maanantai 18. tammikuuta 2016

Tuunausta, remonttia vai sisustamista?

Täällä on päästy taas tekemisen makuun!
Minä tartuin pitkästä aikaa pensseliin ja pistin töpinäksi.
Lauantaina meidän ah, niin perinteinen, mutta hyi, niin rumanvärinen väliovi sai kauniin harmaan maalin pintaansa. Varmaan tämä oli kamala rike ja pyhäinhäväistys jonkun rintamamiestalon perinteitä vaalivan silmissä, mutta minua tämä ovi miellyttää nyt enemmän.
Tyttökin sitä ihaili ja sanoi kauniiksi
(-Äiti tää on tosi nätti, ihan kiva ettei se ole valkoinen).

Tässä kuva ennen/jälkeen. 
Minikokoisen eteisen ilme muuttui aika paljon ja aika pienellä!


 Kaksi kerrosta maalia lyhytnukkaisella pienellä telalla vedettynä riitti varsin hyvin
 ja pinnasta tuli kauttaaltaan tasainen.
Maali on muuten mattaa, eli se ei kiillä lainkaan. TYKKÄÄN! 

(Maalasin viime keväänä keittiön puusohvan mattamaalilla valkoiseksi, sekin on tosi ihana edelleen!)



Samalla harmaalla maalilla maalasin meidän keskikerroksen kolme seinällä nököttävää lämpöpatteria. 
Ne olivat pinnaltaan likaisen kellastuneet eivätkä valkaistuneet edes luottokamallani, 
Universal stonella, joten uutta puhdasta pintaa saivat nekin sudilla.

Isähenkilö ehdotti, että oltais hommattu uudet lämpöpatterit kokonaan, 
mutta minusta nämä vanhat sopivat tänne tosi hyvin. 
Vanhojen ikkunoiden alle kuuluu vanhat patterit. 
Sitäpaitsi ne toimivat edelleen varsin hyvin!


Muistatte ehkä tämän mökiltä tuodun vanhan ikkunan? 
Se oli alunperin valkoinen ja maalasin sen viime syksynä luumunvärisellä kalkkimaalilla. 
Hetken se oli meillä keittiön seinällä, mutta sen paikan vei hylly ja ikkuna on lojunut uutta paikkaa etsien. 
Nyt se pääsi vihdoin takkahuoneen seinälle puusohvan päälle. 
Siitä tuli ihan kiva!


Vähän tuo seinä on tyhjän näköinen, mutta eiköhän se tässä ajan kanssa täyty. 
 Huomaan, että meidän koko talon seinät alkavat peittyä pikkuhiljaa kaikenlaisilla jutuilla :D 



Lauantaina Prismassa käydessäni en voinut vastustaa kiusausta käydä kurkkaamassa vuodevaateosastolla olisiko pellavatyynynpäällisiä vielä jäljellä ja kenties samaan edulliseen hintaan. 
Ja kas kappas, siellä oli kuin olikin! 
Ne päätyivät jättiköllöttely-tyynyiksi meidän olohuoneen sohvalle. 
Mä vaan niin rakastan pellavaa sisustuksessa!



Ja nappasin minä kimpun ruusujakin kotiin samalla reissulla <3 
Ne on niin karkkiväriset etten kestä! 
Kun ei saa syödä karkkia niin pitää olla "silmäkarkkia" kuitenkin!



Nyt kun on viikonloppu rentoiltu ja sisusteltu niin onkin hyvä taas pyhittää arki opiskelulle. 
Hyvää alkavaa viikkoa sinne ruutujen taakse! 


ps. kuukauden paskimmat lista alkaa olla aika pitkä jo tässä puolivälissä kuuta...tänään ei startannut auto. Onneksi appiukko pelasti aamun viemällä lapset kouluun ja päiväkotiin. 


