maanantai 30. marraskuuta 2015

Maaaarrraaaaasskuuuuu!

Siis tänään ei kyllä päivä auennut ollenkaan! Niin pimeää on ollut aamusta iltaan. Tein koulutehtäviä kotona ja jopa puoleksi tunniksi sammutin valon tänään, sitten se jo piti napauttaa takaisin päälle kun oli niin hämärää. Eli nyt jotain positiivista kehiin, muuten tämä harmaus ja vesisade vie ajatuksetkin ihan synkkiin syövereihin.

Hei nämä on muuten toiseksi viimeiset positiiviset listattuna! Mihin tämä vuosi katosi? Ja minkä kuukausittaisen/viikottaisen haasteen sitä ensi vuodeksi keksisi? Ideoita?


Aloitetaanpa sitten;

-Ensimmäisenä pitää mainita aina niin paras PIKKUKAKKONEN! Se antaa aikuisille pienen hengähdystauon iltaan. Miten kiva onkaan köllähtää nojatuoliin päivällisen jälkeen ja heittää aivot narikkaan. Lapset istuu hetken ihan tyytyväisinä ja hiljaa. Pikkukakkonen tuo siis todistetusti laatua arkeen!



-Meidän uusi sievä ja pieni olohuoneen sohva. Edeltäjäänsä verrattuna toimii paljon paremmin meidän pienessä olkkarissa. Mulla ehti jo hetken (ilman riittäviä istumapaikkoja) olemaan vähän huono omatunto sohvan poistamisesta, mutta tämä oli ehdottomasti hyvä vaihtoehto.

-Joulu/talvikoristeet, nyt niitä saa jo kaivella hyvillä mielin esiin ja muutamia uusiakin on tullut osteltua.

-Kauppoihin on tullut tosi hyviä punaisia rapsakoita omppuja taas!

-Kirppisviikosta tuli huippuhyvä tuotto ja siinä samalla tuli tehtyä itsekin kirppislöytöjä muista pöydistä. Ja mikä parasta, sain taas paljon ylimääräistä kampetta pois nurkista tilaa viemästä.

-Loistavalla alekoodilla ostettu uusi nätti toppahaalari Suuttujalle. Pikku paniikkihiki meinasi pukata päälle kun edellisvuotiset KAIKKI talvivaatteet jäi pieniksi eikä uusia kivoja ja edullisia meinannut löytyä millään.

-Koulun ruokalan edullinen ja hyvä ruoka. Loistava salaattipöytä ja ystävällinen palvelu vielä kaiken kukkuraksi. Ne ruokalan tädit muistaa jo meikäläisen naamataulun eikä kysele enää opiskelijakortin perään vaan antaa automaattisesti oikean hinnan :D

-Extempore järjestetty illanistujainen meillä grillailun merkeissä. Rento meininki, lapset pyörivät mukana menossa ja kivat vieraat. Muuta ei tarvita.
Pitäis kyllä useammin kutsua ihmisiä kylään. Oisko siinä mun uudenvuodenlupaus?



-Lasten kirjoittamat lahjatoivelistat joulupukille. Ne oli niin söpösti rustattu ajatuksella ja koko pienen ihmisen tunteella.

-Pikkujoulut bloginaisten kesken ja pyrähdys karaoke-baarissa. En laulanut!

-Riisipuuro, tätä on ollut ikävä! Pitäisi ehdottomasti tehdä useammin.

-Paperitähdet. Ne on niin kauniit ja kuuluu joulukodin ikkunaan.

-Meijän kukko (fasaani, joka asuu pihan vieressä isossa kuusessa ja ruokailee meillä päivittäin), se on niin hassu ja rakas. Ja uskollinen <3

-Sain vihdoin yläkerran ikkunan päällä olleen ruman verholaudan irti, nyt puuttuu uusi verhotanko...taas yksi hyvä syy tehdä retki Ikeaan :D Pitäiskin oikeastaan käydä repimässä se lastenhuoneen puoleinenkin verholauta alas!

-Jouluinen Helsinki; Aleksanterinkatu, Esplanadin puisto, kauppojen jouluiset ikkunat. Ei musta olis kyllä varmaan asumaan kauempana, onneksi täältä pääsee suht sutjakkaasti tuonne pk-seudun vilskeeseen!

-No hei Robbe. Pakko kai se on mainita. Tuli nähtyä tämä kuuluisa jättiläinen useampaan otteeseen, kun meillä oli koulun puolesta taas pari päivää opintoja Pajulahden liikuntakeskuksessa. Olensiismelkeinsukuajulkkikselle, kun se aamiaisella istui viereiseen pöytään, hih.

-Kofeiini, se on pelastanut monta aamua tässä kuussa.

-Suklaa. Se taas on pelastanut monta ankeaa (flunssa)päivää tässä kuussa. Tarttis kyllä irrottautua tästä ah, niin ihanasta sokerikoukusta. Siinä olis taas yksi hyvä uudenvuodenlupaus :P

-Joululaulu cd:t. Ne soi kotona ja autossa. Niihin vaan ei kyllästy.

-Ihanan koulukaverin järjestämät lasten pikkujoulut. Paras tapa viettää ensimmäinen adventti. Meidän lapset tykkäsivät tosi paljon ja aikuisillakin oli seuraa!


Näillä mennään kohti huomista ja JOULUKUUTA! Jee, nyt se tulee! Pelottaa vaan, että se menee ohi yhtä nopeasti kuin tämä marraskuukin. Vähän vois kyllä pitkittää joulun tuloa, eikö voiskin? Mulla on puolet tekemättä niistä kaikista kivoista jutuista mitä ennen joulua aioin tehdä! Jaiks!






