maanantai 26. lokakuuta 2015

Syysloma

Sinne meni syysloma.

Ihan huiman nopsaan meni viikko ja kivan loman jälkeen tuntuu arkeen paluu melko ankealta.

Melkein kaikki lomasuunnitelmatkin toteutuivat. Ostin callunoita pihalle, järjestelin paikkoja kotona ja keskiviikkona pidin pienimuotoisen ompeluhetken (vaikka kovasti oli tarkoitus pyhittää ompelulle ihan kokonainen päivä). Ompelin Suuttujalle hupparin ja tytölle legginssit ja tunikan, joilla sitten pyyhällettiin torstaina risteilylle Tallinkin Baltic Queenille katsomaan tytön lemppariartistia Sannia!


Leggareiden kaavana on Segment ja tunikan yläosan pohjana Toucan, johon lisäsin helmaan pituutta ja eteen mustavalkoiset frillat häivyttämään yöpukumaisuutta.





Pojalle tein tutulla kaavalla, lasketulla hihalla ja lisätyllä hupulla, paidan Pojut -trikoosta. Tämä on astetta katu-uskottavampi kuosi ja kelpasi koko perheelle. Siellä ne laivalla kaikki kolme rakasta kulkivat "pojuissaan" rintarinnan. (isähenkilön paita löytyy TÄÄLTÄ)




Laivalla on jotenkin niin oma tunnelmansa. Kaikki ovat rentoja ja lomalla, tax-freessä käy vilske ja ihmiset kulkevat kerrosten välejä. Laivalla tuoksuukin niin jännälle! Ei hyvälle, mutta jotenkin jännälle.








Tallinnassa pilkotteli aurinko ja vanha kaupunki oli perjantaina aamupäivällä rauhallinen ja melko autiokin.





En ostanut laivalta muuta kuin pötkön Tobleronea, mutta maissa halusin ehdottomasti käydä Rotermannin korttelissa sijaitsevassa Bershkassa. Enkä suotta sinne porukkaa taluttanut, löysin nimittäin edulliset lenkkitrikoot, ohuen valkoisen puseron ja iiiiiihanan pitkän mustan neuletakin!






Mä oon kyllä niin tyytyväinen ostoksiini ja koko reissuun. Teki hyvää olla ihan oman perheen kesken pari vuorokautta lomalla. Mun tyypit on kyllä niin <3 


Loppuviikko hujahtikin sitten vauhdikkaasti laivalta ostettuja herkkuja syöden ja pikkulegoja kooten. Käytiin me toki uimahallissakin ja minä lenkillä, vain syödäkseni sunnuntaina lisää herkkuja lasten serkkupojan synttäreillä. 

Ja arvatkaas mihin meidän lomaviikko huipentui?  
No Ikea -reissuun! Mutta siitä lisää sitten seuraavalla kerralla ;) 




 Ihanaa alkanutta viikkoa huiput lukijani <3 
Ehkä se minunkin arkeni alkaa taas loman jäljiltä rullaamaan, vaikka tämä päivä onkin mennyt koulutöiden osalta aivan harakoille. Huomenna on uusi (tehokas!) päivä! 




2 kommenttia:

  1. Meikäläiselläkin alkais loma häämöttämään loppuaan. Ankeelle tuntuu ja stressaa kun ei vieläkään oikein tiedä mitä haluaa. Mutta näillä mennään :) Mahtavia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valmistuitkos sinä nyt? Toi onkin jännä elämänvaihe ja uusia juttuja edessäpäin! Tsemppiä <3

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)