12 kommenttia:

  1. Tulipas ihana tuosta ovesta! Harmaa toimii hyvin :). Meillähän oli myös ihan samanmoiset ovet aikoinaan, mutta ne vetästiin valkoisella... Tässä linkki siihen postaukseen http://roosaajavalkeaa.blogspot.fi/2013/12/valkoiset-ovet.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin tykkään tosi paljon <3 Ja mietin miksi ihmeessä maalasin sen vasta nyt?! Yli vuosi on kuitenkin tullut tuijotettua sitä kellertävää rumilusta!
      Kiitti linkistä, käyn kurkkaamassa teidänkin ovia :)

      Kivaa alkanutta viikkoa Maarit!

      Poista
  2. Toi patteri näyttää tosi kivalta :)
    Itse maalasin makkarin patterin Biltemasta ostamallani pattereihin tarkoitetulla spraymaalilla. Helppo ja nopea homma! Nyt sitten ärsyttää kaikki muut patterit....no jokupäivä nekin vaihtaa väriä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa, joo toi on totta, että kun yksi nurkka kohentuu niin muut alkaa näyttää tympeiltä! :D
      Mä käytin Helmi -kalustemaalia ja telalla pistelin menemään patterin pintaan. Yllättävän hyvä tuli ihan yhdellä kerroksella. Tuossa Helmissä on se kiva, että sen saa sävytettynä vaikka mihin väriin (miksi, oi miksi, mulla on nyt mielessä vaaleanpunainen patteri? Se olis HERKKU!)

      Hyvää ja energistä pakkasviikkoa Satu! :)

      Poista
  3. Maali on niin paras lääke kaikkiin tyhmän värisiin juttuihin!! Mun mielestä tosi usein ihan turhaan remontoidaan isolla työllä ja rahalla, kun kannattais vaan vetästä pari kierrosta jotain söpöä maalia niin kaikki näyttäis ihan erilaiselta ja uudelta!

    Toi harmaa on niin nättiä <3 ja pinkki patteri olis kyllä just sun juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KYLLÄ, ihan oikeasti maali pelastaa ihan hurjasti! Meilläkin olisi monet kalusteet ym. menneet roskalavalle jos en olisi niitä maalilla pelastanut!

      Mä oon nyt jotenkin syttynyt harmaa-valkoinen-vaaleanpunainen -yhdistelmään, se on jotenkin raikas joulun jälkeen <3

      Poista
  4. Maalilla tosiaan tekee helposti ihmeitä. Kiva idea maalatakin tuo ikkunanpoka luumunväriseksi. Sopii hyvin tuonne puusohvan päälle. Niin ne seinät tuppaa täyttymään täälläkin, jostain kumman syystä. Nuo tekstityynynpäällisetkö ostit prismasta? Aivan ihanat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun piti kokeilla, vaikka oikeastaan luumu/liila ei ole ihan mun juttu. Tuohon kehykseen se sopii kuitenkin aika hyvin.

      Noi isot valkoiset tyynyliinat ostin Prismasta, ne on 100% pellavaa ja maksoi vain 5€/kpl!! Vinkkasin niistä tuossa yhdessä aiemmassa postauksessa ja nyt meillä on näitä jo neljä :D <3

      Poista
    2. Joo, muistan sun maininneen niistä aiemminkin, mutta en ollut ihan varma kummista päällisistä oli kysymys! :)

      Poista
  5. Kaunis harmaa. :) Multa eräs nuori tyttö kysyi yhtenä päivänä lempiväriäni ja en keksinyt muuta kuin harmaan. :) On mulla muitakin, eikä vaan yhtä "oikeeta", mutta harmaasta tykkään kovasti. Myös esim. tuossa ovessa. :) (hyvä kommentti työltä :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa on sellainen turvallinen väri, niin vaatteessa kuin sisustuksessakin. En tiedä ketään kuka ei pitäisi harmaasta!

      Ja joo, tyttö haluaisi niitten huoneeseenkin väriä ja mä oon ihan, että -ei ei ei, äitin silmiin sattuu! :D Sen lempivärit on turkoosi ja mintunvihreä ja nyt se haluaisi sen väriset seinät ja päiväpeiton ja nukketalon ja ja ja... !!!

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)