13 kommenttia:

  1. Oi, olitpa löytänyt paljon positiivista marraskuusta! :) Kiva että mäkin sain olla mukana. ;D (mut hei kuka on Robbe.....?)

    Ja muuten tänä aamuna kun piipahdin kaupassa ennen ysiä niin naapuri huikkas että "huomenta, vai onkos se päivä jo?" johon vastasin että "Jaa-a, vaikea sanoa kun on niin hämärää...". Plääh, sanon mä. Ja jos kaikki märkä mikä taivaalta on tullut olis tullut lumena niin oi kun olis kaunista! No, jaksan vielä uskoa valkeaan jouluun.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, Robbe on tietysti Robert Helenius, nyrkkeilijä. Sellainen iso tatuoitu otus ;) Täällä myös uskotaan ja ennenkaikkea toivotaan valkeaa joulua! Olis niin ihana aattona kävellä hautausmaalle viemään kynttilät lumihankeen ja lapsetkin pääsisi pulkan kyytiin taas <3

      Poista
  2. Paljon mukavia asioita :)) Minustakin aika voisi nyt vähän jarruttaa, kun tajusin eilen kuinka lähellä joulu on. Mä olen niiiiin myöhässä. Ihanaa joulukuuta Sinulle, Marika ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, jarrua jarrua! Koulutehtävät vievät nyt kaiken mun ajan vaikka mieli olisi ihan muissa puuhissa. Se sun kranssikin pitäisi ehtiä toteuttamaan <3 Se on niiiiiiin kaunis! Kiitos ohjeesta :) Ja ihanaa ihanaa joulukuuta sinulle myös Krisse <3

      Poista
  3. Mulla on tänään tuollainen päivä, ettei avaudu...Huonosti nukuttu yö ja levottomat unet tekee tehtävänsä ja nyt ollaan kuin halolla päähän lyötyjä...Ehkä tämä tästä vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut päivät vaan on sellaisia...tahmeita. Silloin pitää vaan käpertyä sohvannurkkaan hyvän kirjan tai käsityön kanssa ja odottaa seuraavan päivän olevan parempi :)

      Poista
  4. Oot kyllä niin positiivinen! Paljon kaikkea kivaa on sun marraskuuhun kuulunu.

    Mun joulukuu alkoi hammaslääkärillä, Plääh. No jospa se tästä vielä iloksi muuttuu, lumi olis kiva... Kivaa joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, no pakko olla kun tällaiseen koko vuoden mittaiseen haasteeseen ryhdyin :P Ensi vuodeksi kuukauden paskimmat -haaste? :D
      Ihanaa joulunodotusta Heli <3 ja koitetaas törmätä kirjojen merkeissä vielä? ;)

      Poista
    2. Joo, voisin huolia ne kohta takas päin jos vaikka niitä katselemalla sais jostain fiiliksen nurkasta kiinni. Tänään satoi lenkillä ollessani jotain valkoista ja märkää, jospa se siitä talvemmaksi muuttuis..

      Poista
  5. Kivoja positiivisia sulla ja mietinkin josko mun pitäis alottaa omassa blogissa ens vuonna tämmönen kiva tiivistelmä joka kuukausi :) Mulla marraskuusta katos puolet sairastamisessa ja onneks oon ollu ajoissa tän joulun kanssa jo Lokakuusta asti joten paniikki ja piina ei taida tänäkään vuonna tulla kun se ihan normaali jouluhäsläys joka kuuluu meillä ainakin ihan joulun odotuksen perinteisiin :D Ja kun on ollut muutenkin kotona niin vois sanoa että vähän liiankin rauhallista välillä, nautin nyt siitä kuitenkin! Lunta sais tulla vaikka kinoksittain, olis lapsilla tekemistä ja aikuisilla tunnelmaa vielä vähän enemmän tähän joulun odotukseen ♥ Ihanaa Joulukuuta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloita! Tää on ollut kiva haaste, eikä koskaan tule ajateltua liian positiivisesti. Tämä on antanut vähän perspektiiviä ja on tullut katseltua asioita vähän eri näkökulmista :)
      Mä jo niin tiedän, että viimeinen viikko ennen joulua mä häsään täällä pää märkänä kaikki ne jutut, mitä en nyt koulukiireiden takia ole ehtinyt :D Mutta haitanneeko se :P
      Ihanaa Joulukuuta sinulle myös Katja <3

      Poista
  6. Heh, samaa mietin täällä, kuka on Robbe?? Mutta vastaus tulikin jo :) Kaikkea sitä oppii! Tää sun positiivisuushaaste on kyllä todella ihana, samalla tulee muisteltua aina itsekin omaa kuukautta. Pitäisikö mun pölliä tää ensi vuodeksi omaan blogiin? Paljon ihania asioita mahtui harmaaseen marraskuuhun, ei se sittenkään niin kamala ollut <3 Ja saatiinhan me viettää pikkujoulujakin! Sun tarjotin muuten odottaa Dreamsissä, pitänyt laittaa viestiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt tartut haasteeseen ja teet ensi vuonna joka kuukausi hienot listat! <3 Ei se marraskuu ihan pelkästään synkkä ollut, mutta täytyy sanoa, että negatiivisten lista olisi ollut tätä listaa pidempi :P
      Mä tuun käymään joku päivä samalla kun on asiaa koululle! :)

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)