maanantai 25. huhtikuuta 2016

Vielä ehtii! Helppo ohje siman valmistamiseen!

Täällä laitettiin eilen illalla vihdoin sima pöhisemään. Sima valmistuu juotavaksi viidessä vuorokaudessa, joten vielä ehtii laittaa omatekoista simaa vapuksi!

Miten raikas ja ihana tuoksu sitruunoista tulikin!



Minä tein siman tällaisella ohjeella:

7,1dl vettä
3 sitruunaa
500g fariinisokeria
400g hienoa sokeria
1 tl tuorehiivaa

Lisäksi rusinoita ja hienoa sokeria pullotukseen.

: Laita 2 litraa vettä kiehumaan isoon kattilaan.
Minä käytin 10 litran kattilaa, joten pystyin myös jättämään siman siihen tekeytymään,
mutta voit valmistaa siman oikein hyvin myös isoon muoviämpäriin! 
Kuori sitruunat ja leikkaa kuorenpaloista valkoinen osa pois,
niin että jäljelle jää ihan ohuet keltaiset kuoret.
Viipaloi kuorenpalat ja laita veden sekaan kattilaan.
Kun vesi kiehuu, lisää sekaan sokerit.
Ja kun sokerit ovat sulaneet, ota kattila pois liedeltä.
Lisää sekaan 5dl kylmää vettä ja puristetut sitruunoiden mehut.
Sekoita teelusikallinen hiivaa desilitraan kylmää vettä ja kaada seos kattilaan.
Sekoita vielä kerran ja jätä pariksi vuorokaudeksi huoneenlämpöön pöhisemään.
Muista jättää kattilan kansi hieman raolleen!

Parin päivän päästä voit pullottaa siman
(älä kaada pohjalle jäänyttä hiivakerrosta äläkä sitruunan kuoria pulloihin).
Lisää jokaiseen pulloon muutama rusina ja yksi teelusikallinen sokeria.
Laita korkki kiinni ja jääkaappiin.
Meiltä löytyy lasisia ja muovisia mehupulloja viimevuotisten omena- ja marjasatojen jäljiltä, mutta ihan yhtä hyvin tähän käy kaupan tyhjät limpparipullot!

Juoma on valmista kun rusinat alkavat kohota pintaan, eli noin 3 vuorokauden päästä.


Tuoksu on vuorokauden päästä jo niin simainen, ettei  millään malttaisi odottaa maistiaisia!
Kesällä pitää kokeilla valmistaa simaa raparperista, sekin on kuulemma hyvää!


Kivaa vappuviikkoa sinne ruutujen taakse!


13 kommenttia:

  1. Kröhöm. "Joku" kaatoi pulloihin joka pisaran. Vissiin myös ne hiivat. xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhee, no toivotaan, että rusinat imevät suurimman osan siitä hiivasta sitten :P Voip muuten käydä mahalle :D

      Poista
    2. Jää kuulemma pullon pohjalle. Pitää kaadella varovasti. Taas on kantapään kautta opittu. :D

      Poista
  2. Meillä laitettiin sima 'pöhisemään' tänään. Täytys siis pullottaa huomenna. Lisäsin sitruunan kaveriksi pari limeä ja palan tuoretta inkivääriä. Tuoksu keittiössä on lumoava ja heti tekee mieli maistaa...täytyy vain maltaa, ettei tule ruikuli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa simasi hyvältä! Ja todellakin tekee mieli maistaa, mutta järki (ONNEKSI)sanoo ettei kannata :D

      Poista
  3. Mä saan aina omalta äidiltä simaa. En osaisi sitä edes tehdäkkään, vaikka nythän tässä olis sulla ohjekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidit <3
      Mutta sima on kyllä helppo valmistaa, kannattaa ihmeessä rohkaistua kokeilemaan! :)

      Poista
  4. Mulla on "perussima" pullotettuna odottamassa vapputoria ja äsken laitoin mansikkasimaa itselle ja kummitytön synttäreille tulemaan. :) Sima on niiiin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mansikkasima kuulostaa ihan ylihyvälle! Pitääkin googlata ohje :P Kiitos vinkistä :)

      Poista
  5. Tarvinnee tehdä se toinen satsi. =)
    Itse lisään simaan aina pari limeä, tykkään sen kirpakasta mausta. Mutta ohje, jossa kuoritaan, onkin uusi. Katsotaan miten laiska olen, jaksanko kokeilla.
    Luulen, että yritän saada aikaiseksi tehdä pari ämpärillistä kun kesäkuussa on rippijuhlat. Se toimii vähän "hienompana" ja kuohuaakin. Lisäksi sillä lähtee jano, koska tietenkin toivon huikean kaunista ja lämmintä päivää.
    Muuten, ei tainnut osua teille mitkään oikein upeat helteet vapuksi Länsi-Suomeen. Harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän äiti on aina kuorinut sitruunat, mutta tosiaan monissa ohjeissa on että simaan pitäisi raastaa sitruunan kuorta.
      Simahan käy varsin hienosti juhlajuomana <3 Voi kesä ja juhlat! Voi kun tulisi oikein pian nyt lämmintä, mekin jäädään vapuksi kotinurkkiin, kun luvataan niin kylmää ja epävakaista säätä :/

      Poista
  6. 8 litraa simaa on täälläkin odottamassa herkkusuita ja vappua. Lapset totesi etteihän tuo riitä mihinkään mutta jos nyt kuitenkin :D Ihania vauva hauvan tuoksuisia vappu hetkiä teille viikonloppuun ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuli myös 10 litran kattila melkein täyteen, joten juotavaa riittää :P Vielä pitäis pyöräyttää jotain palanpainiketta sen kanssa, hehhee :D Älytöntä herkuttelua tiedossa siis jälleen kerran. Ihanaa vappuviikonloppua teille sinne myös :) <3

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)