tiistai 21. kesäkuuta 2016

Juhannus mökillä

On tosi vaikea uskoa, että juhannus on jo tällä viikolla! Ihan kohta!

Täällä on pestattu kanille au pairia,
sillä me muut lähdetään mökkeilemään pariksi viikoksi.
Täällä siis mietitään mitä pakataan matkaan ja mikä kaikki mahtuu autoon.
Pientä mökin kunnostustakin on lomalla tiedossa,
joten takakontissa koiran kanssa matkustaa myös maalitonkka ja pensselit.
Ja raivaussaha.

Juhannusaattona kuitenkin lomaillaan ja rentoudutaan!
Käydään aamulla perinteisesti juhannusmarkkinoilla
ja ostetaan torilta tuoreita vihanneksia ja mansikoita. 
Sataman kalasavustamosta pitää varmaan hakea Suuttujalle "kylmää kalaa".
 Illalla grillataan maissia ja possuvartaita sekä saunotaan pitkän kaavan mukaan.



Minua vähän jänskättää mennä mökille katsomaan onko istutuslaatikkoon tuikkaamani siemenet lähteneet itämään vajaassa parissa viikossa!
Keskellä istutuslaatikkoa kasvaa ja kukoistaa monivuotiset ruohosipuli,
minttu ja mäkimeirami. 
Niiden lisäksi laitoin laidoille kasvamaan mm. pensaskrassia ja persiljaa.



En malta odottaa aurinkoisia kesäiltoja pihakeinussa
ja nuotiolla käristettyjä vaahtokarkkeja.
Koko perheen mölkkykisoja ja lasten sulkismatseja,
joita säestää jaloissa juokseva sulkapalloa varasteleva koiranpentu.



Mutta tehtiinpä me mitä tahansa ja missä tahansa,
parasta on loma ja se että saadaan olla koko perhe yhdessä kiireettömästi.



12 kommenttia:

  1. Kivalta kuulostaa! :)

    Mekin lähdetään mökille, lasten kanssa jo huomenna ja mies tulee sitten loppuviikosta perässä. Mä suunnittelen että pääsisin käymään jossain kirpparilla, Mikkelin torilla pitää ainakin käydä ja tietenkin loikoilla laiturilla kun lapset leikkii rannassa. Ah ihanuutta! <3

    Mukavaa mökkeilyä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa mökkeilyä teidänkin porukalle! :) Ja suloista yöttömän yön juhlaa <3

      Poista
  2. Ollaan Helsingissä, täällä on hieno tunnelma juhannuksena kun kaikki häviää mökeilleen. Kerrankin Helsinki on ihan tyhjänä, pientä puheensorinaa kuuluu pihoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hauska ilmiö :D Me käytiin joskus, niinä harvoina juhannuksina kun jäätiin kaupunkiin, Seurasaaressa katsomassa kokko ja jonka samana päivänä vihitty hääpari käy soutuveneellä sytyttämässä <3

      Iloista yöttömän yön juhlaa teille! :)

      Poista
  3. Ihanaa juhannusta ja yhdessäoloa teille! ♥

    VastaaPoista
  4. Ihanaa ja lämmintä juhannusta! Nauttikaa lomasta❤️

    VastaaPoista
  5. Ihanalta kuulostaa. Nauttikaa <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! :) Ihanaa juhannusta sinulle ja koko teidän porukalle! <3

      Poista

Hurjan kivaa, että kommentoit, kiitos sinulle! :)