pakettiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se just! Kuinka ihanaa onkaan keväällä odottaa sitä hetkeä, kun auton nokka käännetään kohti mökkiä <3 Me ollaan aloiteltu kausi pääsiäisen/vapun tienoolla säistä riippuen ja lopeteltu lokakuun alkupuolella eli aika tarkkaan puoli vuotta käydään ja puoli vuotta ollaan pois :)

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)